Opiskelu | Filosofisen tiedekunnan erillisvalintaperusteetFilosofinen tiedekunta on yksi Itä-Suomen yliopiston neljästä tiedekunnasta. Filosofinen tiedekunta muodostuu neljästä osastosta, jotka ovat humanistinen osasto, kasvatustieteiden ja psykologian osasto, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto sekä teologian osasto. Lisäksi tiedekunnassa toimivat Joensuun ja Savonlinnan harjoittelukoulut. Tiedekunta toimii kahdella kampuksella Joensuussa ja Savonlinnassa. Erillisvalintoihin kuuluvat kaikki ne valinnat, joissa hakijalta edellytetään joko aikaisempia yliopisto-opintoja tai aikaisempaa tutkintoa. Erillisvalintoihin ei siis voi osallistua pelkän ylioppilastutkinnon tai toisen asteen kolmivuotisen koulutuksen tutkinnon nojalla. Lisätietoja opintojen järjestämisestä voi tiedustella filtdk(at)uef.fi. Kunkin hakukohteen kohdalla löytyvät yhteystiedot, joista voi tiedustella ko. hakukohteeseen liittyviä lisätietoja. Erillisvalintojen perusteet 1.1.2011 alkaen osastoittain: Humanistinen osasto ***** HUMANISTINEN OSASTOErillisvalintojen kautta opiskelija voidaan ottaa suorittamaan sekä alempaa (kandidaatin tutkinto) että ylempää (maisterin tutkinto) korkeakoulututkintoa tai pelkkää ylempää korkeakoulututkintoa. Humanistisella alalla alempi korkeakoulututkinto on humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, jonka laajuus on 180 opintopistettä ja tavoiteaika 3 vuotta. Ylempi korkeakoulututkinto on filosofian maisterin tutkinto, jonka laajuus on 120 opintopistettä ja tavoiteaika 2 vuotta. Pääaineen lisäksi opintoihin tulee suorittaa sivuaineita ja tutkintoasetuksen (794/2004) 6 §:ssä mainitut pakolliset kieli- ja viestintäopinnot. Humanistisen osaston hakukohteita ovat suomen kieli ja kirjallisuus, kulttuurintutkimuksen koulutusohjelma, englannin kieli ja kulttuuri, englannin kieli ja kääntäminen, ruotsin kieli, saksan kieli, venäjän kieli ja yleinen kielitiede. Suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijat valitsevat pääaineekseen joko suomen kielen tai kirjallisuuden. Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmassa humanistisen tieteiden kandidaatin tutkinnon pääainevaihtoehdot ovat kirjallisuus, kulttuuriantropologia, mediakulttuuri ja viestintä, musiikkitiede, sukupuolentutkimus, perinteentutkimus tai taiteensosiologia. Filosofian maisterin tutkinnon pääaineeksi voi valita kirjallisuuden, perinteentutkimuksen tai kulttuurintutkimuksen. Kulttuurintutkimuksen syventävien opintojen erikoistumisaloja ovat etnomusikologia, kulttuuriantropologia, taiteensosiologia, sukupuolentutkimus sekä mediakulttuuri ja viestintä. Saksan ja venäjän kielissä opiskelija suuntautuu opintojensa aikana joko kieleen ja kulttuuriin tai kieleen ja kääntämiseen. Ylemmän tutkinnon pääaineena saksan ja venäjän kielissä on joko kieli ja kulttuuri tai kieli ja kääntäminen. Erillisvalinnoissa voivat hakea johonkin seuraavista ryhmistä kuuluvat hakijat:
Valinta suoritetaan kahdesti vuodessa. Opinto-oikeus myönnetään valituille opiskelijoille seuraavan lukukauden alusta alkaen. Opiskelu tapahtuu Joensuun kampuksella. Tiedustelut Itä-Suomen yliopisto hum.haku(at)uef.fi Hakulomakkeen tilaaminen Sähköinen hakujärjestelmä ei ole käytössä erillisvalintoihin kuuluvissa hakukohteissa (koulutuksissa), vaan niihin haetaan paperisella hakulomakkeella. Hakulomakkeita saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta. Hakemuksiin on liitettävä todistukset suoritetuista opinnoista ja, mikäli todistus ei ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, virallinen käännös suomeksi. Hakemuksia tai hakemusten liitteitä ei palauteta. Hakulomakkeen palauttaminen Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu. Hakuajat: 28.3. - 13.5.2011 ja 15.8. - 30.9.2011 Hakemuksen tulee olla perillä viimeisenä hakupäivänä klo 15.00 hakulomakkeessa ilmoitetussa osoitteessa. MA in English Language and Culture -maisteriopintojen hakuaika on 1.3. - 30.4.2011 ja hakemuksen tulee olla perillä hakupäivänä klo 15.00 hakulomakkeessa ilmoitetussa osoitteessa. Valinnan tulokset ilmoitetaan kirjallisesti jokaiselle hakijalle viimeistään kolme viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen. ERILLISVALINTOJEN PERUSTEET HAKIJARYHMITTÄINAvoimen yliopiston väyläAvoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta filosofisen tiedekunnan humanistisessa osastossa. Avoimen yliopiston väylän kautta hakevalta edellytetään pääaineeksi hakemassaan aineessa vähintään arvosanalla hyvä (3/5) suoritetut perus- ja aineopinnot (60 op tai 35 ov). Opintokokonaisuuksiin kuuluvat suoritukset tulee olla suoritettuina hakuajan päättymiseen mennessä. Mikäli opiskelija ei ole suorittanut ko. oppiaineessa tutkimuksen tekoon johdattavia opintojaksoja (proseminaari ja kandidaatintutkielma), ne suoritetaan osana kandidaatin tutkintoa. Avoimen yliopiston väylän kautta valittaville myönnetään tutkinnonsuoritusoikeus alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Avoimen yliopiston väylän kautta hakevalta ei edellytetä ylioppilastutkinnon suorittamista, mutta tutkintoon tähtäävä opiskelu edellyttää riittävää kielitaitoa (suomi, englanti, ruotsi). Myös avoimen yliopiston väylän kautta opiskelijaksi valittavien tulee suorittaa tutkintoasetuksen (794/2004) 6 §:ssä mainitut pakolliset kieli- ja viestintäopinnot osana tutkintoa. Siirto-opiskelijat ja pääaineen vaihtajatSiirto-opiskelijalla tarkoitetaan hakijaa, jolla on opinto-oikeus jossakin suomalaisessa yliopistossa, josta hän hakee siirtoa saadakseen opinto-oikeuden tutkinnon suorittamiseksi Itä-Suomen yliopistossa vastaavaan koulutusohjelmaan/ pääaineeseen tai hän haluaa siirtyä yliopiston sisällä aikaisemmasta koulutusohjelmasta/pääaineesta johonkin toiseen koulutusohjelmaan/pääaineeseen. Em. ryhmään kuuluvat myös yliopiston sisällä pääainetta vaihtavat. Tällaisia hakijoita voidaan valita samoihin tai vastaaviin opintoihin suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa. Hakijan edellytetään suorittaneen opintoja perusopintoja vastaavan määrän (25 op) siinä oppiaineessa, johon hän hakee. Poikkeuksena on kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman oppiaine mediakulttuuri- ja viestintä, jonka aineopintoihin on erillinen haku. Aineopintoihin valitaan vuosittain 15 opiskelijaa. Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilta vaaditaan perusopintojen lisäksi aineopintojen opinto-oikeus. Muista yliopistoista siirtoa hakevat tekevät hakemuksensa kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan. Heidän aikaisemmin suoritettujen opintojensa vastaavuus mediakulttuuri ja viestintä -oppiaineessa tarkistetaan erikseen. Mikäli hakija on suorittanut vain mediakulttuuri ja viestintä -oppiaineen perusopintoja vastaavat opinnot, tulee hänen hakea erikseen aineopintojen opinto-oikeutta, vaikka hänet olisi jo hyväksytty kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan. Lisätietoja mediakulttuurin lehtorilta Johanna Uotiselta, sähköposti johanna.uotinen(at)uef.fi sekä verkosta.
