Etusivu

Tervetuloa flippauksen pariin

Flipped Classroom eli käänteisopetus ja tuttavallisemmin flippaus on opetusmenetelmä, joka UEF:ssa on muodostunut jo käsitteeksi. Opetusta on virallisesti käännetty vuodesta 2015, mutta flippariopettajia on ollut jo aiemmin. Kärkihahmona on toiminut yliopistonlehtori Markku Saarelainen, jonka opintojakso tuotti opiskelijoille suuria haasteita. Tällä hetkellä meillä on noin sata flippaavaa opettajaa kaikissa neljässä tiedekunnassa. Flippaus on osa UEF:n strategianmukaista oppimisympäristöjen kehittämistyötä. Videon kesto on 07:03.

Näille sivuille on koottu tietopaketti flippauksesta. Alla olevien linkkien takaa löytyvät sivustot opettajille, opiskelijoille ja opetuksen kehittäjille. Opettajien osiosta löytyy niin sanottu flippausmanuaali, eli materiaalia flippauksen suunnitteluun ja toteutukseen. Materiaali on laadittu korkeakouluopetuksen näkökulmasta, mutta on sovellettavissa myös muille kouluasteille. Opiskelijan sivulta löytyy tietoa siitä, mistä flippauksessa on kyse ja mihin olisi hyvä kiinnittää huomiota flipatulla opintojaksolla. Vinkit soveltuvat myös muuhun opiskeluun. Opetuksen kehittäjän sivulta löytyy tietoa niin opetustyössä oleville, kuin sitä tukevien toimintojen parissa työskenteleville opiskelijoiden kokemuksista ja tarpeista, kehittämistyön ydinprosesseista sekä oppimisympäristöistä.

Flippausmanuaalin tekemiseen osallistuneet henkilöt ja tietoa viittauskäytännöistä löytyy Tekijät-sivulta, joka löytyy myös tämän sivun yläreunasta.

Kuva on linkki opettajan osioon
Opettajalle
Kuva on linkki opiskelijan osioon
Opiskelijalle
Kuva on linkki opetuksen kehittäjän osioon
Opetuksen kehittäjälle

Hankkeen rahoittaja

Sivusto on tehty osana Opetushenkilökunnan digitaidot ajantasalle! -hanketta, joka oli osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen -hanketta (2017 – 2019). Tarkemmin hankkeesta voit lukea Flipped Learning -sivulta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön logo, jossa on keskellä Suomen leijonavaakuna. Sen vasemmalla puolella on suomeksi teksti opetus- ja kulttuuriministeriö, oikealla puolella ruotsiksi teksti undervisnings- och kulturministeriet.
Hallituksen kärkihankkeen logo, jossa violetti suorakaide vinossa ja sen sisällä teksti hallituksen kärkihanke