Kai Simons
Lääketieteen kunniatohtoriksi vihitään tutkimusjohtaja, professori Kai Simons. Hän toimii tutkimusryhmän johtajana Dresdenissä Max-Planck-Institute of Molecular Cell Biology -tutkimuslaitoksessa, jonka tarkoitus on yhdistää nykyaikainen molekyylibiologia ja solubiologia. Hän toimi laitoksen johtajana vuoteen 2006 saakka.
Kai Simonsin vahvimpia puolia on menestyksellisten tutkimusyksiköiden luominen. Ennen siirtymistään Max Planck -instituuttiin hän teki pitkän uran European Molecular Biology Laboratory (EMBL) -tutkimuslaitoksessa Heidelbergissa. EMBL:ssa hän käynnisti solubiologia -ohjelman, josta kehittyi Euroopan johtava molekylaarisen solubiologian tutkimusyksikkö.
Kai Simonsin tieteellinen tuotanto sisältää lähes 300 työtä, joista suuri osa on julkaistu tieteellisissä kärkijulkaisuissa. Hän kuuluu epäilemättä maailmalla tunnetuimpiin suomalaisiin tutkijoihin. Kai Simons on merkittävä tiedepoliittinen vaikuttaja Euroopassa ja laajemminkin maailmalla. Hän on ollut usean merkittävän tiedelehden toimittajana. Hän on seitsemän tiedeakatemian, muun muassa arvostetun Yhdysvaltain tiedeakatemian jäsen. Hän on saanut monia tieteellisiä palkintoja, kuten Federation of European Biochemical Societies Anniversary Prizen, Anders Jahren palkinto, Runeberg-palkinto, Academia Leopoldinan Schleiden-mitali ja Matti Äyräpää palkinto. Näiden lisäksi hän on pitänyt tärkeitä kunnialuentoja Yhdysvalloissa ja muualla. Simons on Oulun yliopiston ja Leuvenin yliopiston kunniatohtori ja European Life Scientist Organizationin puheenjohtaja.