|
(HUOM! Portfolio on kooltaan suuri, n. 25 MB) |
W5W2-pilotitW5W2-hankkeen yksi toimintamuoto oli valtakunnallisten yliopisto-opetuksen ja -ohjauksen kehittämishankkeiden koordinoiminen ja tukeminen. Kehittämishankkeita, eli pilotteja, haettiin kahdella eri kuulutuksella vuosina 2007 ja 2008, toimintaan liittyi mukaan kymmeniä pilottihankkeita eri yliopistoista ja tieteenaloilta. W5W2:n ja pilottien yhteisenä päämääränä oli edistää kumuloituvaa oppimista yliopistoissamme. Hankejana kertoo pilottitoiminnasta, sen etenemisestä sekä tapahtumista, joita piloteille järjestettiin. Pilotit toimittavat pilottihaun (2007, 2008) yhteydessä hankehakemuksen, jonka jälkeen kehittämishankkeiden etenemisestä raportoitiin väliraportissa. Piloteille järjestettiin starttitapaaminen, jonka jälkeen pilotit osallistuivat oman aikataulunsa puitteissa muihin pilottitapaamisiin sekä pilottihankkeiden esittelytilaisuuksiin. Piloteille tarjottiin myös henkilökohtaista ohjausta.
Pilotteja tutustumassa Yli-Iin Arkeologiseen näyttely- ja toimintakeskukseen, Kierikkiin, pilottitapaamisen yhteydessä lokakuussa 2008.
| |