|
uef.fi / | |
Fund-Raising | Kuopion Kynttilänvalajilta lahjoitus yliopistolleKuopion Kynttilänvalajien Kilta on lahjoittanut 1 000 euroa Itä-Suomen yliopiston varainhankintaan. - Kynttilänvalajien Kilta on kuuden ystäväperheen muodostama porukka, joka on kokoontunut jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan valamaan kynttilöitä Tuomaan päivänä, Liisa Salmi selvittää. Kynttilänvalajat päättivät yhdessä tuumin tehdä lahjoituksen yliopistolle. - Yliopisto on tärkeä toimija alueella ja merkittävä korkeimman koulutuksen tarjoaja. - Halusimme tukea yliopiston varainhankintaa myös siksi, että valtio on luvannut osallistua varainhankintaa vastinrahalla. Liisa Salmi työskenteli runsaat kaksi vuosikymmentä Kuopion yliopiston kirjastossa. Eläkkeelle hän jäi informaatikon virasta viisi vuotta sitten. Kuopion Kynttilänvalajien Killan puolesta lahjoitustilaisuuteen osallistuivat Liisa Salmi, Kari Karkola, Irja Räsänen, Lauri Hiltunen ja Marja Hiltunen. Lahjoituksen vastaanotti akateeminen rehtori Kalervo Väänänen. |