Tietojenkäsittelytiede

Joensuun ja Kuopion kampus

Automaattisen tietojenkäsittelyn tultua erottamattomaksi osaksi nykyaikaista yhteiskuntaamme on samalla alan ammattilaisten tarve voimakkaasti lisääntynyt. Tietojenkäsittelijät työskentelevät esimerkiksi ohjelmisto- ja elektroniikkateollisuudessa, kaupassa ja muissa yrityksissä, julkishallinnossa, opetuksessa ja tutkimuksessa. Ammattinimikkeenään heillä voi olla esimerkiksi ohjelmistosuunnittelija, systeeminsuunnittelija, järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö tai johtotehtävissä tietohallintopäällikkö. Tietotekniikan opettajan koulutus taas antaa pätevyyden toimia perusopetuksen, lukion, tai keskiasteen opettajana sekä antaa valmiudet toimia työelämän koulutustehtävissä. Tietojenkäsittelijöiden työllisyystilanne on hyvä ja palkkaus noudattaa pääpiirteissään tekniikan alan palkkatasoa.

Koska tietojenkäsittelyn sovellusalueet ovat niin monipuoliset, myös sen tutkimus ja siinä käytetyt menetelmät ovat moninaisia, vaihdellen esimerkiksi kehitys- ja opetusteknologian hyödyntämistä ihmistieteistä ohjelmistotekniikan hyödyntämien kauppatieteiden kautta aina älykkään medialaskennan algoritmitutkimuksessa hyödynnettäviin formaaleihin matemaattiisiin menetelmiin saakka. Vastaavasti tietojenkäsittelytieteen FM-tutkinnosta voi rakentaa omaa suuntautumistaan tukevan pääaineen syventävien ja sivuaineopintojen kokonaisuuden varsin vapaasti. Siitä huolimatta tietojenkäsittelytieteen ydinaines on keskeisiltä osiltaan sovellusriippumatonta ja varsin abstraktia: se tutkii tiedon esittämistä, näitä esitystapoja käyttäviä tiedonkäsittelymenetelmiä, tällaisiin menetelmiin perustuvia tietojärjestelmiä sekä tietokoneita ja niiden hyväksikäyttöä osana tällaisia tietojärjestelmiä. Tähän ydinainekseen pohjaava yliopistokoulutus antaa vahvan perustan ammattitaidolle, joka säilyy vaikka laitteistot, ohjelmistot ja alan työmenetelmät jatkuvasti kehittyvätkin.

Suuntautumisvaihtoehtoja

  • Kehitys- ja opetusteknologia, jossa tutkitaan teknologioiden kehittämistä esimerkiksi yhteiskunnallisen kehityksen ja opettamisen konteksteissa
  • Ohjelmistotekniikka, jossa tutkitaan ihmisen ja organisaatioiden toimintaa ja sen lainalaisuuksia, tietojenkäsittelyjärjestelmien teossa
  • Älykäs medialaskenta, jossa tutkitaan esimerkiksi kuvan, äänen ja tekstin yhdistämistä digitaalisessa mediassa ja sen uusissa sovelluksissa.

Tutkinnot ja opiskeluajat

Luonnontieteiden kandidaatti (LuK)
180 opintopistettä, 3 vuotta
Filosofian maisteri (FM)
120 opintopistettä, 2 vuotta

>> Valintaperusteisiin (pdf)
>> Lue ja katso opiskelijahaastattelu