Itäinen estetiikka kiehtoo munkki Serafimia

Teksti Nina Venhe | Kuva Varpu Heiskanen

Ortodoksinen munkki Serafim Seppälä työskentelee Itä-Suomen yliopistossa systemaattisen teologian ja patristiikan professorina. Hänen tutkimuskohteitaan ovat Bysantti ja Lähi-itä, viime aikoina myös Armenia. Seppälä kertookin tekevänsä työtään Joensuun kampuksen lisäksi myös nettikahviloissa Jerevanissa.

Kirjailija, munkki, professori, tutkija, kääntäjä, opettaja.. Toimittajan on hankala määritellä mikä Serafim Seppälä näistä ennen kaikkea on.
– Olen kai ensisijaisesti työnarkomaani. Olen myös määritellyt itseni ”luostarista karkumatkalla olevaksi munkiksi”. Se määritelmä tuo elämään jännitystä.

Identiteetin määrittely tuntuu olevan suurempi ongelma toimittajalle kuin Seppälälle itselleen. Seppälän mukaan suomalainen kulttuuri on vanhastaan luostarikielteinen, ja varsinkin maakuntalehtien kirja-arvostelijoille näyttää usein tulevan yllätyksenä, että munkki voi kirjoittaa älykästä tekstiä.
– Monessa arvostelussa on todettu, että Seppälä kirjoittaa objektiivisesti, ”vaikka onkin munkki”.

Seppälä julkaisi monia teoksia kirkollisella ”Munkki Serafim” -nimellä, mutta kun hänen tietokirjansa sijoitettiin kirjakaupassa hartauskirjallisuuden alle virsikirjojen viereen, hän päätti julkaista kirjansa sukunimellä ilman kirkollista titteliä.
– Mutta ei sekään ole luokitteluissa paljon auttanut, tämä stigma on Suomessa aika lujassa.

Idän kauneus viehättää

Seppälä on omien sanojensa mukaan lähtöisin tavallisesta luterilaisesta perheestä. Silti länsi tuntui hänestä jo nuorena vieraalta ja itä kotoisalta.
– Itäinen estetiikka ja tyyli viehättivät. Idässä on enemmän tilaa ajattelulle ja paradokseille, kun taas lännessä haetaan tehokkuutta ja tarkkuutta. Se ei ole aina paras tapa ymmärtää asioita. Kauneuden variaatiot ilmaisevat paljon enemmän kuin terminologinen kikkailu.

Seppälä opiskeli Helsingin yliopistossa ensin ”lähes 500 opintopisteen maisteriksi”, minkä jälkeen hän väitteli tohtoriksi. Sitä seurasivat luostarivuodet, joiden aikana hän teki muun muassa paljon käännöksiä.
– Sitten siirryin Helsingin hiippakuntaan ”free-lancer-munkiksi”, jolloin aloin julkaista myös tutkimuksellisia julkaisuja. Ne vuodet olivat sellaista nälkätaitelijan elämää.

Sitten eräänä aamuna puhelin soi, ja piispa Arseni kehotti Seppälää hakemaan Joensuusta professuurin sijaisuutta. Sillä tiellä yhä ollaan.

Tietokirjoja ja uskonnollisia tekstejä

Seppälä on kirjoittanut useita ortodoksisia kirjoja, joista osa on voittanut kilpailuja ja herättänyt muutenkin huomiota. Kirjat ovat jakautuneet tietokirjallisuuteen ja hengellisempiin kirjoituksiin.
– Tietokirjat rakentuvat akateemisella otteella. Niissä teoksissa sisältö on jotain arvokasta, jota haluan välittää eteenpäin. Kuten esimerkiksi Armenian kansanmurhaan liittyvät kysymykset.

Seppälän mukaan Suomessa tunnutaan usein olettavan, että uskonnollisen tekstin täytyy olla mahdollisimman tyhmää ja yksipuolista ollakseen aidosti kristillistä.
– Hengellisemmissä kirjoituksissani haluan ohjata ja rohkaista uskovia ihmisiä ajattelemaan ja ajattelevia uskomaan. Yritän aina tarkastella asioita eri näkökulmista.

Tällä hetkellä Seppälä tekee taustatutkimusta muun muassa armenialaisesta sakraalista kuvataiteesta ja naiseudesta varhaiskirkossa. Niistä todennäköisesti syntyy lähivuosina joko tieteellisiä tai yleistajuisempia tekstejä.
– Mutta parhaita ideoitani en paljasta, virnistää Seppälä.

Kohti globaalia sekakulttuuria?

Kysyttäessä mielipidettä tämänhetkisestä Lähi-idän tilanteesta Seppälä sanoo ilmiökentän olevan hyvin monitasoinen. Pienetkin vastakkainasettelut saavat paljon julkisuutta eikä aina osata huomioida, millainen kulttuuritausta arabialais-islamilaisten maiden konfliktien taustalla on.
– Niissä maissa kaikki konfliktit, niin verbaaliset kuin aseellisetkin, ovat perimmiltään konflikteja kunniasta. Siksi kaikki tehdään vaikeimmalla tavalla eikä todellisiin neuvotteluihin ja kompromisseihin nöyrrytä.

Lisäksi on otettava huomioon, ettei ihmisten sivistystaso kaikkialla Lähi-idässä ole kovin korkea. Kun siihen yhdistetään valtioiden propagandistinen tiedotuskulttuuri, on maaperä otollinen salaliittoteorioille ja ääriliikkeille.
– Itseäni harmittaa se, että globalisaatio tuhoaa monikulttuurisuuden. Pienet kielet ja arvokkaat kulttuurit tuhoutuvat isojen puristuksessa. Näin olemme matkalla kohti globaalia sekakulttuuria, jossa ei ole enää aitoa erilaisuutta. Tätä kehitystä on tapahtunut parissakymmenessä vuodessa niin paljon, että voi vain kuvitella millainen maailma on 300 vuoden kuluttua.

Vastenmielistä vallankäyttöä

Seppälä sanoo kuljettavansa ”toimistoaan” aina mukanaan.
– Nousen aikaisin ja menen levolle myöhään. Sen välisen ajan istun kirjapinojen keskellä tietokoneen ääressä. Toimiston ulkopuolista elämää en juuri tunne.

Kirjoittaessaan Seppälä valitsee tyylilajin yleisön ja tilanteen mukaan. Akateemisessa kontekstissa on pysyteltävä objektiivisella tasolla, kirkossa puhuessa voi perspektiiviä hiukan syventää.
– Vaikeaksi koen oloni oikeastaan vain niissä käytännön tilanteissa, joissa pitää käyttää valtaa, kuten hylätä tenttejä tai käskyttää ihmisiä. Kaikenlainen vallankäyttö on itselleni äärimmäisen vastenmielistä ja vierasta, ja siinä on myös ristiriita luostarihengellisyyden kanssa.

Myöskään byrokratia ei saa Seppälää innostumaan.
– Se on yhteen sovittamatonta ihmisen syvimmän olemuksen kanssa. Jo pelkkä byrokratian olemassaolon tiedostaminen tuntuu syövän ihmisen luovuutta.

Mutta kun toimiston ikkunasta avautuu näkymä mäntymetsään, ei luomattomuudelle jää paljon tekosyitä.
– Luonnon kauneus taitaa olla helpoin tapa puhdistaa mieli häiriötekijöistä.