MAISTERIOPINNOT (alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet hakijat) a) Suomessa suoritetut yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnot Suomalaisessa yliopistossa alemman korkeakoulututkinnon (kandidaatin tutkinnon) suorittanut hakija voidaan valita suorittamaan suoraan maisterin tutkintoa, mikäli hän on suorittanut pääaineeksi hakemassaan oppiaineessa perus- ja aineopinnot. Poikkeuksena on kulttuurintutkimuksen koulutusohjelma, joissa kandidaatin tutkinnon suorittanut hakija voidaan valita maisteriopintoihin myös hakemansa oppiaineen lähiaineessa suoritettujen perus- ja aineopintojen perusteella. Lisäksi yleisen kielitieteen maisteriopintoihin voidaan valita hakija, joka on suorittanut kandidaatin tutkinnon jossakin kieliaineessa. Maisterin tutkintoa suorittamaan valitulle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa määritellään tutkintoa varten suoritettavat opinnot. Mikäli opiskelija ei ole suorittanut tutkimuksen tekoon johdattavia opintojaksoja (proseminaari ja kandidaatintutkielma) pääaineeksi hakemassaan oppiaineessa, ne suoritetaan täydentävinä opintoina (ei sisällytetä maisterin tutkintoon vaadittaviin 120 opintopisteeseen). Alemman tutkinnon perusteella mahdollisesti puuttumaan jäävät kieli- ja viestintäopinnot tulee suorittaa osana maisteriopintoja. Tiedekunta voi edellyttää suoraan maisterin tutkintoa opiskelemaan hyväksytyltä myös muita täydentäviä opintoja (korkeintaan 60 opintopisteen verran). Ammattikorkeakoulututkinto ei anna suoraan valintakelpoisuutta maisteriopintoihin. Hakija voidaan kuitenkin hyväksyä suoraan maisteriopintoihin, mikäli hän on ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi suorittanut aiotun pääaineen perus- ja aineopinnot vähintään arvosanalla hyvä (3/5). Alemman tutkinnon perusteella mahdollisesti puuttumaan jäävät kieli- ja viestintäopinnot tulee suorittaa osana maisteriopintoja. Mikäli henkilö haluaa suorittaa myös kandidaatin tutkinnon, tulee hänen suorittaa kaikki kyseiseen tutkintoon vaadittavat opinnot. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut hakija, jolla ei ole vaadittuja perus- ja aineopintoja, voi hakea kandidaatin ja maisterin tutkinnon opinto-oikeutta päävalinnassa. b) Ulkomailla suoritetut yliopistotutkinnot Ulkomailla suoritetun alemman tai ylemmän yliopistotutkinnon pohjalta voi hakea maisterin tutkinnon suoritusoikeutta filosofisen tiedekunnan humanistisessa osastossa. Alemmalla yliopistotutkinnolla tarkoitetaan tässä yhteydessä suomalaista kandidaatin tutkintoa vastaavaa Bachelor-tasoista tutkintoa. Ylemmällä yliopistotutkinnolla tarkoitetaan Master -tasoista tutkintoa. Bolognan julistukseen sitoutuneissa maissa suoritetut kandidaatin tutkinnot hyväksytään sellaisenaan, mutta muualla suoritetut tutkinnot arvioidaan tapauskohtaisesti erikseen. Tutkinnon tulee olla maisteriopintojen pääainetta vastaavalta alalta ja suoritettu hakuajan päättymiseen mennessä. Hakijat, jotka ovat opiskelleet suomea vieraana kielenä ja hakevat opiskelemaan suomen kieltä pääaineenaan, arvioidaan tapauskohtaisesti, koska suomi vieraana kielenä -opinnot eivät vastaa suomi äidinkielenä -opintoja. Ulkomailla tai muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä koulusivistyksensä saanut ulkomaisen yliopistotutkinnon suorittanut hakija voidaan osoittaa erilliseen kokeeseen, ja häneltä voidaan edellyttää täydentäviä opintoja. Lisäksi häneltä edellytetään opintojen suorittamisen kannalta välttämätöntä suomen kielen taitoa. Kielitaito on osoitettava todistuksella tai tarvittaessa on osallistuttava kielikokeeseen tai haastatteluun. Kielen ja kääntämisen suuntautumisvaihtoehtoon maisteriopintoihin hakevien suomen kielen taito testataan aina erillisellä kokeella. Aineenopettajan suuntautumisvaihtoehtoon on erillinen valinta, johon haetaan opintojen aikana. Suomessa suomen- tai ruotsinkielisen koulusivistyksen saaneen opiskelijan tulee suorittaa valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004, 6§) määritellyt kieli- ja viestintäopinnot osana maisterin tutkintoa, ellei vastaavia opintoja sisälly alempaan tutkintoon. Filosofisen tiedekunnan humanistinen osasto järjestää kokonaan englanninkielistä maisterikoulutusta seuraavasti: Englannin kieli ja kulttuuri (maisteriopinnot 120 op; MA in English Language and Culture). Koulutukseen valitaan vuosittain 4 opiskelijaa. Ulkomailla Bachelor- tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta englannin kielen ja kulttuurin maisteriopintoihin. BA -tutkinnon tulee olla haettavasta pääaineesta tai sitä vastaavalta alalta. Maisteriopinnot koostuvat pääaineen syventävistä opinnoista (80 op) ja muista opinnoista (40 op). Mikäli hakijan äidinkieli ei ole englanti, englannin kielen ja kulttuurin valinnan edellytyksenä on kielitaidon osoittaminen kansainvälisellä kielikokeella. Tällöin TOEFL -kokeen vähimmäispistemäärän on oltava 600 (Paper Based Test)/250 (Computer Based Test) / 100 (Internet Based Test) tai IELTS -kielikokeen vähimmäispistemäärä 7.0. Mikäli opiskelija on osoittanut opintoihin riittävän kielitaitonsa opiskelemalla menestyksellisesti oppiaineessa aiemmin esimerkiksi ERASMUS- tai muuna vaihto-opiskelijana, hänen ei tarvitse suorittaa em. kielikoetta. Lisäksi hakijoiden edellytetään kirjoittavan yhden sivun mittaisen motivaatiokirjeen, jossa hakija perustelee kiinnostustaan suorittaa maisterin tutkinto Itä-Suomen yliopistossa. Ko. maisteriopintoihin hakevilta ei valintavaiheessa edellytetä suomen kielen taitoa. Hakijat laitetaan paremmuusjärjestykseen aiemman tutkinnon opintomenestyksen, kielikokeen pistemäärän ja motivoituneisuuden perusteella. Lisätietoa: www.uef.fi/filtdk/opiskelijaksi. MAISTERIOHJELMATHumanistisessa osastossa on EMCL-maisteriohjelma (European Master’s in Clinical Linguistics), joka on Erasmus Mundus -ohjelma. Maisteriohjelman hakuajoista ja valintakriteereistä tiedotetaan erikseen. Lisätietoja www.emcl-mundus.com. ERILLISIÄ OPINTOJA JA TÄYDENNYSOPINTOJA SUORITTAMAAN HAKEVATErilliset opinnot ja täydennysopinnot suoritetaan avoimessa yliopistossa. KASVATUSTIETEIDEN JA PSYKOLOGIAN OSASTOFilosofisen tiedekunnan Kasvatustieteiden ja psykologian osastoon otetaan erillisvalinnoissa opiskelijoita suorittamaan sekä kasvatustieteen kandidaatin että maisterin tutkintoja tai psykologian maisterin tutkintoa tai erillisiä, ammatillisen pätevyyden/kelpoisuuden tuottavia opintoja. Opiskelijoita valitaan seuraavissa valintaryhmissä:
Yliopistojen sähköinen hakujärjestelmä ei ole käytössä erillisvalintoihin kuuluvissa hakukohteissa (koulutuksissa), vaan niihin haetaan paperisella hakulomakkeella, ellei hakukohteen kohdalla muuta todeta. Erillisvalinnan hakulomakkeita saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta. Hakemuksen palauttaminen Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Erityisopettajan (ERO) ja erityislastentarhanopettajan (ELTO) erillisiin opintoihin hakevat palauttavat hakemuksen liitteineen osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Kasvatustieteiden ja psykologian osasto/Erityispedagogiikka, PL 111, 80101 Joensuu. Hakulomakkeessa on maininta palautusosoitteesta. ERILLISVALINTOJEN PERUSTEET HAKIJARYHMITTÄIN1. AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄT Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutus, JoensuuAvoimen yliopiston väylä I Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutuksessa (tieteenalaopinnot) pääaineena voi olla joko kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede. Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutuksen opinnot johtavat kasvatustieteen kandidaatin (180 op) ja kasvatustieteen maisterin (120 op) tutkintoihin. Sivuaineet voivat olla omasta tiedekunnasta, muista tiedekunnista tai toisesta yliopistosta. Pääaineeseen voidaan sisällyttää 60 op:n laajuiset opettajan pedagogiset opinnot, joihin on koulutuksen aikana erillinen haku ja valinta. Koulutuksesta valmistuu kasvatus- ja koulutusalan asiantuntijoita suunnittelu-, tutkimus-, hallinto- ja henkilöstötehtäviin sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Opiskelu tapahtuu Joensuun kampuksella. Hakeminen Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00, jolloin hakemuksen tulee olla perillä hakulomakkeessa ilmoitetussa osoitteessa. Hakulomakkeita on tulostettavissa osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet Tiedustelut Itä-Suomen yliopisto Hakemuksen liitteet Hakemukseen on liitettävä todistusjäljennökset ja opintosuoritusrekisteriotteet suoritetuista avoimen yliopiston opinnoista. Kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnoista sekä muista suoritetuista opintokokonaisuuksista tulee olla kokonaisuusmerkinnät opintorekisterissä hakuajan päättymiseen mennessä. Valintamenettely Avoimen yliopiston väylä I:n kautta otetaan 20 opiskelijaa hakijoista, jotka ovat suorittaneet avoimena yliopisto-opetuksena kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopintokokonaisuudet (60 op/35 ov) vähintään arvosanalla hyvä (3/5) sekä vähintään yhden muun aineen perusopintokokonaisuuden (25 op/15 ov). Avoimen yliopiston väylää I eivät voi hakea jo ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet. Mikäli kriteerit täyttäviä hakijoita on enemmän kuin 20, hakijat asetetaan järjestykseen ensisijaisesti aineopintokokonaisuuksien lukumäärän, toissijaisesti perusopintokokonaisuuksien määrän ja kolmanneksi suoritettujen kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen aineopintojen opintomenestyksen (aineopintojen keskiarvo) perusteella. Varasijoille asetetaan loput valinnan perusteiden mukaisesti kelpoiset hakijat. Hakijan pääaine määrittyy suoritetun aineopintokokonaisuuden perusteella (kasvatustieteen aineopinnot suorittaneen hakijan pääaine on kasvatustiede ja aikuiskasvatustieteen aineopinnot suorittaneen hakijan aikuiskasvatustiede). Valinnan tulosten julkistaminen Valinnan tulos julkistetaan viimeistään 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan Joensuun kampuksen ilmoitustaululla. Kaikille hakijoille ilmoitetaan tuloksesta myös kirjallisesti. Opiskelijaksi valitun opinto-oikeus alkaa 1.8.2011. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen. Avoimen yliopiston väylä II Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutuksessa (tieteenalaopinnot) pääaineena voi olla joko kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede. Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutuksen opinnot johtavat kasvatustieteen kandidaatin (180 op) ja kasvatustieteen maisterin (120 op) tutkintoihin. Sivuaineet voivat olla omasta tiedekunnasta, muista tiedekunnista tai toisesta yliopistosta. Pääaineeseen voidaan sisällyttää 60 op:n laajuiset opettajan pedagogiset opinnot, joihin on koulutuksen aikana erillinen haku ja valinta. Koulutuksesta valmistuu kasvatus- ja koulutusalan asiantuntijoita suunnittelu-, tutkimus-, hallinto- ja henkilöstötehtäviin sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Opiskelu tapahtuu Joensuun kampuksella. Hakeminen Avoimen yliopiston väylän II kriteerit täyttävät hakijat hakevat opinto-oikeutta erillisvalinnan hakulomakkeella.Hakuaika alkaa kevään osalta 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011. Syksyn osalta hakuaika alkaa 15.8.2011 ja päättyy 30.09.2011. Hakuaika päättyy syksyllä ja keväällä klo 15.00, jolloin hakemuksen tulee olla perillä osoitteessa Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora-rakennus, Joensuu. Tiedustelut Itä-Suomen yliopisto Hakemuksen liitteet Hakemukseen on liitettävä todistusjäljennökset ja opintosuoritusrekisteriotteet suoritetuista avoimen yliopiston opinnoista. Kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnoista sekä muista suoritetuista opintokokonaisuuksista tulee olla kokonaisuusmerkinnät opintorekisterissä hakuajan päättymiseen mennessä. Valintamenettely Avoimen yliopiston väylä II:n kautta valitaan kaksi kertaa vuodessa kaikki kelpoiset hakijat, jotka ovat suorittaneet avoimena yliopisto-opetuksena opintoja vähintään 150 op. Opintoihin tulee sisältyä kaksi aineopintokokonaisuutta (60 op/35 ov), joista toinen on kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnot suoritettuna vähintään arvosanalla hyvä 3/5. Mikäli opinnot on tehty opintoviikkoina, muunnetaan ne opintopisteiksi kertoimella kaksi. Hakijan pääaine määrittyy suoritetun aineopintokokonaisuuden perusteella (kasvatustieteen aineopinnot suorittaneen hakijan pääaine on kasvatustiede ja aikuiskasvatustieteen aineopinnot suorittaneen hakijan aikuiskasvatustiede). Valinnan tulosten julkistaminen Valinnan tulos julkistetaan kevään osalta viimeistään 22.6.2011 ja syksyn valinnan tulos viimeistään 28.10.2011 Filosofisen tiedekunnan Joensuun kampuksen ilmoitustaululla. Kaikille hakijoille ilmoitetaan tuloksesta myös kirjallisesti.Opiskelijaksi valitun opinto-oikeus alkaa kevään haun osalta 1.8.2011 ja syksyn haun osalta 1.1.2012. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen. Erityispedagogiikan tieteenalaopinnot (ETO), JoensuuErityispedagogiikan tieteenalaopinnot johtavat kasvatustieteen kandidaatin (180 op) ja kasvatustieteen maisterin (120 op) tutkintoihin. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon vaadittavat opinnot on mahdollista suorittaa kolmessa, ja kasvatustieteen maisterin tutkintoon vaadittavat opinnot kahdessa vuodessa. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittanut voi jatkaa tieteellisiä jatko-opintojaan erityispedagogiikka pääaineena. Opinnot järjestetään Joensuun kampuksella. Hakijalla on oltava suoritettuna esimerkiksi avoimessa yliopistossa sekä erityispedagogiikan että jonkin muun yliopistollisen aineen perusopintokokonaisuus tai approbatur -arvosana (15 ov tai 25 op). Hakulomakkeet ja lisätiedustelut Itä-Suomen yliopisto Hakulomakkeita tulostettavissa osoitteesta: www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet Hakemukset lähetetään hakulomakkeessa ilmoitettuun osoitteeseen. Kuoreen merkitään Erityispedagogiikan tieteenalaopinnot (ETO). Hakemukseen liitetään mukaan todistusjäljennökset suoritetuista yliopistollisista opintokokonaisuuksista. Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00 Valintamenettely ja valintakoe Erityispedagogiikan tieteenalaopintoihin valitaan valintakokeen kautta 5 opiskelijaa.Valintakoe järjestetään 13.6.2011 klo 8.00 alkaen filosofisen tiedekunnan tiloissa Joensuussa osoitteessa Tulliportinkatu 1. Hakijan on ilmoittauduttava valintakokeisiin sähköpostitse (osoitteeseen erped.haku(at)uef.fi) viimeistään 6.6.2011. Valintakoe on aineistokoe. Kokeen aineisto on saatavilla valintakoepäivänä klo 8.00 alkaen osoitteessa Tulliportinkatu 1, 2. krs. Aineistokoe järjestetään klo 10.00-12.00 Educa-rakennuksen salissa E100, Tulliportinkatu 1. Valintakokeeseen osallistuvien on esitettävä valokuvallinen henkilöllisyystodistus tai vastaava. Aineistokokeesta voi saada yhteensä 10 pistettä, ja siitä on saatava vähintään 5 pistettä tullakseen hyväksytyksi opintoihin. Lopullinen valinta Lopullinen valinta erityispedagogiikan tieteenalaopintoihin tehdään valintakokeen pistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Valinnan tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan lopullinen tulos julkistetaan viimeistään 22.6.2011 klo 12.00 Itä-Suomen yliopiston Educa –rakennuksen ilmoitustaululla osoitteessa Tulliportinkatu 1. Em. ajankohdasta alkaen saa valinnan tuloksista tietoja puhelimitse puh. 013 251 2377 tai 251 2319 tai sähköpostitse erped.haku(at)uef.fi. Opiskelijavalintaan tyytymättömällä on mahdollisuus jättää kirjallinen oikaisupyyntö yliopiston muutoksenhakulautakunnalle. Oikaisupyynnön on oltava perillä viimeistään 6.7.2011 klo 15.00. Ilmoitus opintojen aloittamisesta Opiskelijaksi hyväksytyn on jätettävä kirjallisesti opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus 2.8.2011 mennessä. Mikäli opiskelija ei ilmoita opintojen aloittamisesta määräajan kuluessa, katsotaan opinto-oikeus menetetyksi. Opinto-oikeudestaan luopuneen tilalle kutsutaan varasijajärjestyksessä seuraava. 2. SIIRTO-OPISKELIJAT | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
Yhteensä | 10 |
|
1. Valintajono | 10 | haastattelu
|
Varasijat | Loput kokeen hyväksytysti suorittaneet |
Voidakseen tulla hyväksytyksi, hakijalta vaaditaan vähintään 50 pistettä kirjatentistä sekä 100 pistettä haastattelusta.
