Suomen kielen kouluttajana maahanmuuttajille

Sanna Koivisto, suomen kieli

Valmistuin Joensuusta vuonna 2002 filosofian maisteriksi (pääaineenani suomen kieli), pääsin töihin melko pian 18.11.2002 Koulutuskeskus Salpaukseen Lahteen, kansainvälistymisopintoihin. Nyt olen ollut täällä maahanmuuttajien suomen kielen kouluttajana jo yli 6 vuotta.

Opiskelijamme ovat pääosin aikuisia maahanmuuttajia kotoutumiskoulutuksessa. Järjestämme jonkun verran koulutusta myös muulla rahoituksella. Yksikön nimi on aikaa myöten muuttunut monestikin, mutta olen yhä samassa työpaikassa töissä. Tällä hetkellä on menossa 8. ketjutettu työsopimus (vuoden 2009 loppuun saakka). Taukoja ei ole välissä ollut päivääkään. Päädyin aikuiskouluttajaksi, vaikka en opettajaopintoja yliopistossa suorittanutkaan. Olen suorittanut opettajan pedagogiset Hämeenlinnan ammatillisessa opettajakorkeakoulussa jälkikäteen. Olen niitä ihmisiä, joille oma ala tai oma ammatti ei ole koskaan ollut selvä, olen vain ajautunut työhöni. Mutta nautin työstäni nyt todella paljon, opettaminen on kivaa. Ja kun saa muutakin vastuuta, esim. toimia erilaisissa projekteissa.