Ympäristötieteen laitos | Opiskelu yleensäYmpäristötieteen pääainelinja on monitieteinen. Se kouluttaa asiantuntijoita sekä julkiselle sektorille, kuten ympäristöhallintoon, tutkimuslaitoksiin, ministeriöihin, yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, että yksityiselle sektorille. Tulevaisuudessa yhä useampi sijoittuneekin teollisuuteen tai konsultti- ja palveluyrityksiin. Alkuvaiheessa ympäristötieteen opinnot sisältävät kaikille yhteisiä opintoja, mm. luonnontieteiden perusopintoja, mutta opiskelija voi itse vaikuttaa opintojensa suuntaukseen ja painotuksiin kiinnostuksensa mukaisesti valitsemalla itselleen sopivan erikoistumislinjan ja haluamansa sivuaineopinnot. Yhä useampi opiskelija sisällyttää maisterin tutkintoonsa myös ulkomailla suoritettuja opintoja, mutta ympäristötieteen koulutus sisältää myös kaksi kansainvälistä maisteriohjelmaa: päättyvä Environmental Biology and Biogeochemistry (EBB), v. 2011 alkava Environmental Biology (EnvBio) sekä General Toxicology and Environmental Health Risk Assessment (ToxEn) Näissä ohjelmissa sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijat osallistuvat yhteiseen englanninkieliseen opetukseen. Vasemmalla olevista linkeistä löydät lisätietoa opiskelun sisällöstä, opiskelijaelämästä ja jatko-opinnoista. Tervetuloa ympäristötieteen opiskelijaksi! Ympäristötiede Liity joukkoon! sivulla. Kansainvälisten EnvBio- ja ToxEn- maisteriohjelmien haut ovat auki 1.12.2011 - 31.01.2012! Hakulomake.
13.12.2011 / JH
|