Takaisin

Itä-Suomen yliopisto hakee logopedian koulutusvastuuta – puheterapeutteja alettaisiin kouluttaa syksyllä 2021

Itä-Suomen yliopisto hakee logopedian koulutusvastuuta. Asia päätettiin tänään yliopiston hallituksen kokouksessa. Koulutus aloitettaisiin syksyllä 2021, ja sisään otettaisiin 25 opiskelijaa. Logopedian koulutuksesta vastaisi filosofisessa tiedekunnassa toimiva humanistinen osasto. Koulutus suunniteltaisiin ja järjestettäisiin yhteistyössä terveystieteiden tiedekunnan kanssa.

– Tällainen ainutlaatuinen monitieteinen koulutuksen suunnittelu ja toteutus mahdollistaa uudenlaisen, työvoimatarpeeseen vastaavan koulutuksen toteuttamisen. Koulutus- ja tutkimustoiminnassa yliopisto tekee yhteistyötä eri sosiaali- tai terveydenhuollon yksiköiden kanssa, kertoo akateeminen rehtori Harri Siiskonen.

Työ- ja elinkeinoministeriön, Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen sekä TE-palvelujen yhdessä julkaiseman Ammattibarometrin mukaan puheterapeutin ja kuulontutkijan ammattinimikkeellä työskentelevistä on Suomen työmarkkinoilla suuri puute. Ammattibarometrin mukaan maaliskuussa 2019 oli avoinna 116 kuulontutkijan tai puheterapeutin tehtävää. Barometrin mukaan pulaa työnhakijoista on koko Suomessa, mutta etenkin Itä-Suomessa tilanne on ollut haasteellinen jo usean vuoden ajan.

– Olemme koulutuksen myötä valmiita vastaamaan alueelliseen työvoimapulaan logopedian alalla, tiivistää Siiskonen.

Itä-Suomen yliopiston hallitus tekee opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotuksen yliopiston koulutusvastuun muuttamisesta. Koulutuksen käynnistämisen edellytyksenä on koulutusvastuun myöntämisen lisäksi ministeriön strateginen tuki.
 

Lisätietoja:
Akateeminen rehtori Harri Siiskonen, harri.siiskonen(at)uef.fi, p. 040 057 7453