Sattumalta Saima

Itä-Suomen yliopiston uusi sidosryhmälehti on Saima. Saima pyrkii käsittelemään koulutukseen, tutkimukseen ja alueelliseen yhteistyöhön liittyviä aiheita kiinnostavasti, kansantajuisesti ja luettavasti.

Saima on yliopiston toimintaa, ihmisiä ja saavutuksia esittelevä sidosryhmälehti, jonka levikki on noin 9 000 kappaletta. Yliopiston opiskelijoiden, henkilöstön ja alumnien lisäksi lehti tavoittaa yhteistyökumppanit, viranomaiset sekä vaikuttajat ja päättäjät alueen lisäksi valtakunnallisella tasolla.

Saima ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Numeroista kaksi toimitetaan englanniksi UEF Bulletin -nimellä..

Saiman journalistisia periaatteita noudattavan toimituksen muodostavat Itä-Suomen yliopiston viestinnän ammattilaiset ja numerosta toiseen vaihtuva joukko vapaita toimittajia.

Nimensä Saima-lehti sai tyypillisen nimiprosessin tuloksena. Toimituksessa pohdittiin Itä-Suomen yliopiston kolmea kampusta yhdistäviä tekijöitä. Sellaiseksi osoittautui Saimaan vesistö, jonka johdannainen Saima on.

On sattuma, että Snellman julkaisi 1800-luvulla samannimistä lehteä. Snellman henkilönä ja Saima hänen julkaisemanaan lehtenä sopivat hyvin esikuviksi Itä-Suomen yliopistolle. Kansanvalistus, poikkitieteellisyys ja innovatiivisuus ovat meitä kaikkia yhdistäviä keskeisiä tekijöitä.