|
uef.fi / | ||
Opiskelu | Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen harjoittelutuen kriteeritTiedekunnilla on mahdollisuus tukea opiskelijoidensa kansainvälistä työharjoittelua myöntämällä apurahoja. Tavoitteena on koulutuksen ja työelämän yhteyksien lähentäminen sekä pysyvien harjoittelupaikka-suhteiden muodostuminen. Toiminta kansainvälistyvässä työelämässä edellyttää kaikilta korkeakoulututkinnon suorittaneilta vuorovaikutustaitoja, hyvää kielitaitoa ja monipuolista kulttuurista osaamista. Työnantaja saa käyttöönsä alansa tuoreinta tietoa ja yhteyden yliopistoon. Opiskelija puolestaan saa tilaisuuden soveltaa koulutuksessaan opittuja asioita käytäntöön sekä jäsentää oman alansa teoreettista tietoa. Työharjoittelu antaa opiskelijalle mahdollisuuden tutustua oman alan työpaikkoihin ja tehtäviin sekä suunnata opintojaan uransa kannalta mielekkäällä tavalla. Harjoittelupaikan etsiminen on rinnastettavissa työpaikan hakemiseen valmistumisen jälkeen ja tekee näin kansainvälistä työnhakua tutuksi jo opiskeluaikana.
- Eurooppaan suuntautuvaan kv-harjoitteluun käytetään ensisijaisesti Erasmus-harjoittelutukea
- yliopiston kv-harjoittelutuella tuetaan Erasmus-ohjelman ulkopuolisiin maihin ja organisaatioihin suuntautuvaa työharjoittelua - yliopiston kv-harjoittelutukea ei myönnetä opiskelijoille, jotka saavat samanaikaisesti muuta yliopiston rahallista tukea, tai esim. CIMO:n myöntämää harjoittelutukea - harjoittelupaikka voi olla yksityisellä tai julkisella sektorilla Kansainvälisen harjoittelun tuki: - Kansainvälisen harjoittelun tukea myönnetään vähintään 3 kk:n pituisiin harjoitteluihin. - Tiedekunnat ja oppiaineet päättävät itsenäisesti kansainvälisen harjoittelun apurahan suuruudesta. Ulkomaalaisten työnantajien ei odoteta maksavan opiskelijalle palkkaa harjoittelusta, koska katsotaan tämän kohtuuttomasti vaikeuttavan harjoittelupaikkojen löytämistä - kansainvälisen harjoittelun tukea voivat saada kaikkien alojen perustutkinto-opiskelijat Kenelle? - kansainvälinen harjoittelu voi korvata tutkinnosta pakollisen tai vapaaehtoisen harjoittelun - opintoihin sisällytettävä harjoittelu on opintosuoritus josta on saatava opintopisteitä harjoittelun laajuuden ja sisällön mukaan, kun opiskelija on suorittanut harjoittelun opintosuunnitelman mukaan, esimerkiksi laatimalla harjoitteluraportin tai vastaavan oppiaineensa ohjeiden mukaisesti. - yksittäinen opiskelija voi saada harjoittelutukea Suomeen tai ulkomaille vain kerran saman tutkinnon aikana Sopimukset - kansainvälisestä harjoittelusta tehdään erillinen sijoitussopimus, jonka allekirjoittavat opiskelija, työnantaja ja opiskelijan laitos. Sopimuksessa sovitaan harjoittelu sisällöstä, kestosta, harjoittelun ohjauksesta, sekä mm. vastuuvakuutuksesta. - jokaiselle tutkintotavoitteista opetusta antavalle osastolle tai laitokselle on nimetty harjoitteluyhdyshenkilö, joka hyväksyy harjoittelupaikat ja tarkistaa, että harjoittelun sisältö vastaa tutkintoon kuuluvalle harjoittelulle asetettuja kriteereitä. Harjoitteluyhdyshenkilö toimii myös yhteyshenkilönä työpaikalle ja auttaa opiskelijaa harjoittelusopimuksen tekemisessä. | |