Tutkimus | Julkaisutyliopiston asiantuntijoiden julkaisutYliopiston asiantuntijat tuottavat vuosittain yli 2000 tieteellistä julkaisua, joista noin 2/3 on julkaistu ulkomailla. Tutkimustulosten ensisijaisina julkaisukanavina ovat kansainväliset julkaisufoorumit, mikäli se tieteenalan osalta on tarkoituksenmukaista. Yliopiston henkilökunnan julkaisuja voi hakea tutkimustietokannasta CRIS:stä mm. henkilön nimen, asiasanan tai julkaisufoorumin avulla. Tietokannassa on myös entisten Joensuun ja Kuopion yliopistojen henkilökunnan julkaisut. Kuopion yliopiston julkaisutietokannasta voi myös edelleen hakea julkaisuja. Itä-Suomen yliopiston tutkimustietokanta CRIS yliopiston julkaisusarjatItä-Suomen yliopistossa on viisi julkaisusarjaa, neljä tiedekuntakohtaista pääjulkaisusarjaa sekä yksi yleissarja. Pääsarjat on jaettu kahteen alasarjaan
ELEKTRONINEN JULKAISUARKISTO JA julkaisumyyntiItä-Suomen yliopiston julkaisuja on saatavissa ilmaiseksi elektronisesta julkaisuarkistosta, jossa julkaistaan mm. pro gradu -töitä, lisensiaatin tutkimuksia, väitöskirjoja sekä muita kirjoja. UEF Electronic Publications -arkistossa on sarjat myös Joensuun ja Kuopion yliopistojen julkaisuista. Julkaisuja, joita ei ole saatavissa elektronisessa muodossa, voi ostaa julkaisumyynnin kautta. Itä-Suomen yliopiston julkaisusarjojen julkaisumyynti julkaisutietokannat ja aineistotItä-Suomen yliopiston kirjasto on julkinen tieteellinen kirjasto, joka tarjoaa julkaisutietokantoja, aineistoja ja muita palveluita yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle kuin myös yliopiston ulkopuolisisille käyttäjille. Kirjaston kokoelmat ja asiantuntemus painottuvat yliopiston tieteenaloille. |