Valinnan tuloksen julkaiseminen
Valinnan lopullinen tulos julkaistaan viimeistään 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan Joensuun kampuksen ilmoitustaululla. Kaikille soveltuvuuskokeeseen osallistuneille ilmoitetaan tuloksesta kirjallisesti, jossa myös ilmoitetaan puhelinaika, jolloin he voivat tiedustella valintakokeista puhelimitse. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
Viimeistään hakuajan päättymiseen mennessä kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon ja siihen sisältyen tai sen lisäksi joko perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (60 op) tai erityispedagogiikan perus- ja aineopinnot (60 op) suorittanut voi hakeutua erillisvalinnan kautta erityisopettajien koulutuksen (EKO) kasvatustieteen maisterin tutkinto-opintoihin (120 op), jotka yhdessä kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon kanssa tuottavat kelpoisuuden erityisopettajan, erityisluokanopettajan sekä luokanopettajan tehtäviin perusopetuksessa. Nämä opinnot on mahdollista saada valmiiksi noin kahdessa vuodessa. Tutkintoon edellytettävät täydentävät opinnot eivät sisälly KM-tutkinnon (120 op) minimilaajuuteen. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittanut voi jatkaa tieteellisiä jatko-opintojaan erityispedagogiikka pääaineena. Opiskelu tapahtuu Joensuun kampuksella.
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta,
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Erityispedagogiikka
erped.haku(at)uef.fi
puh. 013 251 2377
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakulomakkeita tulostettavissa osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset lähetetään hakulomakkeessa mainittuun osoitteeseen. Kuoreen merkitään erityisopettajien koulutuksen (EKO) maisteriopinnot.
Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00.
Valintamenettely ja valintakoe
Koulutukseen valitaan kaksivaiheisen valintakokeen kautta 5 opiskelijaa.
Yksipäiväinen, kaksiosainen valintakoe järjestetään 13. -15.6.2011 klo 8.00 alkaen filosofisen tiedekunnan tiloissa Joensuussa (Tulliportinkatu 1). Valintakoeaikataulutiedote julkaistaan 26.5.2011 filosofisen tiedekunnan nettisivuilla osoitteessa www.uef.fi/filtdk/erillisvalinnat (kasvatustieteiden ja psykologian osasto). Valintakoeaikataulutiedotteessa ilmoitetaan minä päivänä hakija osallistuu kokeisiin.Hakijan on ilmoittauduttava valintakokeisiin sähköpostitse (osoitteeseen erped.haku(at)uef.fi) viimeistään 6.6.2011.
Valintakokeen I osa on aineistokoe. Kokeen aineisto on saatavilla valintakoepäivänä klo 8.00 alkaen osoitteessa Tulliportinkatu 1, 2. krs. Aineistokoe järjestetään klo 10.00-12.00 Educa-rakennuksen salissa E100, osoitteessa Tulliportinkatu 1. Aineistokokeesta voi saada yhteensä 10 pistettä, ja siitä on saatava vähintään 5 pistettä tullakseen hyväksytyksi erityisopettajien koulutuksen maisteriopintoihin.
Valintakokeen II osan, soveltuvuuskokeen haastattelun tarkoituksena on selvittää hakijan edellytyksiä suoriutua yliopisto-opinnoista, motivoituneisuutta ja soveltuvuutta erityispedagogiikan alalle. Haastattelu pohjautuu hakijan kirjoittamaan ennakkotehtävään, jonka ohjeistus annetaan valintakoeaikataulutiedotteessa. Ryhmätilanteen tarkoituksena on selvittää hakijan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Valintakokeeseen osallistuvien on esitettävä valokuvallinen henkilöllisyystodistus tai vastaava.
Lopullinen valinta
Lopullinen valinta erityisopettajien koulutuksen maisteriopintoihin tehdään valintakokeen (aineistokoe, haastattelu ja ryhmätilanne) sekä lisäpisteiden yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Aineistokokeesta (enintään 10 pistettä), haastattelusta (enintään 10 pistettä), ryhmätilanteesta (enintään 10 pistettä) ja aikaisemmista erityispedagogiikan opinnoista (enintään 5 pistettä) saadut pisteet lasketaan yhteen.
Tullakseen hyväksytyksi koulutukseen hakijan on saatava ryhmätilanteesta vähintään 5 pistettä, haastattelusta vähintään 5 pistettä ja aineistokokeesta vähintään 5 pistettä. Mikäli kahden tai useamman hakijan lopulliset pisteet ovat samat, ratkaisu tehdään aineistokokeen tuloksen perusteella.
Pisteytys
Erityisopettajien koulutuksen maisteriopintojen opiskelijavalinnassa otetaan lisäansioina huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut yliopistolliset erityispedagogiikan opinnot.
Suoritetut yliopistolliset erityispedagogiikan opintokokonaisuudet (enintään 5 pistettä)
perusopintokokonaisuus tai approbatur –arvosana (vähintään 15 ov:n tai 25 op:n laajuinen) | 3 pistettä |
aineopintokokonaisuus tai cum laude approbatur -arvosana (vähintään 35 ov:n tai 60 op:n laajuinen) | 4 pistettä |
syventävä opintokokonaisuus tai laudatur -arvosana (vähintään 55 ov:n tai 60 op:n laajuinen) | 5 pistettä |
Hakemuksen liitteet
Jokainen hakija liittää hakemukseensa:
Valinnan tuloksen julkistaminen ja oikaisumenettely
Valinnan lopullinen tulos julkistetaan viimeistään 22.6.2011 klo 12.00 Itä-Suomen yliopiston Educa –rakennuksen ilmoitustaululla osoitteessa Tulliportinkatu 1. Em. ajankohdasta alkaen saa valinnan tuloksista tietoja puhelimitse puh. 013 251 2377 tai 251 2319 tai sähköpostitse erped.haku(at)uef.fi. Opiskelijavalintaan tyytymättömällä on mahdollisuus jättää kirjallinen oikaisupyyntö yliopiston muutoksenhakulautakunnalle. Oikaisupyynnön on oltava perillä viimeistään 6.7.2011.
Ilmoitus opintojen aloittamisesta
Opiskelijaksi hyväksytyn on jätettävä kirjallisesti opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus 2.8.2011. mennessä. Mikäli opiskelija ei ilmoita opintojen aloittamisesta määräajan kuluessa, katsotaan opinto-oikeus menetetyksi. Opinto-oikeudestaan luopuneen tilalle kutsutaan varasijajärjestyksessä seuraava.
