Kymmenen teesiä yksinäisyydestä

Tutkimustietoa ja käytännön työstä saatua tietoa on saatavilla nykyään paljon, mutta miten viestiä siitä laadukkaasti laajalle yleisölle? Suomalaisten yksinäisyys -hankkeessa tähän haasteeseen on vastattu radiodokumentin keinoin. Nopeasykkeisen klikkausyhteiskunnan vastapainoksi tarvitaan laaja-alaisen yhteistyön tuloksena syntyneitä punnittuja näkemyksiä suomalaisesta yksinäisyydestä.

Suomalaisten yksinäisyys -työpajoihin osallistuneet tutkijat ja yksinäisyyden parissa työskentelevät käytännön toimijat ovat työstäneet hankkeen puitteissa teesejä yksinäisyydestä, joista kymmenestä jalostuu 5-7 minuutin mittainen radiodokumentti dokumentaristi Katarina Blomqvistin käsissä. Teeseissä yksinäisyyttä lähestytään kahdesta eri näkökulmasta: mitä kaikkea yksinäisyydestä jo tiedetään ja mitä yksinäisyyden lievittämiseksi voidaan tehdä niin rakenteiden kuin yksilön tasolla. Kukin teesi kertoo yhden näkökulman yksinäisyyteen avaten myös hankkeen ja työpajojen aikana käytyjä keskusteluja. Teesien ensiesitys oli Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen päätösseminaarissa Helsingissä 22. syyskuuta 2016, minkä jälkeen ne ovat olleet kuunneltavissa Yle Areenassa ja Yle 1 -radiokanavalla.

Tavoite ja toteutus

Audioteesien myötä on saatu tuotettua ja koottua ajantasaista ja asiantuntevaa tietoa yksinäisyydestä Suomessa. Samalla on päästy yksinäisyyden kuvaamisessa aivan uudelle tasolle. Radiodokumentit eivät ole tietoiskuja, vaan niissä luotetaan kuulijan kykyyn ajatella itse. Oivalluksiin houkutteleva ja yksinäisyyteen ilmiönä pureutuva audiodokumentti pystyykin kertomaan yksinäisyydestä paljon sellaista, mille mediassa ei yleensä ole aikaa eikä tilaa. Audioteesien avulla välitetään eteenpäin yksinäisyystutkimuksesta saatua tietoa ja kolmannen sektorin käytännön kokemusta yksinäisyyden parissa tehtävästä työstä.

Audiodokumenttien toteutuksesta on vastannut Katarina Blomqvist ja ne on tuottanut Hannu Karisto (Ylen dokumenttiryhmä). Katarina Blomqvist on ollut mukana Suomalaisten yksinäisyys -hankkeessa alusta loppuun saakka. Hän on osallistunut kaikkiin työpajoihin ja seurannut järjestöväen ja yksinäisyystutkijoiden työtä myös työpajojen ulkopuolella. Vuonna 2015 Blomqvist toimi dokumentaristina yksityisten radioasemien valtakunnallisessa Hiljaiset.fi -kampanjassa, jolla haluttiin lievittää yksinäisyyttä.

Kymmenen teesiä yksinäisyydestä -sarjan jaksot

1/10: Tule siksi mikä olet
Kun etnografi kohtaa ihmisen, hän kohtaa samalla itsensä. Tutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta vie kuulijansa vanhusten palvelutaloon, jossa yksinäisyys korostuu. Käden ulottuvilla oleviin ihmisiin ei välttämättä saakaan yhteyttä.

2/10: Ei diagnoosia, ei apua
Yhdessä luodut käytännöt voivat joskus vaikeuttaa avun antamista. Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila kertoo, miten tärkeätä aikuisten on osata tunnistaa lasten ja nuorten yksinäisyys ajoissa.

3/10: Yksinäisyys on odotusten ja todellisuuden välistä ristiriitaa
Ei ole helppoa erottaa, milloin ihminen tekee omia valintoja ja milloin toteuttaa ympäristön hänelle asettamia odotuksia. Jyväskylän yliopiston tutkija Mari Kivitalo pohtii yksinäisyyden luonnetta sosiologisesta näkökulmasta.

4/10: Pelkät seinät eivät riitä
Kehitysvammaliiton tutkimuspäällikkö Antti Teittinen kertoo suuresta murroksesta, joka yhteiskunnassamme on käynnissä juuri nyt. Kehitysvammaiset halutaan siirtää pois laitoksista ja heille tarjotaan mahdollisuutta itsenäiseen asumiseen. Omiin asuntoihin halutaan sijoittaa myös esimerkiksi vanhukset ja mielenterveyskuntoutujat. Mutta miten voitaisiin estää se, ettei ihmisiä samalla ajeta yksinäisyyteen?

5/10: Pienetkin teot lievittävät yksinäisyyttä
Kun hoidat toisen ihmisen jalkoja, se voi myös tuoda helpotusta yksinäisyyteen. Yhteisvastuukeräyksen johtaja Tapio Pajunen, Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnan työntekijä Minttu Nikula ja vapaaehtoinen Emmi Tanskanen pohtivat yksinäisyyteen vastaamista. Ohjelma on äänitetty tutkijoiden ja järjestöväen työpajassa Seinäjoella.

6/10:  Ruoasta ei ole ystäväksi
Syömiskäyttäytymisellä ja yksinäisyyden kokemisella on yllättäviä yhteyksiä. Niistä kertoo Itä-Suomen yliopistossa aihetta tutkinut ravitsemustieteilijä Miila Lappalainen.

7/10: Panosta rakkauteen
Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kuvaa hyvinvoivan parisuhteen merkitystä ihmisen kukoistukselle. Ohjelma on äänitetty Kuopiossa yksinäisyystutkijoiden illanvietossa.

8/10: Yksinäisyys on suurinta köyhyyttä
Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari kertoo, että yksinäisyys on syvintä yhteiskunnan notkelmissa. Yksinäisyyttä on vähiten korkean statuksen omaavilla ihmisillä ellet sitten satu olemaan Marilyn Monroe.

9/10: Älä vertaa itseäsi muihin
Parisuhde, lapset ja rivari. Haluanko sitä mitä muutkin vai mitä oikeastaan haluan? Nuorten aikuisten yksinäisyyttä ja erilaisia elämänpolkuja on tutkinut Anna Reetta Rönkä Oulun yliopistosta.

10/10: Myötätunto on yksinäisyyden vastakohta
Kaupunkiteologian yliopistonlehtori Henrietta Grönlund kuvaa yksinäisyyden vastavoimia. Ne ovat meidän kaikkien ulottuvilla, koko ajan. Olemme täällä toisiamme varten.