Erityisopettajien koulutus

Joensuun kampus

Erityispedagogiikan koulutusten (erityisopettajien koulutus ja erityispedagogiikan tieteenalaopinnot) pääaine on erityispedagogiikka. Opinnoissa saadaan perustiedot erityispedagogiikasta sekä erityisopetuksesta ja syvennetään tietoja oppimisesta ja sen yksilöllisestä luonteesta. Lisäksi hankitaan valmiuksia ja erityispedagogisia taitoja kehityksen, kasvun ja oppimisen tukemiseen.

Opinnoissa käydään läpi kasvatusta, opetusta ja erityiskasvatusta erilaisissa ympäristöissä yksilö- ja yhteisötasolla. Opiskelija tutustuu myös tutkimuksen merkitykseen kasvatuksessa ja erityispedagogiikassa sekä saa valmiuksia tehdä itsenäisesti tutkimusta. Opintoihin pohjautuen opiskelija pystyy liittämään toisiinsa tutkimuksen ja erityispedagogisen teorian ja toimimaan erityiskasvatuksen alan tehtävissä.

Erityisopettajan koulutuksessa kandidaatin ja maisterin tutkinnot yhdessä antavat ammatillisen kelpoisuuden peruskoulun erityisopettajan, erityisluokanopettajan ja luokanopettajan tehtäviin. Tämän kolmoiskelpoisuuden voi suorittaa ainoastaan Itä-Suomen yliopistossa. Erityispedagogiikan tieteenalaopinnot on suunnattu erityiskasvatuksen tutkimus-, suunnittelu-, hallinto- ja kouluttajatehtäviin. Sivuainevalinnoilla voi muokata tutkintoa erilaisiin tehtäviin sopivaksi.

Tutkinnot ja opiskeluajat

Kasvatustieteen kandidaatti (KK)
180 opintopistettä, 3 vuotta

Kasvatustieteen maisteri (KM)
120 opintopistettä, 2 vuotta

>> Lisätietoa erityisopettajan koulutuksesta 
>> Valintaperusteisiin (pdf)