Kansainväliset asiat

OpiskelijavaihtoSosiologian intensiivikurssiErasmus-vaihto

Opiskelijavaihto

Itä-Suomen yliopisto ja yhteiskuntatieteiden laitos ovat mukana erilaisissa kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa ja verkostoissa, joiden kautta sekä perustutkinto- että jatkotutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus päästä ulkomaille opiskelemaan.

Ulkomailla opiskelu tarjoaa paitsi mielenkiintoisia kursseja myös uusia kokemuksia, ystäviä, mahdollisuuden käyttää ja parantaa kielitaitoaan sekä saada uutta itsevarmuutta. Kansainvälistymistä arvostetaan myös työmarkkinoilla enenevässä määrin ja siksi vaihto-opiskelu ulkomailla onkin erittäin suositeltavaa. Lähtökohtana on, että ulkomailla suoritetut opinnot luetaan täysimääräisesti osaksi kotimaista tutkintoa.

Ajantasaista tietoa kansainvälisestä opiskelijavaihdosta, vaihto-ohjelmista, vaihtopaikoista, hakuajoista ja ajankohtaisista tapahtumista löytyy yliopiston kansainvälisten opiskelijapalveluiden sivuilta. Vaihtoon lähtevien ja lähtemistä harkitsevien kannattaa myös tutustua sivuilta löytyviin vaihtoraportteihin sekä vaihdossa jo olleiden kokemuksiin. Kansainvälisten opiskelijapalveluiden henkilökunnalta voi kysyä neuvoa opiskelijavaihtoon liittyvissä asioissa. Lisätietoja opiskelumahdollisuuksista ulkomailla antaa myös Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO.

Kansainvälisistä vaihto-ohjelmista on esitteitä ja opinto-oppaita yliopiston kirjastoissa sekä kansainvälisten opiskelijapalveluiden infopisteissä sekä Joensuun että Kuopion kampuksilla.

Erasmus -vaihto

Itä-Suomen yliopiston oppiaineilla on kahdenvälisiä Erasmus -sopimuksia ulkomaalaisten yliopistojen kanssa. Yhteiskuntatieteiden laitoksen oppiaineilla on Erasmus -sopimuksia useiden eri eurooppalaisten partneriyliopistojen kanssa.

Itä-Suomen yliopiston Erasmus -vaihtopaikat oppiaineittain (koko yliopisto) löytyvät kansainvälisten opiskelijapalveluiden sivuilta. Sivuilta löytyy myös tarkempaa tietoa Erasmus -vaihdosta.

Ennen vaihtoon hakemista kannattaa tutustua yliopistojen opetustarjontaan. Kaikissa vaihtokohteissa ei (välttämättä) ole tarjolla opetusta englanniksi. Joissakin Erasmus -vaihtokohteissa voi opiskella vain sitä oppiainetta, jolla sopimus on (esimerkiksi sosiologian vaihtopaikassa sosiologiaa). Jos haluat opiskella muuta oppiainetta, voit tiedustella asiaa itse ko. yliopistosta tai voit ottaa yhteyttä oppiaineen kv-yhteyshenkilöön, joka voi puolestasi olla yhteydessä kyseiseen yliopistoon.

Lisätietoja yhteiskuntatieteiden laitoksen Erasmus -vaihtopaikoista saa kansainvälisten opiskelijapalveluiden internet -sivujen lisäksi oppiaineiden kv-yhteyshenkilöiltä (etunimi.sukunimi@uef.fi).

Sosiaalipedagogiikka
Kuopion kampus: Jarmo Romppanen,  p. 050 442 3429 (Jarmo Romppanen työskentelee Joensuun kampuksella)

Sosiaalipsykologia
Kuopion kampus: Jarmo Romppanen, p. 050 442 3429 (Jarmo Romppanen työskentelee Joensuun kampuksella)

Sosiaalityö
Kuopion kampus: ma. assistentti, kv-koordinaattori Leena Leinonen, p. 040 736 4154

Sosiologia
Joensuun kampus: amanuenssi Minna Paronen, p. 050 594 3785
Kuopion kampus: Jarmo Romppanen, p. 050 442 3429 (Jarmo Romppanen työskentelee Joensuun kampuksella)

Yhteiskuntapolitiikka ja sosiaalipolitiikka
Joensuun ja Kuopion kampukset: amanuenssi Jarmo Romppanen, p. 050 442 3429 (Jarmo Romppanen työskentelee Joensuun kampuksella)

Sosiologian intensiivikurssi

Sosiologian oppiaine on ollut useita vuosia mukana sosiologian kansainvälisen intensiivikurssin toiminnassa. Intensiivikurssi on 14 päivän mittainen opintojakso, johon osallistuu opiskelijoita ja opetushenkilöstöä useista eri maista. Kurssin tavoitteena on rohkaista vähän käsiteltyjen erityisaiheiden monikansallista opetusta sekä mahdollistaa opiskelijoiden ja opettajien työskentely monikansallisessa ryhmässä. Sosiologian opettajia ja opiskelijoita on osallistunut Intensiivikurssille useana vuonna (esim. 1994 ja 2003 Monte Gordo, Portugali; 1995 Benidorm, Espanja; 1999 Barcelona Espanja; 2001 Malta; 2004 Mallorca; 2000, 2007, 2010 ja 2011 Albir, Espanja).

Vuoden 2012 intensiivikurssi järjestetään Albirissa (Alicantessa) Espanjassa 11. – 25.2.2012 teemalla ”Enduring and Emerging Inequalities: The Integrational Capacity of European Labour Markets and Educational Systems”.

Kurssipaikan hakeminen:
Haku vuoden 2012 intensiivikurssille on päättynyt. 

Sivun alkuun