Itä-Suomen yliopiston valmistelu

Itä-Suomen yliopiston valmistelu käynnistyi helmikuussa 2007, kun professori Reijo Vihkon johdolla toiminut työryhmä julkaisi ehdotuksensa Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhteistyön tiivistämiseksi.

Itä-Suomen yliopisto -hanke on yksi opetusministeriön korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen kärkihankkeista.

Hankkeen etenemisestä on julkaistu Jarkko Tirrosen laatima prosessiarviointi:
Itä-Suomen yliopistohankkeen prosessiarviointi I (pdf)

Hankkeen toimijat

Itä-Suomen yliopisto -hankkeella on johtoryhmä, ohjaus- ja seurantaryhmä sekä useita alakohtaisia työryhmiä sekä sidosryhmien edustajista muodostuva neuvottelukunta.

Itä-Suomen yliopiston valmistelussa korostetaan avoimuutta sekä henkilöstön ja opiskelijoiden tiivistä osallistumista uuden yliopiston suunnitteluun.

Hankkeen projektisuunnitelma, jossa määritellään muun muassa asetettavat työryhmät, hyväksyttiin Joensuun yliopiston hallituksessa 23.5.2007 ja Kuopion yliopiston hallituksessa 31.5.2007. Hallitukset valtuuttivat rehtorit nimeämään ryhmien jäsenet ja tekemään tarvittavia muutoksia ryhmäjakoon.

hankkeen johtoryhmä

Hallintojohtaja Päivi Nerg

Akateeminen asiantuntija Teuvo Pohjolainen

Erikoissuunnittelija Kirsi Karjalainen

Rehtori Perttu Vartiainen

Rehtori Matti Uusitupa

Hallintojohtaja Petri Lintunen