Ilkka Virtanen
Kauppatieteiden kunniatohtoriksi vihitään professori emeritus Ilkka Virtanen. Hän jäi eläkkeelle Vaasan yliopiston talousmatematiikan professorin virasta 2008. Tieteellisen uransa alkuaikoina hänen kiinnostuksensa oli luotettavuusteoriassa, sittemmin kiinnostuksen kohteena ovat olleet yleiseen systeemiteoriaan, investointisuunnitteluun ja entropia-analyysiin liittyvä tutkimus sekä tilinpäätösanalyysin ja osakemarkkinoiden mallintamiseen liittyvät kysymykset.
Virtasen tutkimukselle luonteenomaista on laaja yhteistyö erityisesti taloustieteiden sovellusalojen tutkijoiden kanssa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Virtasen mielenkiinto on kohdistunut tulevaisuudentutkimukseen. Hän toimi suomalaisten yliopistojen perustaman Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän on Tulevaisuudentutkimuksen seuran kunniajäsen.
Ansiokkaan tutkijanuransa lisäksi Ilkka Virtasella on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen ura muissa korkeakoulumaailman tehtävissä, esimerkiksi Vaasan korkeakoulun ja myöhemmin Vaasan yliopiston rehtorina, Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen rehtorien neuvoston jäsenenä ja työvaliokunnan jäsenenä. Virtanen on osallistunut laajamittaisesti suomalaisten korkeakoulujen arviointiin. Vuonna 2006 Ilkka Virtanen toimi Opetusministeriön kutsumana selvitysmiehenä Itä- ja Pohjois-Suomen kauppatieteellisten yhteistyöverkostojen toiminnan arvioinnissa. Vuonna 2008 hän toimi yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ja kauppatieteiden laitoksen paneelin puheenjohtajana Kuopion yliopiston tutkimuksen arvioinnissa.