Itä-Suomen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen kehittämishankkeet

Itä-Suomen yliopistoa valmisteleva hanke käynnistyi vuonna 2007 yhtenä opetusministeriön korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen kärkihankkeista. Hankkeen rahoituksesta valtaosa suunnattiin opetuksen ja tutkimuksen kehittämishankkeisiin.

Itä-Suomen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen kehittämishankkeiden tavoitteena on tutkimuksen, opetuksen ja toiminnallisten rakenteiden kehittäminen sekä kampusten välisen yhteistyön edistäminen.

Hankerahoitus edellyttää, että hankkeissa on toimijoita molemmista yhdistyvistä yliopistoista ja tutkimushankkeiden tulee edustaa aloja, joilla on mahdollisuuksia edetä lähivuosina huippuyksikkötasolle. Hankkeiden arvioinnissa on todettu, että tavoitteet ovat täyttyneet hyvin.

Eniten rahoitusta on suunnattu kauppatieteellisten, luonnontieteellisten ja yhteiskuntatieteellisten alojen hankkeille. Näiden lisäksi on useita monitieteisiä kehittämishankkeita. Alla on listattu hankkeet yhteyshenkilöineen, joiden sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)uef.fi. 

KAUPPATIETEELLINEN ALA

  • Kauppatieteellisen koulutuksen kehittäminen Itä-Suomen yliopistossa
    • Professori Raija Komppula (Joensuu)

LUONNONTIETEELLINEN ALA

  • Ilmastonmuutoksen ja terveyshaittojen torjunta bioenergian tuotannossa
    • Professori Pertti Martikainen (Kuopio), ja professori Seppo Kellomäki (Joensuu)
  • Metsäsuunnittelun ja ympäristöinformatiikan soveltaminen bioenergiatalouden kehittämiseen
    • Professori Timo Tokola (Joensuu) ja professori Mikko Kolehmainen (Kuopio)
  • Ympäristöstressin biologia ja riskinarvio
    • Akatemiaprofessori Jussi Kukkonen (Joensuu)
  • Optinen sensoriteknologia lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan sovelluksissa
    • Professori Timo Jääskeläinen (Joensuu) ja professori Jari Kaipio (Kuopio)
  • Materiaalitutkimus 2007–2010
    • Professori Tapani Pakkanen (Joensuu)
  • Soveltavan kasvibiologian osaamiskeskittymä
    • Professori Riitta Julkunen-Tiitto (Joensuu)
  • Opetuksen kehittäminen luonnontieteellisellä alalla
    • Professori Erkki Sutinen (Joensuu)

YHTEISKUNTATIETEELLINEN ALA

  • Hyvinvointi ja raja: Muuttuva yhteisöllisyys, HYRMY
    • Professori Juha Kinnunen (Kuopio)
  • Opetuksellinen yhteistyö yhteiskuntatieteellisellä alalla Itä-Suomen yliopistossa
    • YTT Antero Puhakka (Joensuu)
  • Yhteiskunnan riskit ja muuttuva ympäristönhallinto, YRMY
    • Professori Jarmo Kortelainen (Joensuu)

MUUT ALAT

  • Gerontologian opetuksen kehittämishanke
    • Professori Raimo Sulkava (Kuopio) ja lehtori Merja Korhonen (Joensuu)
  • Kielen tutkimuksen ja opetuksen neurotieteellinen ja lingvistinen yhteistyöhanke (suunnittelu- ja pilottivaihe)
    • Professori Jussi Niemi (Joensuu)
  • Lääkekasvatus – monitieteinen yhteistyöhanke
  • Tutkimus- ja opetusyhteistyön kehittäminen lääkekasveihin perustuvan tutkimuksen ja opetuksen alueella
    • FT, erikoistutkija Carina Tikkanen-Kaukanen (Kuopio)
  • Kulttuurien välisen viestinnän ja monikulttuurisen kasvatuksen verkko-opintojen kehittämishanke
    • Yliassistentti Timo Rusanen (Joensuu)
  • Itä-Suomen liittoyliopiston rakentamista vahvistavan oikeustieteiden opetuksen kehittäminen
    • Professori Matti Tolvanen (Joensuu)
  • Sielunhoidon kliininen koulutus ja potilaan kokonaishoito
    • Professori Paavo Kettunen (Joensuu)
  • Terveyden monikulttuuriset ulottuvuudet
    • Yliassistentti, dosentti Sinikka Vakimo (Joensuu)