Lajitin - Liiketoimintaa jätteen lajittelun ratkaisuista


Liiketoimintaa jätteen lajittelun ratkaisuista - hankkeen tavoitteena oli edistää uusien, kotitalouksien jätteen lajittelua helpottavien ratkaisujen kehittämistä ja tätä kautta Pohjois-Karjalan alueen yritysten liiketoimintaa. Hankkeessa kartoitettiin kotitalouksien jätteen lajitteluun ja kierrätykseen liittyviä esteitä ja haasteita sekä ekologisesti kestävien valintojen helpottamiseen liittyviä tarpeita. Yhdessä eri toimialojen yritysten, kuluttajien ja muiden toimijoiden kanssa tämän tiedon pohjalta kehitettiin ja testattiin uusia ratkaisumalleja käyttäjälähtöisesti.

Hanke sai Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta EAKR-rahoitusta. Hanke toimi ajalla 1.1.2017 - 31.3.2019 ja sitä toteuttivat Itä-Suomen yliopisto ja Pohjois-Karjalan Martat. Muita yhteistyökumppaneita olivat JOSEK Oy, KETI Oy, Puhas Oy sekä BioKymppi Oy.

Hanke on siis päättynyt. Tutustu kuitenkin selvityksen tuloksiin ja laita Roskat ruotuun!