Ks. Erilliset erityislastentarhanopettajan opinnot (ELTO)
Itä-Suomen yliopiston psykologikoulutuksessa painottuvat toisiinsa liittyen elämänkulun, ohjauksen ja neuvonnan psykologia sekä organisaatioiden psykologia. Psykologian tutkimusaloja ovat elämänkulku ja ammatinvalinta, ohjaus ja neuvonta, organisaatiot, koulu ja koulutettavuus, kuntoutus, perhetutkimus sekä naistutkimus. Tutkimussuuntautumiselle on ominaista psykologisten ilmiöiden sosiaalinen, historiallinen ja kulttuurinen tarkastelu. Opinnot järjestetään Joensuun kampuksella.
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta,
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Psykologian koulutus
s-posti: psyka.haku(at)uef.fi
puh. 013 251 4251
www.uef.fi /filtdk
Hakeminen
Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00, jolloin hakemuksen tulee olla perillä hakulomakkeessa ilmoitetussa osoitteessa. Hakulomakkeita tulostettavissa osoitteessa www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet.
Valintamenettely ja valintakoe
Psykologian maisterin tutkintoa suorittamaan otetaan viisi (5) ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta hakijaa, joilla on suoritettuna psykologian aineopinnot 35 op.Muut hakevat päävalinnan kiintiössä.Hakuehdot täyttävät opiskelijat osallistuvat psykologian valintakokeeseen 6.6.2011 klo 14–18 Carelia-rakennuksen salissa C1,Yliopistokatu 4.
Psykologian valintakokeeseen luetaan seuraavat kirjat:
Valintakokeesta saatujen pisteiden perusteella otetaan viisi parasta hakijaa. Valitun on saatava valintakokeesta pisteitä enemmän kuin kaikkien hakijoiden valintakokeen keskiarvo on. Mikäli useilla hakijoilla on sama pistemäärä, määräytyy järjestys laajasta esseekysymyksestä saadun pistemäärän mukaan. Varasijalle valitaan valintakoepistemäärän perusteella kuusi valintakokeesta enemmän kuin kaikkien hakijoiden valintakokeen keskiarvon saavuttanutta hakijaa.
Maisterin tutkintoon hakevan on syytä olla tietoinen, että psykologian syventävien opintojen suorittaminen edellyttää ehdottomasti täysipäiväistä opiskelua eikä tutkintoon kuuluvia ammatillisia kursseja voi suorittaa etäopiskeluna.
Maisterin tutkintoon valitun opiskelijan on suoritettava kaikki maisterin tutkintoon vaadittavat 150 opintopistettä sekä lisäksi enintään 60 opintopistettä täydentäviä opintoja. Täydentäviä opintoja määrätään suoritettavaksi niin, että opiskelijan voidaan katsoa saavuttavan riittävät valmiudet psykologian maisterin tutkintoon kuuluvien syventävien opintojen suorittamiseen. Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa määritellään tutkintoa varten suoritettavat opinnot.
Valinnan tulosten julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan Joensuun kampuksen ilmoitustaululla. Kaikille valintakokeeseen osallistuneille ilmoitetaan tuloksesta myös kirjallisesti. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan Kasvatustieteiden ja psykologian osaston erityispedagogiikan oppiaine toteuttaa vuosina 2011-2012 sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen (608/2005) 2 §:n mukaisen erikoistumiskoulutuksen, joka antaa kelpoisuuden erityislastentarhanopettajan ja kiertävän erityislastentarhanopettajan tehtäviin. 60 opintopisteen tai 85 opintopisteen laajuisten erityislastentarhanopettajan opintojen tavoitteena on antaa ammatilliset valmiudet ja kelpoisuus erityisopetuksen tehtäviin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Lastentarhanopettajaksi kelpoinen henkilö saa näin erityislastentarhanopettajan kelpoisuuden. Opinnot järjestetään kahden lukukauden aikana vuosina 2011-2012 siten, että ne voi saada valmiiksi kevätlukukauden 2012 aikana.
Opinnot järjestetään Joensuun kampuksella.
Hakukelpoisuus
Opintoihin voivat hakeutua
a) henkilöt, joilla on lastentarhanopettajan tutkinto tai kasvatustieteen kandidaatin tutkinto lastentarhanopettajan koulutuksessa tai kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus.
b) henkilöt, joilla on lain sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta (272/2005) 7§:n mukainen sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto ja siihen sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot sekä esi- ja alkuopetuksen tai esi- ja alkukasvatuksen yliopistollinen perusopintokokonaisuus (15 ov tai 25 op).
Kohdan a) henkilöt suorittavat opinnot 60 opintopisteen laajuisina ja kohdan b) henkilöt 85 opintopisteen laajuisina.
Opiskelu kasvatustieteen maisteriksi
Lastentarhanopettajat, joilla on kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, voivat hakeutua tässä opiskelijavalinnassa myös suorittamaan kasvatustieteen maisterin tutkintoa (pääaineena erityispedagogiikka). Maisterin tutkintoon sisältyvät erilliset erityislastentarhanopettajan opinnot. Kasvatustieteen maisterin tutkintoon vaadittavat opinnot on mahdollista saada valmiiksi kahdessa vuodessa, mikäli opiskelija on jo suorittanut erityispedagogiikan aineopinnot. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittanut voi jatkaa tieteellisiä jatko-opintojaan erityispedagogiikka pääaineena.
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta,
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Erityispedagogiikka
henni.nevalainen(at)uef.fi
puh. 013 251 2319
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakulomakkeita tulostettavissa osoitteesta: www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet .
Hakemukset lähetetään hakulomakkeessa mainittuun osoitteeseen. Kuoreen merkitään Erilliset erityislastentarhanopettajan opinnot.
Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00.
Valintamenettely ja valintakoe
Erillisiin erityislastentarhanopettajan opintoihin valitaan kaksivaiheisen valintakokeen kautta 30 opiskelijaa, joista korkeintaan 5 kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanutta suorittamaan kasvatustieteen maisterin tutkintoa erityispedagogiikka pääaineena.Yksipäiväinen, kaksiosainen valintakoe järjestetään 13. -15.6.2011 klo 8.00 alkaen filosofisen tiedekunnan tiloissa Joensuussa osoitteessa Tulliportinkatu 1.Valintakoeaikataulutiedote julkaistaan 26.5.2011 filosofisen tiedekunnan nettisivuilla osoitteessa www.uef.fi/filtdk/erillisvalinnat (kasvatustieteiden ja psykologian osasto). Valintakoeaikataulutiedotteessa ilmoitetaan minä päivänä hakija osallistuu kokeisiin.Hakijan on ilmoittauduttava valintakokeisiin sähköpostitse (osoitteeseen erped.haku(at)uef.fi) viimeistään 6.6.2011.
Valintakokeen I osa on aineistokoe. Kokeen aineisto on saatavilla valintakoepäivänä klo 8.00 alkaen osoitteessa Tulliportinkatu 1, 2. krs. Aineistokoe järjestetään klo 10.00-12.00 Educa-rakennuksen salissa E100, Tulliportinkatu 1. Aineistokokeesta voi saada yhteensä 10 pistettä, ja siitä on saatava vähintään 5 pistettä tullakseen hyväksytyksi opintoihin.
Valintakokeen II osan, soveltuvuuskokeen haastattelun tarkoituksena on selvittää hakijan edellytyksiä suoriutua yliopisto-opinnoista, motivoituneisuutta ja soveltuvuutta erityispedagogiikan alalle. Haastattelu pohjautuu hakijan kirjoittamaan ennakkotehtävään, jonka ohjeistus annetaan valintakoeaikataulutiedotteessa. Ryhmätilanteen tarkoituksena on selvittää hakijan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Valintakokeeseen osallistuvien on esitettävä valokuvallinen henkilöllisyystodistus tai vastaava.
Lopullinen valinta
Lopullinen valinta erillisiin erityislastentarhanopettajan opintoihin tehdään valintakokeen (aineistokoe, haastattelu ja ryhmätilanne) sekä lisäpisteiden yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Aineistokokeesta (enintään 10 pistettä), haastattelusta (enintään 10 pistettä), ryhmätilanteesta (enintään 10 pistettä) ja aikaisemmista erityispedagogiikan opinnoista (enintään 5 pistettä) saadut pisteet lasketaan yhteen.
