Takaisin

Kaikki teknologia ei tue koulujen digiloikkaa

Väitös kulttuurintutkimuksen alalta

Väittelijä: FM Liisa Näpärä

Aika ja paikka 29.11.2019 klo 12, sali AT 100, Agora-rakennus, Joensuun kampus

Digiloikan toteutuminen on näyttäytynyt monille opettajille toistaiseksi lähinnä epäonnistuneena tavoitteena teknologisoida opetus, koska heidän kokemuksissaan koulujen ja opetuksen teknologisoitumisessa on otettu vasta pieniä askelia. Vain osa kouluille hankituista laitteista ja ohjelmista soveltuu opettamiseen ja opettajien tieto- ja viestintäteknologiseen osaamiseen. Lisäksi teknologiavälitteisen opetuksen toteuttamista hidastaa teknologioiden toimijuus, joka tulee näkyviin erityisesti niiden toiminnan pettäessä, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava filosofian maisteri Liisa Näpärän tutkimus.

Näpärä tutki väitöskirjassaan opettajuuden rakentumista digiloikkadiskurssissa. Hän analysoi tieto- ja viestintäteknologian (tvt) opetuskäyttöön liittyviä käsityksiä ja kokemuksia haastattelemalla alakoulun opettajia ja seuraamalla digiloikkaan liittyvää mediakeskustelua Ylen verkkosivuilta ja Helsingin Sanomista vuoden ajan.

Tutkimuksen teoriassa hyödynnetyn Punuya Mishran ja Matthew Koehlerin (2006) kehittämän TPACK-mallin mukaisesti opettajien pedagoginen ja sisällöllinen teknologiaosaaminen jäävät usein puutteellisiksi. Opettajia ei myöskään ole kuunneltu tvt:n käyttäjinä tarpeeksi tai he eivät ole saaneet riittävästi muodollista koulutusta ja tukea teknologioiden käyttöön. Toisaalta tukea ja koulutusta on tarjottu alueellisesti hyvin vaihtelevasti.  

Tutkimustulosten mukaan opetuksen teknologisoitumisessa täytyy kiinnittää enemmän huomiota siihen, ettei monia teknologioita ole edes suunniteltu pedagogisesti tai sisällöllisesti opetukseen, koska osa niistä on alun perin suunniteltu johonkin muuhun käyttötarkoitukseen ja -ympäristöön kuin opetukseen ja kouluun.

Vaikka opetuksen ja opettajien tarpeisiin suunnitellaan jatkuvasti uusia ja mahdollisesti toimivia tieto- ja viestintäteknologioita, uudet välineet näyttävät tutkimuksen mukaan päätyvän ensimmäisenä yliopistojen kanssa yhteistyötä tekeville kouluille, ja muut joutuvat odottelemaan sekä tvt-resursseja että opettajien kouluttamista niiden käyttöön. Se antaa opettajille erilaiset mahdollisuudet opettaa tarvittavia tvt:n sisällöllisiä ja teknisiä taitoja oppilaille.

Tutkimus osoittaa, että koulujen digiloikkadiskurssia on markkinoitu opettajille liian suurin lupauksin ja odotuksin. Lupauksissa on luotu kuvaa kaiken mullistavasta digiloikasta, joka on näyttänyt nopealta ja helpolta. Opettajien jouduttua kohtaamaan työssään teknologian jokapäiväiset haasteet ja sen monimuotoisuus digiloikka näyttää olevan hidas prosessi, joka on aloitettu jo vuosikymmeniä sitten.

Filosofian maisteri Liisa Näpärän kulttuurintutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja Mikä ihmeen digiloikka? Opettajuuden rakentuminen digiloikkadiskurssissa tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Jukka Jouhki Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä- Suomen yliopistosta.  

Väittelijän painolaatuinen kuva on osoitteessa https://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/18311?encoding=UTF-8