Harjoitteluohjelmat
Erasmus-harjoittelu
CIMO:n harjoitteluohjelma
Opintoalakohtaiset harjoitteluohjelmat
Erasmus-harjoittelu
Opiskelija voi hakea Erasmus-harjoitteluun suorittamaan opintoihin liittyvää vapaaehtoista tai pakollista työharjoittelua. Harjoittelusta on sovittava oman laitoksen/osaston kv-yhteyshenkilön kanssa. Harjoittelupaikaksi soveltuvat yritykset sekä yksityiset ja julkiset organisaatiot. Harjoittelupaikka ei voi olla EU:n organisaatio, EU:n ohjelmia hallinnoiva organisaatio tai opiskelijan kotimaan edustusto ulkomailla.
Kenelle: Kaikkien alojen perus- ja jatkotutkinto-opiskelijat.
Milloin: Ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien.
Minne: Opiskelijan tulee hankkia harjoittelupaikka itse. Harjoittelupaikan on sijaittava ohjelmaan osallistuvassa maassa (ei Suomessa).
Kesto: 3-12 kk
Hakuaika: 1.2. alkaen toistaiseksi. Hakulomake
Rahoitus: Lv. 2012-2013 apuraha on 350 e/kk. Apuraha määräytyy vaihdon keston mukaan. Ensisijaisesti apurahaa myönnetään 3 kk:n ajalle.
Huomioitavaa: Ennen harjoittelun alkua opiskelijalle laaditaan harjoittelusopimus. Erasmuksen harjoittelijavaihtoon voi osallistua vain kerran (Leonardo-harjoittelusssa olleet eivät voi osallistua). Myös harjoitteluvaihtoon osallistuvat voivat hakea EILC-kielikursseille. Opiskelija ei voi saada yliopiston maksamaa harjoittelutukea tai CIMOn apurahaa ja Erasmus-apurahaa samaan harjoitteluun. Apurahaa ei myönnetä mikäli opiskelija saa harjoittelun aikana palkkaa tai vastaavaa etuutta yli 1000 e/kk.
Sivun alkuun
CIMOn harjoitteluohjelma
Kenelle: Perustutkinto-opiskelijat tai vastavalmistuneet (korkeintaan vuosi valmistumisesta), mahdollisia paikkakohtaisia rajoituksia.
Minne: Ympäri maailmaa
Kesto: 2-18 kk
Hakuaika: Tarkista hakujen tarkat päivämäärät CIMO:n sivuilta.
Tammi-helmikuu
Haku maaohjelmiin, joissa on haettavana eri alojen harjoittelupaikkoja EU:n ulkopuolisissa maissa. Harjoittelupaikoista ei ole etukäteen saatavissa tarkkoja kuvauksia, sillä CIMOn ulkomaiset yhteistyöorganisaatiot etsivät jatkoon valituille hakijoille sopivia harjoittelupaikkoja näiden hakemusten perusteella. Lista ilmestyy CIMO:n nettisivuille haun alkaessa.
Helmi-maaliskuu
Helmi- maaliskuussa on hakuaika teknisten alojen IAESTE-ohjelmaan. Muita paikkoja, joihin voi hakea: : edustustot, kauppakamarit, kulttuuri- ja tiedeinstituutit, matkailun edistämiskeskukset, suomen kielen lehtoraatit, Suomi-kodit, vientikeskukset tms. ennalta määritellyt paikat. Lisätietoa CIMO:n sivuilla.
Harjoittelujaksot alkavat vuosittain heinä-joulukuussa.
Maalis-huhtikuu ja syys-lokakuu
Paikat, joihin voi hakea: edustustot, kauppakamarit, kulttuuri- ja tiedeinstituutit, matkailun edistämiskeskukset, suomen kielen lehtoraatit, Suomi-kodit, vientikeskukset tms. ennalta määritellyt paikat. Lisätietoja CIMO:n sivuilta.
Harjoittelujaksot alkavat vuosittain tammi-kesäkuussa.
Rahoitus: Paikkakohtainen (palkka tai CIMOn apuraha)
Sivun alkuun
Opintoalakohtaiset harjoitteluohjelmat
Apteekkiharjoittelupaikkoja farmasian opiskelijoille
Kenelle: Farmasian opiskelijat
Minne:
Midland Regional Hospital, Irlanti
Letterkenny General Hospital, County Donegal, Irlanti
David Moses Pharmacy, Canberra, Australia
Australian National University Pharmacy, Canberra, Australia
Narrabundah Pharmacy, Canberra, Australia
Rahoitus: Harjoitteluun on mahdollista saada opintotukea, jos suorittaa vaihdossa farmasian toisen harjoittelun, joka kuuluu tutkintoon. Irlannin harjoittelupaikkoihin mahdollisuus hakea Erasmus-harjoitteluapurahaa.
SFaO:n harjoittelu
Farmasian opiskelijat voivat hakea ulkomaille harjoitteluun Suomen Farmasian Opiskelijat SFaO ry:n kautta. Järjestö kuuluu kattojärjestöön International Pharmaceutical Students' Federation IPSF.
Lääketieteen opiskelijoille
FiMSIC ja IFMSA järjestävät kansainvälistä vaihtoa lääketieteen opiskelijoille.
Kesto: 1-2 kk, useimmiten kesäaikaan
Ravitsemustieteen opiskelijoille
University of Wollongong sijaitsee Australiassa Wollongongin kaupungissa Sydneyn lähellä. Sopimuksen kautta 1-2 opiskelijaa voi vuosittain hakea harjoitteluvaihtoon Smart Foods Centerissä.
Kenelle: Perustutkinto-opiskelijoille. Etusijalla ovat ravitsemustieteilijät, mutta myös muut, joiden tutkintoon harjoittelun/opiskelun Smart Foods Centerissä voi sisällyttää, voivat hakea. Vaihdon alkaessa opiskelijan tulee olla 3. vuosikurssilla.
Kesto: 3 - 5 kk
Rahoitus: Lukukausimaksuja ei peritä. Opiskelija vastaa itse matkakuluista, asumisesta ja muista kuluista.
Huomioitavaa: Hakijoilta vaaditaan TOEFL-kielitesti.
Luonnon- ja metsätieteiden opiskelijoille
Experience International
Kenelle: Metsätieteen tai ympäristötieteen perustutkinto-opiskelijat, vähintään kaksi vuotta opintoja takana
Minne: USA (Alaska, Florida, Idaho, Kalifornia, Oregon, Washington)
Kesto: 6-18 kk
Hakuaika: Jatkuva
Rahoitus: Harjoitteluajalta maksetaan palkkaa, jolla tulee toimeen. Harjoitteluohjelmasta täytyy maksaa osallistumismaksu. Matkat opiskelija maksaa itse.
Lisätietoja: http://www.expint.org/
UFZ
Kenelle: Luonnontieteilijöiden on mahdollista päästä tekemään harjoittelua, miniprojektia tai gradua.
Rahoitus: Mahdollisuus hakea Erasmus-harjoitteluapurahaa.
Lisätietoja: http://www.ufz.de/
Fysiikan ja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoille
CERN, hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Sveitsissä tarjoaa kansainvälistä vaihtoa.
Kenelle: Vähintään 3. vuosikurssin fysiikan tai tietojenkäsittelytieteen opiskelijoille.
Kesto: Sopimuksen mukaan
Hakuaika: Jatkuva
Sivun alkuun