Sigrid Juséliuksen Säätiöltä 400 000 euroa Itä-Suomen yliopistolle

Suomen suurin yksityinen lääketieteellisen huippututkimuksen tukija Sigrid Juséliuksen Säätiö lahjoittaa 2,4 miljoonaa euroa kuudelle suomalaiselle yliopistolle peruspääoman kartuttamiseen. Itä-Suomen yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Åbo Akademi ja Turun yliopisto saavat kukin 400 000 euroa.

- Kuudessa yliopistossa on merkittävää lääketieteen huippututkimusta. Uskon, että lahjoituksemme edistää osaltaan suomalaisen tutkimuksen laatua, vahvistaa kansainvälistä kilpailukykyä edelleen ja kannustaa huippututkijoiden tärkeätä työtä yhteiskunnassa pitkällä aikavälillä, sanoo Sigrid Jusélius Säätiön toimitusjohtaja Christian Elfving sanoo.

Säätiön mukaan yksityisen rahoituksen merkitys on kasvamassa Suomessa. Siksi Sigrid Juséliuksen Säätiö haluaa toimia jatkuvuuden mahdollistajana tilanteessa, jossa suomalainen tiederahoitus käy läpi murrosaikaa.

Säätiö jakaa vuosittain noin 15 miljoonaa euroa apurahaa, joka tukee lääketieteen huippututkimusta ja mahdollistaa huippututkijoiden työllistymistä Suomessa.