Takaisin

Yliopistoelämää – alumnin rohkaisupuhe

Ti 31.1.2017

Voin ehkä lähteä Norssista, mutta en jätä Norssia rauhaan.

Muistan, kuinka viime keväänä abiturienttina mietin pääni puhki, minne päin haluan lähteä, mitä haluan tehdä elämälläni, entä jos en halua jättää rakkaaksi käynyttä lukiota henkilökuntineen taakseni?

Kevään 2016 yhteishaussa hain ainoastaan kahteen hakukohteeseen, joista päällimmäisenä oli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, pääaineena metsäekonomia ja markkinointi. Olin loppuun asti varma, että reissu pääsykokeeseen oli ainoastaan shoppailureissu Helsinkiin, mutta yllättäin pääsin sisälle. Yhtäkkiä kaikki mullistui, oli etsittävä asunto ja haettava opintotukea, aikustuttava lähes yhdessä yössä.

En aio pelotella – aion kannustaa. Hyppy Suuren Tuntemattomaan, kaupunkiin jossa on kymmenen kertaa enemmän asukkaita kuin Joensuussa, on kasvattanut, innostanut ja luonut suuntaviivoja. Kliseistä puhua siivistä ja niiden aukaisemisesta, mutta abikevään jälkeen niitä on hyvä hetki testata.

Mitä yliopistossa tehdään? Opiskellaan. Ero lukioon on huima: täällä asioita saa ja täytyy kyseenalaistaa, vapaa-aikaa täytyy oikeasti uhrata opinnoille ja aamuluennoille ei ole pakko herätä, jos ei jaksa. Ihan parasta.

Mitä muuta yliopistossa tehdään? Juhlitaan, verkostoidutaan ja harrastetaan. Maanantai on aivan yhtä validi ilta saunoa kuin perjantai. Verkostoituminen aloitetaan jo heti ensimmäisillä viikoilla poikkitieteellisissä juhlissa ja seuraavina sitä jatketaan esimerkiksi yritysexcursioilla (=vierailuilla) tai appro-matkoilla. Itse olen löytänyt paikkani yhdistys- ja ainejärjestötoiminnasta, johon uppoaa suuri osa vapaa-ajasta.

Pärjäänkö yliopistossa? Pärjäät. Täällä pääsee tekemään asioita, joissa on hyvä, jotka kiinnostavat tai joita et ole ikinä kuvitellut tekeväsi. Muutama esimerkki oikeasta elämästä:

  1. Lukioaikana hankittu kokemus kirjoittamisesta auttoi minua lähtemään mukaan kirjoittamaan tiedekunnan fuksiblogia ja hakemaan kurssimme hallitukseen tiedottajaksi muun muassa laatimaan mainostekstejä somemarkkinoimaan opiskelijabileitä.
  2. Ainejärjestötoiminta kiinnostaa minua, samoin kuinka voimme parantaa ja vaikuttaa asioihimme kampuksella. Hain kattojärjestö MMYL ry: hyn fuksi- ja tuutorvastaavaksi, ja pääsin. Kokemusta järjestötoiminnasta: 0. Kiinnostusta: 100.
  3. En ole ikinä kokenut viettiä hirvimetsälle, mutta eräänä lauantaiaamuna palelin ajomiehenä Juupajoen metsissä. Oli hauskaa.

Itselläni suurena mörkönä oli ”entä jos en ole yhtä fiksu kuin muut”, mutta pelko hälveni nopeasti. Okei, en ehkä ole yhtä fiksu kuin muut, mutta yliopistossa omiin vahvuusalueisiinsa keskittyminen ja niiden kehittäminen on helpompaa. Opetus alkaa aivan absoluuttisesta 0-pisteestä, jolloin ei ole väliä, tuleeko suoraan lukiosta vai onko pohjalla jo joku toinen korkeakoulututkinto.

Yliopisto on avannut minulle paljon ovia, joiden pohjana kuitenkin on Norssissa opitut tiedot, taidot ja asenteet. Ja kyllä Norssi kulkee mukana – Visa Tuomisella taitaa mennä keskimäärin kolme minuuttia vastata miun sähköposteihin ja Johanna Alpia-Sormunen muistaa tasaisin väliajoin kysyä, olenko elossa. Johanna: toistaiseksi olen. Ei meitä Norssi-alumneja noin vain unohdeta maailmalle.

Abiturientit: rohkeutta, rauhaa ja ennen kaikkea onnea kirjoituksiin. Ne eivät ole maailmanloppu, pikemminkin maailman alku.

Ja vielä: Helsingissäkin voi sanoa mie.

Teksti ja kuvat: Tiia Kuronen

Joensuun normaalikoulun ylioppilas 2016

 

Fuksibloggaaja 2016-2017 blogs.helsinki.fi/fuksivuosiviikissa

Fuksi- ja tuutorvastaava 2017 / MMYL ry

Tiedottaja / Metsäylioppilaiden kurssihallitus K-109

Varajäsen ja MMYL-yhteyshenkilö / Loimun opiskelijat - Viikki