Rahoittajien ohjeita ja vaatimuksia

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia vaatii syyskuun 2016 hausta alkaen aineistonhallintasuunnitelman liittämistä rahoitushakemukseen pakollisena liitteenä. Suunnitelmassa kuvataan tutkimusaineiston hallinta ja sen avaaminen hankkeen päätyttyä.

Suomen Akatemian rahoittamien hankkeiden tuottamat julkaisut tulisi saattaa mahdollisuuksien mukaan avoimesti saataville. Akatemia hyväksyy sekä vihreän rinnakkaistallentamisen mallin että kustantajan tarjoaman kultaisen mallin avoimeen julkaisemiseen. Julkaisukulut kannattaa lisätä hakemuksen rahoitukseen. Akatemia ei suosittele julkaisemista hybridilehdissä.

Suomen Akatemia edellyttää tutkimusaineistojen ja -menetelmien avaamista jatkokäyttöä varten. Akatemian suositus on, että sen rahoittamien hankkeiden tutkimusaineistot tallennetaan ja avataan oman tieteenalan kannalta tärkeässä kansallisessa tai kansainvälisessä arkistossa tai tallennuspalvelussa. Aineistoilla voi kuitenkin perustelluista syistä olla erilaisia avoimuuden asteita vaihdellen kaikille täysin avoimesta salaiseen. Tutkimushankkeen ja aineiston julkaisijan on varmistettava, ettei julkaiseminen ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain, henkilötietolain tai tekijänoikeuslain vastaista. Kun aineisto avataan, sen lisensoinnista on huolehdittava.

Business Finland (Tekes)

Rahoituksen saajan tulee huolehtia Business Finlandin rahoittamaan projektiin liittyvien tausta-aineistojen, projektissa syntyvien tutkimusaineistojen ja tiedon sekä tulosten hallinnoinnista siten, että projektin tuottamaa tietoa ja tuloksia voidaan mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää jatkossa. Projektisuunnitelmassa tulee olla aineistonhallintasuunnitelma. 

Business Finland on sitoutunut avoimen tieteen ja tutkimuksen tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Tavoitteena on, että julkisten tutkimusorganisaatioiden tuottamat julkaisut ja julkiset tiedot ovat helposti kaikkien saatavilla jatkokäyttöä varten.

Business Finland edellyttää rahoittamissaan julkisten tutkimusorganisaatioiden tutkimusprojekteissa avointa julkaisemista. Projektin tutkimussuunnitelman tulee sisältää julkaisusuunnitelma, jossa avoin julkaiseminen on otettu huomioon oman tutkimusorganisaation ohjeistusta Open Access -julkaisemisesta noudattaen. Business Finland suosittelee avointa julkaisemista vihreän tai kultaisen mallin mukaisesti, mutta hybridimallia ei suositella. Julkaisut tulee mahdollisuuksien mukaan saattaa samanaikaisesti avoimesti kaikkien saataviksi rinnakkaistallentamalla julkaisut julkaisuarkistoon tai -tietokantaan, josta ne ovat maksutta kaikkien saatavissa. Business Finland sallii kansainvälisten rahoittajien käytäntöjen mukaisen karenssi- eli embargoajan, joka on korkeintaan kuusi kuukautta (humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisilla aloilla korkeintaan 12 kuukautta). Artikkeli voidaan julkaista myös avoimesti open access -julkaisusarjassa. 

Business Finland tulee suosittelemaan tutkimusaineiston avaamista soveltuvin osin, oikeudellista toimintaympäristöä ja sopimuksia kunnioittaen sekä hallitulla strategialla. Aineistonhallintasuunnitelmassa tulee kuvata muun kuin luottamuksellisen ja suojattavan tutkimusaineiston osalta, miten aineiston myöhempi käyttö mahdollistetaan ja miten se mahdollisuuksien mukaan voidaan avata muiden käyttöön.

Business Finlandin avoimen tieteen suositus (31.1.2018)

Euroopan komissio

Euroopan komissio (Horisontti 2020) suosittelee kaikille aineistonhallintasuunnitelman laatimista osaksi rahoitushakemusta. Mikäli projekti osallistuu Open Research Data -pilottiin ja saa myönteisen rahoituspäätöksen, aineistonhallintasuunnitelma täytyy yleensä laatia kuuden kuukauden kuluessa hankkeen alkamisesta. Suunnitelmaa tulee päivittää tarvittaessa.

Komissio (Horisontti 2020) vaatii avointa julkaisemista rahoittamaltaan tutkimukselta vertaisarvioitujen artikkeleiden ja monografioiden kohdalla 6 kk:n (yhteiskunta- ja humanistiset tieteet 12 kk:n) kuluessa julkaisemisesta.

Euroopan komissio (Horisontti 2020) suosittelee tutkimusaineistojen avointa saatavuutta.  Horisontti 2020 -hanke tulee jatkossa edellyttämään, että tutkimusdata on oletusarvoisesti avointa. Tutkimushankkeilla on kuitenkin mahdollisuus poiketa tästä avoimuuden vaatimuksesta, mikäli data on sellaista, mitä ei voida avata.

Muita rahoittajia

Ulkomaisista tutkimusrahoittajista mm. National Science Foundation, Trust, Wellcome Trust, CERN ja National Institutes of Health (NIH) painottavat tutkimusaineiston jatkokäytön suunnittelua ja avointa dataa.

Lisätietoa:

Tietoasiantuntija Tomi Rosti
Opetus- ja tietopalvelut, Joensuun kampuskirjasto
p. 0294 45 8303
e-mail: tomi.rosti[at]uef.fi

Tietoasiantuntija Anne Karhapää
Opetus- ja tietopalvelut, Joensuun kampuskirjasto
p. 0294 45 8213
e-mail: anne.karhapaa[at]uef.fi

Tietoasiantuntija Kaisa Hartikainen 
Opetus- ja tietopalvelut, Kuopion kampuskirjasto
p. 0294 45 8101
e-mail: kaisa.hartikainen[at]uef.fi
 

UEF guidelines on open access publishing, data management and research data opening for H2020 funding applications (11.5.2018) / UEF

Suomen Akatemia tarkentaa avoimen julkaisemisen linjauksiaan (30.5.2017) / Suomen Akatemia

Keskeisten toimijoiden ja rahoittajien ohjeita tieteen avoimuuteen / ATT

Suomen Akatemian yksityiskohtainen aineistonhallintasuunnitelmaohje (11.7.2017) / Suomen Akatemia 

Ohjeita Suomen Akatemian hakuun / UEF

Tutkimussuunnitelmaohje / Suomen Akatemia

Guidelines to the Rules on Open Access to Scientific Publications and Open Access to Research Data in Horizon 2020 / Euroopan komissio

Plan for Increasing Access to Scientific Publications and Digital Scientific Data from NIH Funded Scientific Research / National Institutes of Health

Policy on data management and sharing / Wellcome Trust