|
uef.fi / | |
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos | Sosiaali- ja terveyspolitiikan, -hallinnon ja -talouden valtakunnallinen tutkijakoulu (SOTKA)Esittely Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos koordinoi sosiaali- ja terveyspolitiikan, -hallinnon ja -talouden valtakunnallista tutkijakoulua. Tutkijakoulun vastuullisena johtajana toimii professori Juha Kinnunen ja varajohtajana professori Kaija Saranto. Tutkijakoulun nykyinen rahoituskausi kattaa vuodet 2007 - 2011. Tutkijakoulu on toiminut saman päästrategiansa mukaan jo vuodesta 1995. Tutkijakoulun sisällöllisissä painotuksissa on tapahtunut asteittaisia muutoksia ja mukana olevat tahot ovat osittain vaihtuneet. Uudelleen järjestäytyneen verkostotyyppiseen tutkijakouluun osallistuvat tahot ovat:
Opetusministeriön rahoittamia tutkijakoulutettavien paikkoja on 5. Lisäksi tutkijakoulun piiriin otetaan myös muita kyvykkäitä jatko-opiskelijoita, jotka voivat hyödyntää tutkijakoulun opetus- ja ohjausresursseja joko sivutoimisesti tai osittaisella tutkijakoulun rahoituksella. Tutkijakoulun toiminta-ajatus ja tehtävät
Suomalainen ja koko eurooppalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on historiallisessa murroksessa. Siksi alan tieteellistä tietämystä sekä asiantuntijoita tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ottaen huomioon sosiaali- ja terveyspalvelujen laajuuden kunnissa ja kansantaloudessa tutkijakouluun kuuluvien alojen tohtoreiden osaamiselle on kysyntää palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla. Tutkijakoulun tarjontaTutkijakoulutettavien ohjaukseen on sitoutunut suomalaisia ja ulkomaisia väitelleitä ohjaajia tutkijakoulun eri yksiköistä. Opetustarjonta kattaa tutkijakoulun tutkimusteemat. Jatko-opiskelijoiden opinto-ohjelma vahvistetaan vuosittain. Opintojaksot pyritään toteuttamaan joustavasti, jotta mahdollisimman moni tutkijakoulutettava pystyisi osallistumaan opetukseen. Tutkijakoulutettavien opinto-ohjelmiin kuuluu myös osallistuminen alojen tieteellisiin kongresseihin ja seminaareihin, joihin osallistumista tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Yliopiston jatko-opinto-oppaan saat tästä >>. TutkijakoulutuspaikatTutkijakoulutettaviksi valittujen opiskelijoiden tehtävänä on suorittaa jatko-opintoja sekä laatia väitöskirja. Tutkijakoulutuspaikat jaetaan hakemusten perusteella 0,5-4 vuodeksi, riippuen kunkin hakijan väitöskirjatyön vaiheesta. Tehtävien palkkaus on Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkijakoulutettavien palkkaan myönnettyjen varojen mukainen. Valinnan suorittaa johtoryhmä. Opiskelijoiden valintaperusteet on määritelty tutkijakoulun johtoryhmän toimesta. Valintaperusteet ovat:
Opiskelijapaikkojen jaossa pyritään myös tutkijakoulun yhteistyöosapuolten tasapainoon. Jokaisella tutkijakoulutettavalla on henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka hyväksyy tutkijakoulutettavan ohjaaja ja sen vahvistaa tutkijakoulutettavan vastuuyliopisto. Tutkijakoulun johtaja ja johtoryhmä arvioivat opiskelijoiden edistymistä vuosittain. Tutkijakoulussa voi olla korkeintaan neljä (4) vuotta. Tästä ajasta luetaan pois mm. vanhemmuuteen ja asepalvelukseen liittyvät poissaolojaksot. Väittelyn jälkeen tutkijakoulun rahoitusta voi käyttää maksimissaan kaksi (2) kuukautta. Tutkijakoulusta voidaan myös erottaa, jos opinto- ja tutkimusmenestys ei ole odotusten mukainen. JohtoryhmäTutkijakoulun johtoryhmän jäsenet ovat: Juha Kinnunen, professori, Itä-Suomen yliopisto, johtoryhmän pj Johtoryhmä kokoontuu vuosittain vähintään 2 kertaa. Tutkijakoulun yhteystiedotSosiaali- ja terveyspolitiikan, -hallinnon ja -talouden valtakunnallinen tutkijakoulu katuosoite: Toimihenkilöt: Kaija Saranto, professori, tutkijakoulun johtaja Juha Kinnunen, professori, tutkijakoulun varajohtaja ja johtoryhmän pj Ulla-Mari Kinnunen, amanuenssi, tutkijakoulun yhteyshenkilö |