Lopullinen valinta kasvatustieteen maisterin tutkintoa suorittamaan erityispedagogiikka pääaineena tehdään valintakokeen sekä lisäpisteiden yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Valinta tehdään niiden opiskelijoiden joukosta, jotka ovat ilmoittaneet hakulomakkeessa hakevansa myös maisteriopintoihin.
Tullakseen hyväksytyksi koulutukseen hakijan on saatava ryhmätilanteesta vähintään 5 pistettä, haastattelusta vähintään 5 pistettä ja aineistokokeesta vähintään 5 pistettä. Mikäli kahden tai useamman hakijan lopulliset pisteet ovat samat, ratkaisu tehdään aineistokokeen tuloksen perusteella.
Pisteytys
Erillisten erityislastentarhanopettajan opintojen opiskelijavalinnassa otetaan lisäansioina huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut yliopistolliset erityispedagogiikan opinnot.
Suoritetut yliopistolliset erityispedagogiikan opintokokonaisuudet (enintään 5 pistettä)
perusopintokokonaisuus tai approbatur –arvosana (vähintään 15 ov:n tai 25 op:n laajuinen) | 3 pistettä |
aineopintokokonaisuus tai cum laude approbatur -arvosana (vähintään 35 ov:n tai 60 op:n laajuinen) | 4 pistettä |
syventävä opintokokonaisuus tai laudatur -arvosana (vähintään 55 ov:n tai 60 op:n laajuinen) | 5 pistettä |
Hakemuksen liitteet
Jokainen hakija liittää hakemukseensa:
Valinnan tuloksen julkistaminen ja oikaisumenettely
Valinnan lopullinen tulos julkistetaan viimeistään 22.6.2011 klo 12.00 Itä-Suomen yliopiston Educa –rakennuksen ilmoitustaululla osoitteessa Tulliportinkatu 1. Em. ajankohdasta alkaen saa valinnan tuloksista tietoja puhelimitse puh. 013 251 2377 tai 251 2319 tai sähköpostitse erped.haku(at)uef.fi. Opiskelijavalintaan tyytymättömällä on mahdollisuus jättää kirjallinen oikaisupyyntö yliopiston muutoksenhakulautakunnalle. Oikaisupyynnön on oltava perillä viimeistään 6.7.2011.
Ilmoitus opintojen aloittamisesta
Opiskelijaksi hyväksytyn on jätettävä kirjallisesti opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus 6.7.2011 mennessä. Mikäli opiskelija ei ilmoita opintojen aloittamisesta määräajan kuluessa, katsotaan opinto-oikeus menetetyksi. Opinto-oikeudestaan luopuneen tilalle kutsutaan varasijajärjestyksessä seuraava.
Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan Kasvatustieteiden ja psykologian osaston erityispedagogiikan oppiaine toteuttaa vuosina 2011─2012 yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004) 19 § ja 20 §:n mukaiset 60 ja 85 opintopisteen laajuiset erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot (erilliset erityisopettajan opinnot) tiedekunnan hyväksymän opetussuunnitelman mukaisesti. Opinnot järjestetään kahden lukukauden aikana vuosina 2011─2012 siten, että opinnot voi saada valmiiksi kevätlukukauden 2012 aikana.
Opinnot järjestetään Joensuun kampuksella.
Hakukelpoisuus
Erillisiin erityisopettajan opintoihin voivat hakeutua henkilöt,
a) joilla on kelpoisuus antaa luokanopetusta
tai
b) jotka ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon ja joko tutkintoon sisältyen tai sen lisäksi opettajan pedagogiset opinnot (60 op tai 35 ov)
tai
c) jotka ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon ja joko tutkintoon sisältyen tai
sen lisäksi kasvatustieteen aineopintokokonaisuuden tai cum laude approbatur-arvosanan (60 op tai 35 ov).
Kohdan a) ja b) henkilöille erilliset erityisopettajan opinnot järjestetään 60 op:n laajuisina ja kohdan c) henkilöille 85 op:n laajuisina.
Opintojen tuottama kelpoisuus, johon vaikuttaa opiskelijan pohjakoulutus, on määritelty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta (865/2005) 8 §:ssä.
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta,
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Erityispedagogiikka
henni.nevalainen(at)uef.fi
puh. 013 251 2319
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakulomakkeita tulostettavissa osoitteesta: www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset lähetetään hakulomakkeessa mainittuun osoitteeseen. Kuoreen merkitään Erilliset erityisopettajan opinnot.
Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00
Valintamenettely ja valintakoe
Erillisiin erityisopettajan opintoihin valitaan kaksivaiheisen valintakokeen kautta 54 opiskelijaa.
Yksipäiväinen, kaksiosainen valintakoe järjestetään 13. -15.6.2011 klo 8.00 alkaen filosofisen tiedekunnan tiloissa Joensuussa, osoitteessa Tulliportinkatu 1. Valintakoeaikataulutiedote julkaistaan 26.5.2011 filosofisen tiedekunnan nettisivuilla osoitteessa www.uef.fi/filtdk/erillisvalinnat (kasvatustieteiden ja psykologian osasto). Valintakoeaikataulutiedotteessa ilmoitetaan minä päivänä hakija osallistuu kokeisiin.Hakijan on ilmoittauduttava valintakokeisiin sähköpostitse (osoitteeseen erped.haku(at)uef.fi) viimeistään 6.6.2011.
Valintakokeen I osa on aineistokoe. Kokeen aineisto on saatavilla valintakoepäivänä klo 8.00 alkaen osoitteessa Tulliportinkatu 1, 2. krs. Aineistokoe järjestetään klo 10.00-12.00 Educa-rakennuksen salissa E100, Tulliportinkatu 1. Aineistokokeesta voi saada yhteensä 10 pistettä, ja siitä on saatava vähintään 5 pistettä tullakseen hyväksytyksi opintoihin.
Valintakokeen II osan, soveltuvuuskokeen haastattelun tarkoituksena on selvittää hakijan edellytyksiä suoriutua yliopisto-opinnoista, motivoituneisuutta ja soveltuvuutta erityispedagogiikan alalle. Haastattelu pohjautuu hakijan kirjoittamaan ennakkotehtävään, jonka ohjeistus annetaan valintakoeaikataulutiedotteessa. Ryhmätilanteen tarkoituksena on selvittää hakijan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Valintakokeeseen osallistuvien on esitettävä valokuvallinen henkilöllisyystodistus tai vastaava.
Lopullinen valinta
Lopullinen valinta erillisiin erityisopettajan opintoihin tehdään valintakokeen (aineistokoe, haastattelu ja ryhmätilanne) sekä lisäpisteiden yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Aineistokokeesta (enintään 10 pistettä), haastattelusta (enintään 10 pistettä), ryhmätilanteesta (enintään 10 pistettä) ja aikaisemmista erityispedagogiikan opinnoista (enintään 5 pistettä)saadut pisteet lasketaan yhteen.
Tullakseen hyväksytyksi koulutukseen hakijan on saatava ryhmätilanteesta vähintään 5 pistettä, haastattelusta vähintään 5 pistettä ja aineistokokeesta vähintään 5 pistettä. Mikäli kahden tai useamman hakijan lopulliset pisteet ovat samat, ratkaisu tehdään aineistokokeen tuloksen perusteella.
Pisteytys
Erillisten erityisopettajan opintojen opiskelijavalinnassa otetaan lisäansioina huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut yliopistolliset erityispedagogiikan opinnot.
Suoritetut yliopistolliset erityispedagogiikan opintokokonaisuudet (enintään 5 pistettä)
perusopintokokonaisuus tai approbatur –arvosana (vähintään 15 ov:n tai 25 op:n laajuinen) | 3 pistettä |
aineopintokokonaisuus tai cum laude approbatur -arvosana (vähintään 35 ov:n tai 60 op:n laajuinen) | 4 pistettä |
syventävä opintokokonaisuus tai laudatur -arvosana (vähintään 55 ov:n tai 60 op:n laajuinen) | 5 pistettä |
Hakemuksen liitteet
Jokainen hakija liittää hakemukseensa:
Valinnan tuloksen julkistaminen ja oikaisumenettely
Valinnan lopullinen tulos julkistetaan viimeistään 22.6.2011 klo 12.00 Itä-Suomen yliopiston Educa –rakennuksen ilmoitustaululla, osoitteessa Tulliportinkatu 1. Em. ajankohdasta alkaen saa valinnan tuloksista tietoja puhelimitse puh. 013 251 2377 tai 251 2319 tai sähköpostitse erped.haku(at)uef.fi.
