Takaisin

Koulutuksesta ja työstä syrjään jäävä nuori kaipaa kohtaamista ja kuulumista yhteisöön

Väitös kasvatussosiologian alalta
Väittelijä KM Sanna Toiviainen
Aika ja paikka: 3.5.2019 klo 12, sali F100, Futura-rakennus, Joensuun kampus

KM Sanna Toiviaisen väitöstutkimus osoittaa, että nuoren koulutuksesta ja työstä syrjään jääminen on ennen kaikkea sosiaalinen ja yhteisöllinen kysymys. Väitöskirja tarjoaa myös uutta tietoa suhteellisen vähän tutkitusta Ohjaamo-konseptista ja tuoreita näkökulmia ohjaustyön käytäntöjen kehittämiseen. Ohjausta tarkastellaan väitöstutkimuksessa julkisten palveluiden puitteissa tapahtuvana kohtaamistyönä nuorten elämän erilaisissa siirtymä- ja taitekohdissa.

Toiviainen on väitöskirjassaan tutkinut koulutuksen ja työn marginaaliin päätyneen seitsemäntoista nuoren aikuisen elämäntarinoita ja ohjauskokemuksia. Havainnoista ja haastatteluista koostuva tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2014–2016 nuorilta, jotka Toiviainen tapasi keväällä 2014 pohjoiskarjalaisessa Ohjaamossa ja Avoimessa ammattiopistossa.

Tutkimuksen tuloksissa korostuu nuoren lähiverkoston, yhteisöjen sekä luottamussuhteiden merkitys elämän erilaisissa siirtymäkohdissa. Nuorten polkuja koulutukseen ja työhön ohjasivat heidän itsensä ja muiden tunnistamat voimavarat, jotka usein eivät olleet näyttäytyneet riittävinä tai ’oikeina’ kouluympäristöissä pärjäämiseen. Sen sijaan perheen ja ystävien parissa, palkkatyössä ja Avoimen ammattiopiston kaltaisessa joustavassa oppimisympäristössä tarjoutui merkityksellisiä kokemuksia, jotka vahvistivat myönteisiä käsityksiä itsestä ja omista vahvuuksista.

Vaikka Ohjaamoita kehitetään tällä hetkellä palvelupisteiksi, joista nuori saa yksilöllistä tukea koulutukseen, työhön ja muuhun elämäntilanteeseensa, korostavat Toiviaisen väitöskirjan tulokset Ohjaamoiden merkitystä myös sosiaalisena yhteisönä. Syrjään ja yksin jääneelle nuorelle Ohjaamo ja Avoin ammattiopisto edusti ensisijaisesti paikkaa, johon tulla päivittäin, tavata vertaisia ja saada säännöllisyyttä arkeen. Yhteisöön kuuluminen ja toisten samassa tilanteessa olevien nuorten kohtaamiset tarjosivat nuorille helpotusta yksinäisyyteen ja tilaisuuksia purkaa syyllisyyden ja häpeän tunteita, jotka liittyivät esimerkiksi koulutuksen keskeyttämiseen, ja myös mahdollisuuden nähdä oma ’ei-standardilla’ tavalla kulkenut elämänpolku uudessa valossa.

Tuloksista käy myös ilmi, kuinka Ohjaamon jälkeen nuorten pärjäämistä koulutuksessa ja työssä tukevat paitsi ihmissuhteet nuoren arjessa myös koulu- tai työyhteisössä koetut vaikutusmahdollisuudet ja vastavuoroisten luottamussuhteiden rakentamisen mahdollisuudet näissä yhteisöissä. Eräs tutkimuksen päähavainnoista on, että mitä marginaalisempaan asemaan nuori yhteiskunnallisesti joutuu, sitä keskeisemmäksi nousee tietynlainen sosiaalinen sitkeys ja toiveikkaana pysyminen vastoinkäymistenkin edessä. Tämä sinnikkyys on puolestaan yhteydessä nuoren sosiaaliseen tukiverkostoon, joka voi olla vahva tai hyvinkin hauras. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan nykytilasta Toiviaisen väitöskirjan havainnot lähettävät karun viestin: koulujen ja oppilaitosten tukirakenteiden ja julkisten palveluiden toimintatavat eivät näytä tavoittavan riittävän hyvin heikommissa ja haavoittuvimmissa asemissa olevia nuoria, vaan nämä nuoret jäävät usein omien tukiverkostojensa varaan.

Tutkimuksen tulokset tukevat myös havaintoa, että instituutioissa tapahtuva ohjaus sisältää virallisia ja epävirallisia kulttuurisia vaatimuksia nuoren toimijuudelle ja odotuksia tietynlaisesta käytöksestä. Haastateltujen nuorten ohjauskokemukset erosivat keskeisesti siinä, etenikö ohjausprosessi nuoren toiveita kuunnellen ja vapaaehtoisuuteen pohjautuen – vai kokivatko nuoret ohjaustyön tavoitteet ammattilaisten tai instituutioiden sanelemiksi ilman, että heillä oli mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Ammattilaisten apuun tottuneiden ja tuetuksi tulleiden nuorten oli usein myös helppo hallita institutionaalisia toimintatapoja ja sanastoja.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuorten kokemus onnistuneesta ohjaussuhteesta rakentuu kokonaisvaltaiselle ja tilaa antavalle kohtaamiselle. Tämä saattaa edellyttää nuorta auttavalta ammattilaiselta verrattain tiivistäkin rinnalla kulkemista ja nuoreen tutustumista nuoren omassa arkiympäristössä. Ohjaustyön organisoinnin kannalta tämä edellyttää jalkautuvaa, pitkäaikaista ja myös havainnoivaa ja osallistuvaa työotetta. Tämä on haastava toteuttaa, jos ohjaus on vahvasti instituutioihin ja niiden järjestelmiin, ympäristöihin, toimintatapoihin ja tavoitteisiin sidottua. Ohjaamoiden kaltaisissa ympäristöissä ammattilaisten kiinnittymättömyys tietyn instituution toimintaraameihin ja näin mahdollisuus osallistuvaan ja yhteisössä tapahtuvaan ohjaustyöhön tarjoaa sinänsä hyviä lähtökohtia ohjausprosessille. Ohjausprosessinkin kannalta on tärkeää, että nuoren voimavarat saadaan näkyviin. Tämä mahdollistuu vain nuorilähtöisessä, tilaa antavassa, rinnalla kulkevassa ja yhteisöllisessä kohtaamisessa.

KM Sanna Toiviaisen kasvatussosiologian alaan kuuluva väitöskirja Suhteisia elämänpolkuja – yksilöiden elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjinä väitöstilaisuudessa toimivat dosentti, yliopistonlehtori Tarja Tolonen (Helsingin yliopisto) ja dosentti, yliopettaja Jaakko Helander (Hämeen ammattikorkeakoulu) ja kustoksena emeritaprofessori Marjatta Vanhalakka-Ruoho (Itä-Suomen yliopisto).

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 217. Tiede. ISBN 978-952-7175-84-2. Väitöskirjaa myy https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/kirjat

Väittelijän painolaatuinen kuva on osoitteessa https://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/16309?encoding=UTF-8