Takaisin

Itä-Suomen yliopisto kehittää ajankohtaisviestintäänsä

Itä-Suomen yliopisto kehittää ajankohtaisviestintäänsä osana laajempaa verkkosivu-uudistusta. Samalla yliopisto keskittää kaiken ajankohtaisviestintänsä verkkoon ja luopuu painetuista sidosryhmälehdistään Saimasta ja UEF Bulletinista. Uudistuksen myötä yliopiston verkkosivujen uutissivuston sisällöstä tulee entistä ajantasaisempaa, monipuolisempaa ja eri päätelaitteilla helpommin käytettävää.

– Jatkossa ajankohtaiset jutut tavoittavat lukijat entistä nopeammin sekä kohdennetummin ja uutissisältöä on helppo jakaa muun muassa sosiaalisen median kautta. Uutiskirjeellä tavoitamme edelleen sidosryhmien edustajat ja muut nykyisten printtilehtien lukijat, viestintäpäällikkö Petri Hynynen kertoo.

Digitaaliseen julkaisemiseen siirtyminen mahdollistaa aiempaa tarkemman kävijäseurannan, mikä osaltaan auttaa uutissivuston sisältöjen kehittämisessä lukijoita kiinnostavammiksi. – Uudistuksen myötä uutisia ja juttuja on mahdollista teemoittaa ja tuoda paremmin esiin eri puolilla yliopiston verkkosivustoa, toteaa verkkopalvelujen tuottaja Katja Mielonen.

Uudella uutissivustolla on lisäksi mahdollista julkaista sisältöä tukevia muita aineistoja kuten podcasteja, videoita ja infografiikkaa. Uusi uutissivusto julkaistaan alkuvuodesta 2020. Viimeinen Saima-lehti ilmestyy marraskuussa 2019.

– Tavoitteenamme on tuottaa jatkossa aiempaa kiinnostavampaa ja puhuttelevampaa ajankohtaissisältöä verkkoon entistä laajemmalle tieteestä ja tutkimuksesta kiinnostuneelle yleisölle, uutissivuston päätoimittaja Sari Eskelinen sanoo.

Itä-Suomen yliopiston verkkosivu-uudistuksen tavoitteena on nykyaikainen, selkeä ja saavutettava uef.fi-sivusto, joka huomioi paremmin sivuston käytön ja sisällön eri kohderyhmissä. Erityishuomiota kiinnitetään sivujen käytettävyyteen erilaisilla mobiililaitteilla.

Uudistuksella vastataan myös digipalvelulaissa vaadittuun verkkosivustojen ja -palveluiden saavutettavuuteen. Lain mukaan digitaalisen tiedon tulisi olla kaikkien saavutettavissa julkaisutavasta tai sisällön esitystavasta riippumatta. Verkkosivujen saavutettavuuteen liittyvät muun muassa sisällön havaittavuus ja ymmärrettävyys, käyttöliittymän hallittavuus sekä sivuston toimintavarmuus. Itä-Suomen yliopiston verkkosivustoa laki koskee 23.9.2020 alkaen.

Verkkosivujen uudistusprojekti alkaa Itä-Suomen yliopiston pääsivuston uudistamisella ja kattaa yksiköiden, erillislaitosten ja tutkimusryhmien sivut sekä muut verkkosivustot ja -palvelut vuosien 2019–2021 aikana.

Lisätietoja: Viestintäpäällikkö Petri Hynynen, puh. 050 407 8996, petri.hynynen(at)uef.fi