Opiskelijavalintaan tyytymättömällä on mahdollisuus jättää kirjallinen oikaisupyyntö yliopiston muutoksenhakulautakunnalle. Oikaisupyynnön on oltava perillä viimeistään 6.7.2011.
Ilmoitus opintojen aloittamisesta
Opiskelijaksi hyväksytyn on jätettävä kirjallisesti opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus 6.7.2011 mennessä. Mikäli opiskelija ei ilmoita opintojen aloittamisesta määräajan kuluessa, katsotaan opinto-oikeus menetetyksi. Opinto-oikeudestaan luopuneen tilalle kutsutaan varasijajärjestyksessä seuraava.
Ohjaus on monitieteinen tiedonala, jolla on perustansa neuvonta- ja ohjauspsykologiassa ja kasvatustieteissä. Erilliset opinto-ohjaajan opinnot ovat asetuksen 794/2004 mukaiset 60 opintopisteen laajuiset, oppilaanohjauksen ja opinto-ohjauksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot eli ns. kelpoisuusopinnot. Koulutus antaa osaltaan asetuksen 986/1998 kelpoisuuden toimia oppilaan- ja opinto-ohjaajana. Lisäksi koulutus tarjoaa monipuoliset valmiudet toimia muissa ohjaus- ja neuvontatyön asiantuntijatehtävissä.
Erillisistä opinto-ohjaajan opinnoista, niiden seuraavasta hakuajasta ja opintojen alkamisesta tiedotetaan tiedekunnan www-sivuilla osoitteessa www.uef.fi/filtdk helmikuussa 2011.
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto/Erilliset opinto-ohjaajan opinnot
opo.haku(at)uef.fi
puh. 013 251 4522
www.uef.fi/filtdk
Filosofisen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastoon otetaan erillisvalinnoissa opiskelijoita siirto-opiskelijavalinnan kautta suorittamaan sekä kasvatustieteen kandidaatin että maisterin tutkintoja.
Sähköinen hakujärjestelmä ei ole käytössä erillisvalintoihin kuuluvissa hakukohteissa (koulutuksissa), vaan niihin haetaan paperisella hakulomakkeella.
Tiedustelut
Joensuun kampuksen koulutuksen osalta:
Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto / Luokanopettajakoulutus
lokojns.haku(at)uef.fi
puh. 013 251 2315, 013 251 2337
www.uef.fi/filtdk
Savonlinnan kampuksen koulutusten osalta:
Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto / Hallintopalvelukeskus
sln.haku(at)uef.fi
puh. 015 511 7610, 015 511 7630
www.uef.fi/filtdk
Voidakseen tulla hyväksytyksi siirtohaussa hakijalla on oltava vastaava opinto-oikeus joko Itä-Suomen yliopistossa tai muussa yliopistossa.
Hakeminen tapahtuu erillisellä hakulomakkeella erillisvalintojen hakuaikoina. Hakemukseen on liitettävä selvitys opiskelupaikasta ja tutkinnoista/opinnoista (todistusjäljennös ja/tai opintosuoritusote). Hakulomake on tulostettavissa www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet .Hakemus toimitetaan Joensuun kampuksen hakijapalveluihin (Yliopistokatu 2, Aurora, PL 111, 80101 Joensuu).
Luokanopettajan (Joensuu ja Savonlinna) koulutuksiin tiedekunta voi valita toisessa yliopistossa vastaavia opintoja vähintään kaksi vuotta harjoittaneen hakijan opiskelijaksi ilman valintakoetta samoihin tai vastaaviin opintoihin. Luokanopettajakoulutukseen hakeutuvalta edellytetään suoritetuiksi perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot 60 op/35 ov. Hakuaika alkaa 28.3.2011 ja päättyy 13.5.2011 klo 15.00.
Itä-Suomen yliopiston luokanopettajakoulutusten välillä voi hakea siirtoa kampukselta toiselle ilman erillistä hakuaikaa 13.5.2011 klo 15.00 asti. Opiskelijalla tulee olla suoritettuina vähintään vuoden opinnot (noin 60 op) ao. koulutuksen opetussuunnitelman mukaan ennen siirtohakemuksen jättämistä.
Savonlinnan kampuksen kotitalous- ja käsityönopettajien koulutuksiin tiedekunta voi valita toisessa yliopistossa vastaavia opintoja vähintään kaksi vuotta ja lastentarhanopettajan koulutukseen vähintään yhden vuoden opintoja harjoittaneen hakijan opiskelijaksi ilman valintakoetta samoihin tai vastaaviin opintoihin. Hakuaika päättyy 13.5.2011 klo 15.00. Opinnot järjestetään Savonlinnan kampuksella.
Hakulomakkeen lisäksi hakija toimittaa vapaamuotoisen perustelupaperin, jonka vasempaan laitaan kirjoitetaan sen koulutuksen nimi, johon hakemus osoitetaan. Mikäli hakija hakee siirtoa useampaan opettajankoulutusyksikköön (yliopistoon), tulee hänen liittää hakemukseen erillinen asiakirja, josta ilmenee hakukohteiden ensisijaisuusjärjestys.
Yllä mainittujen hakukohteiden erillisvalintojen tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla. Kaikille siirtoa hakeneille ilmoitetaan tuloksesta myös kirjeitse. Opiskelijaksi valitun opinto-oikeus alkaa 1.8.2011, ellei valintakirjeessä muuta todeta. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
Erillisvalintojen kautta opiskelija voidaan ottaa suorittamaan sekä alempaa (teologian kandidaatin tutkinto) että ylempää (teologian maisterin tutkinto) tai pelkkää ylempää korkeakoulututkintoa.
Opinnot järjestetään Joensuun kampuksella.
Erillisvalinnoissa valitaan vuonna 2011 opiskelijoita seuraavasti:
1. Avoimen yliopiston väylä
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon valitaan neljä (4) opiskelijaa
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon valitaan yksi (1) opiskelija
2. Siirto-opiskelijat (teologian alan alemman korkeakoulututkinnon kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet)
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon valitaan kaksi (2) opiskelijaa
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon ei oteta opiskelijoita
3. Maisteriopinnot (muun kuin teologian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet)
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon valitaan seitsemän (7) opiskelijaa
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon ei valita opiskelijoita
AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4365
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 28.3.–13.5.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 4. Opiskelemaan pyrkivien hakukelpoisuuden edellytyksenä ovat vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin avoimessa yliopistossa suoritetut yleisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov). Opintojen tulee olla suoritettuina hakuajan päättymiseen mennessä. Todistus tulee liittää hakemukseen.
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Yhteispistemäärä | 4 | Valintakoe |
Valintakoe
Valintakoe järjestetään Carelia-rakennuksen salissa C1, osoitteessa Yliopistokatu 4, Joensuu, keskiviikkona 25.5.2011 klo 8.45 alkaen. Koe päättyy klo 13.00.
Valintakokeeseen ei tule erillistä kutsua. Valintakokeeseen tulee ottaa mukaan kirjoitusvälineet ja virallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti, passi tai henkilökortti. Henkilöllisyys tarkistetaan jätettäessä koepaperit valvojalle. Kaikki tarvittava materiaali jaetaan hakijoille valintakoetilaisuudessa.
Valintakoe on aineistokoe, johon liittyvä materiaali annetaan koetilaisuudessa. Aineistokoe on muodoltaan tarkastelu-, analysointi-, vertailu- tai jäsennystehtävä. Suomenkielisen materiaalin lisäksi aineistokokeessa on suppea vieraskielinen teksti, jonka voi valita joko englannin- tai saksankielisenä.
