Jatko-opintojen rahoitus

Rahoitusmahdollisuuksista on hyvä keskustella ohjaajan kanssa jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee hakevansa jatko-opiskelijaksi.  Jatko-opinto-oikeus ei sisällä rahoitusta. Jatko-opintoja on mahdollista rahoittaa esimerkiksi apurahalla, projektitutkijana, toimimalla tohtorikoulutettavan (nuoremman tutkijan) tehtävässä tai yhdistämällä opinnot ja palkkatyö.

Apurahat

Jatko-opintojen suorittamiseksi on mahdollista hakea apurahoja. Tietoa säätiöistä ja apurahoista:

Tutkijana projektissa

Filosofisen tiedekunnan osastoilla ja yhteiskunta ja kauppatieteiden tiedekunnan laitoksilla on useita tutkimushankkeita, jotka myös työllistävät jatko-opiskelijoita.

Yliopiston tohtorinkoulutuspaikat (nuorempi tutkija)

Yliopistomme tohtoriohjelmissa on haettavana palkallisia tohtorinkoulutuspaikkoja. Yliopiston tohtorinkoulutuspaikoilla työskentelee vuosittain noin 150 nuorempaa tutkijaa. UEF-tohtorinkoulutuspaikoilla olevilla henkilöillä on mahdollisuus keskittyä täysipäiväiseen väitöstutkimuksen tekemiseen. Tavoitteena on tutkinnon suorittaminen neljässä vuodessa päätoimisesti opiskellen. UEF-tohtorinkoulutuspaikan voivat saada Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelijat, jotka tekevät tohtorintutkintoaan yliopistomme tohtoriohjelmissa. Paikka täytetään enintään neljäksi vuodeksi. UEF-tohtorinkoulutuspaikalla oleva henkilö on nuoremman tutkijan työsuhteessa Itä-Suomen yliopistoon. UEF-tohtorinkoulutuspaikkoja voivat hakea sekä Itä-Suomen yliopiston jo kirjoilla olevat tohtoriopiskelijat ja henkilöt, jotka suunnittelevat tekevänsä tohtorintutkintoaan Itä-Suomen yliopistossa.

Filosofisessa tiedekunnassa ja yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa on haettavana tohtorinkoulutuspaikkoja (nuoremman tutkijan tehtäviä) seuraavan kerran keväällä 2021.

Jatko-opinnot työn ohella

Tohtorintutkintoa on myös mahdollista tehdä oman palkkatyön ohella. Osa-aikaisen tutkimustyön tekeminen on hitaampaa kuin kokoaikaisen.

Aikuiskoulutustuki

Jos olet ollut työelämässä yhteensä vähintään 8 vuotta ja nykyisen työnantajan palveluksessa tai päätoimisena yrittäjänä vähintään vuoden, voit olla oikeutettu aikuiskoulutustukeen. Lisätietoa: https://www.koulutusrahasto.fi/fi/aikuiskoulutustuen-hakijoille/

Opintotuki

Jatko-opintoihin voi saada opintotukea enintään 9 kk. Opintotuki edellyttä jatko-opintojen etenemistä ja Kela seuraa opintopistekertymää, ks tarkemmin KELA.