Takaisin

Parempia solumalleja lääkkeiden ja sappihappojen kuljetuksen tutkimuksiin

Itä-Suomen yliopiston ja University of North Carolina at Chapel Hillin (UNC) välinen kiinteä yhteistyö lääkeaineita ja elimistön omia yhdisteitä kuljettavien transportterien tutkimuksessa on johtanut jo hyviin tuloksiin. Tänä vuonna on farmasian alan johtavissa julkaisusarjoissa ilmestynyt kolme alkuperäisartikkelia, joissa kuvataan uusia solupohjaisia menetelmiä lääkkeiden ja sappihappojen kuljetuksen tutkimiseen.

Uudella OSTalfa/beta-solumallilla kyetään nyt ensimmäistä kertaa seulomaan tehokkaasti yhdisteitä, joita tämä transportteri voi kuljettaa verenkierrosta maksasoluun. Samaa solumallia voidaan hyödyntää myös OSTalfa/beta-transportteria estävien lääkeaineiden ja kemikaalien etsimisessä.

Maksan sappihappojen kuljetusta on tähän saakka ollut vaikea tutkia sopivan solumallin puuttuessa. Useimmissa solulinjoissa tärkeimpien transportterien ilmentyminen on liian heikkoa. Tutkijat ovat nyt kehittäneet soluviljelymenetelmän, jonka avulla maksasolujen sappihappotransportterien pitoisuudet ja toiminta voidaan palauttaa lähtötasolle.

Menetelmä avaa uusia mahdollisuuksia tutkia tarkemmin niitä mekanismeja, joilla sappihappojen tasapainoa säädellään. Muutokset kudosten ja veren sappihappojen pitoisuuksissa ovat aiempaa tavallisempia esimerkiksi rasvamaksataudissa ja varsin haitallisia lääkkeiden tai perinnöllisten tekijöiden aiheuttamissa maksasairauksissa.

Itä-Suomen yliopistosta tutkimuksiin osallistuivat farmasian laitokselta post doc -tutkija Melina Malinen, proviisoriopiskelija Antti Kauttonen ja professori Paavo Honkakoski. UNC:n tutkimusryhmää johtaa professori Kim L. R. Brouwer.

Lisätietoja:

Professori Paavo Honkakoski

paavo.honkakoski@uef.fi ja phonka@email.unc.edu

+358 40 355 2490 ja +1 919 448 4682

Julkaisut:

Kang et al. Optimization of Canalicular ABC Transporter Function in HuH-7 Cells by Modification of Culture Conditions. Drug Metab Dispos. 2019 Oct;47(10):1222-1230. doi: 10.1124/dmd.119.087676. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/31371422

Malinen et al. Protein expression and function of organic anion transporters in short-term and long-term cultures of Huh7 human hepatoma cells. Eur J Pharm Sci. 2019 Mar 15;130:186-195. doi: 10.1016/j.ejps.2019.01.022. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30685239

Malinen et al. Novel in Vitro Method Reveals Drugs That Inhibit Organic Solute Transporter Alpha/Beta (OSTα/β). Mol Pharm. 2019 Jan 7;16(1):238-246. doi: 10.1021/acs.molpharmaceut.8b00966. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30481467

Aiemmat aiheeseen liittyvät uutiset:

http://www.uef.fi/-/paavo-honkakoski-edistaa-amerikkalaisyliopistojen-yhteistyota-vierailevana-professorina

http://www.uef.fi/-/melina-maliselle-msca-if-rahoitus-kuljetinproteiinien-tutkimiseksi-rasvamaksataudissa

https://blogs.uef.fi/on-the-move/2017/05/29/under-the-carolina-blue-sky/