Pisteytys
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Valintakoe | 6 | 28 |
Avoimen yliopiston opinnot | 16,5 | 27,5 |
a. Yleisen teologian perusopinnot | (7,5) | (12,5) |
b. Yleisen teologian aineopinnot | (9) | (15) |
Yhteispistemäärä | 22,5 | 55,5 |
Aineistokokeen sekä suomenkielisestä että vieraskielisestä osuudesta tulee saavuttaa vähintään kolme (3) pistettä kummastakin. Mikäli hakija ei ole vastannut aineistokokeen kumpaankin osuuteen hyväksyttävästi, koe hylätään.
Avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista annetaan pisteitä seuraavan taulukon mukaan:
Opintokokonaisuus | Arvosana: Hyvä (3/5) | Arvosana: Kiitettävä (4/5) | Arvosana: Erinomainen (5/5) |
Yleisen teologian perusopinnot | 7,5 | 10 | 12,5 |
Yleisen teologian aineopinnot | 9 | 12 | 15 |
Valinnan tulosten julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella (Tulliportinkatu 1). Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle valintakokeessa olleelle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4365
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 28.3.–13.5.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 1. Opiskelija valitaan kahdessa vaiheessa. Vaihe 1 on kirjallinen koe, johon osallistuvat kaikki hakukelpoiset hakijat. Opiskelemaan pyrkivien hakukelpoisuuden edellytyksenä ovat vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin avoimessa yliopistossa suoritetut yleisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov).Vaihe 2 on soveltuvuuskoe, johon osallistuvat vain ne viisi opiskelijaa, jotka siihen kutsutaan vaiheen 1 tulosten perusteella.
Valinnan vaihe 1:
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Yhteispistemäärä | 5 | Valintakoe |
Yhteispistemäärä on yleisen teologian perus- ja aineopinnoista saatavien pisteiden ja valintakokeesta saatavien pisteiden summa.
Valinnan vaihe 2:
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Soveltuvuuskokeen yhteispistemäärä | 1 | Yksilöhaastattelu, tämän mennessä tasan vaiheen 1 valintakoe |
2. Varasijat, soveltuvuuskokeen yhteispistemäärä | 1 |
Valintakoe
Valinnan vaihe 1:
Valintakokeen kirjallinen osio järjestetään Carelia-rakennuksen salissa C1, osoitteessa Yliopistokatu 4, Joensuu, keskiviikkona 25.5.2011 klo 8.45 alkaen. Koe päättyy klo 13.00.
Valintakokeen kirjalliseen osioon ei tule erillistä kutsua. Valintakokeeseen tulee ottaa mukaan kirjoitusvälineet ja virallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti, passi tai henkilökortti. Henkilöllisyys tarkistetaan jätettäessä koepaperit valvojalle. Kaikki tarvittava materiaali jaetaan hakijoille valintakoetilaisuudessa.
Valintakoe on aineistokoe, johon liittyvä materiaali annetaan koetilaisuudessa. Aineistokoe on muodoltaan tarkastelu-, analysointi-, vertailu- tai jäsennystehtävä. Suomenkielisen materiaalin lisäksi aineistokokeessa on suppea vieraskielinen teksti, jonka voi valita joko englannin- tai saksankielisenä.
Valinnan vaihe 2:
Soveltuvuuskokeen haastattelu ja ryhmätilanne järjestetään maanantaina 13.6.2011 alkaen klo 9.00 Agora-rakennuksessa, Yliopistokatu 4, Joensuu. Soveltuvuuskoe päättyy viimeistään klo 17.00. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan paikan päällä.
Soveltuvuuskoe muodostuu henkilökohtaisesta haastattelusta ja ryhmätilanteesta. Soveltuvuuskokeen tavoitteena on saada käsitys hakijan soveltuvuudesta opetustyöhön, motivoituneisuudesta ja sitoutuneisuudesta. Ryhmätilanteessa kiinnitetään huomiota hakijan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin. Haastattelun aiheet keskitetään ammatinvalintaa ja urasuuntautumista koskeviin kysymyksiin.
Haastattelun pohjaksi hakija täyttää etukäteen palautettavan taustatietolomakkeen. Lomakkeen saa teologian osaston verkkosivuilta perjantaista 3.6.2011 alkaen. Lomake tulee palauttaa täytettynä teologian osaston osastosihteerille (osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto / osastosihteeri, PL 111, 80101 Joensuu) niin, että se on perillä viimeistään perjantaina 10.6.2011 klo 12.00. Taustatietolomakkeeseen tulee liittää yksi passivalokuva. Taustatietolomake toimii ilmoittautumisena haastatteluun. Jos hakija ei pysty saamaan lomaketta verkkosivuilta, hän voi ottaa yhteyttä teologian osaston osastosihteeriin, puh. 013 251 4338.
Pisteytys
Valinnan vaihe 1:
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Valintakoe | 6 | 28 |
Avoimen yliopiston opinnot | 16,5 | 27,5 |
a.Yleisen teologian perusopinnot | (7,5) | (12,5) |
b.Yleisen teologian aineopinnot | (9) | (15) |
Yhteispistemäärä | 22,5 | 55,5 |
Aineistokokeen sekä suomenkielisestä että vieraskielisestä osuudesta tulee saavuttaa vähintään kolme (3) pistettä kummastakin. Mikäli hakija ei ole vastannut aineistokokeen kumpaankin osuuteen hyväksyttävästi, koe hylätään.
Avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista annetaan pisteitä seuraavan taulukon mukaan:
Opintokokonaisuus | Arvosana: Hyvä (3/5) | Arvosana: Kiitettävä (4/5) | Arvosana: Erinomainen (5/5) |
Yleisen teologian perusopinnot | 7,5 | 10 | 12,5 |
Yleisen teologian aineopinnot | 9 | 12 | 15 |
Valinnan vaihe 2:
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Soveltuvuuskoe | 10 | 20 |
a.Haastattelu | (5) | (10) |
b.Ryhmätilanne | (5) | (10) |
Mikäli hakija ei ole saavuttanut sekä haastattelu- että ryhmätilanteesta vaadittavaa vähimmäispistemäärää, koe hylätään.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valintakokeen ensimmäisen vaiheen tulokset postitetaan valintakokeissa olleille viimeistään perjantaina 3.6.2011. Soveltuvuuskokeeseen valituille postitetaan kutsu ja ohjeet jatkosta sekä lisäksi kaikille tieto valintatuloksen perusteista.
Valinnan lopullinen tulos julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle soveltuvuuskokeessa olleelle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
SIIRTO-OPISKELIJAT (teologian alan alemman korkeakoulututkinnon kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet)
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4365
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet.Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 10.1.–28.2.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 2. Siirto-opiskelijaksi voivat hakea teologian alan alemman korkeakoulututkinnon (kandidaatti tai bachelor) suorittaneet hakijat. Opinto-oikeus myönnetään teologian maisterin (120 op) tutkintoon. Hakijoiden paremmuusjärjestyksen ratkaisee aiemmassa tutkinnossa osoitettu opintomenestys.
Ulkomailla tutkintonsa suorittaneet hakijat ovat velvollisia esittämään tutkintotodistuksen lisäksi riittävän dokumentoinnin tutkinnon sisällöstä ja arvostelusta suomeksi tai englanniksi.
Hakemukseen on liitettävä jäljennökset niistä asiakirjoista (tutkintotodistus aiemmasta tutkinnosta, opintosuoritusote, mahdolliset muut asiakirjat), joihin hakija haluaa vedota. Kaikki asiakirjat tulee toimittaa hakuajan päättymiseen mennessä.
Hakijalla tulee olla opetuksen seuraamiseen riittävä suomen kielen taito.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään perjantaina 8.4.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
MAISTERIOPINNOT (muun kuin teologian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet),
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4365
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 10.1.–28.2.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 7. Maisteriopintoihin voivat hakea muun kuin teologian alan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet hakijat. Opinto-oikeus myönnetään teologian maisterin (120 op) tutkintoon.
Ammattikorkeakoulututkinto ei anna hakukelpoisuutta suoraan teologian maisterin tutkintoon. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut hakija voi hakea opinto-oikeutta päävalinnassa.
Valinnassa tarkastellaan ensin suoritettujen teologisten opintojen määrää ja opintomenestystä. Hakijalla tulee olla suoritettuina yleisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov) vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin. Yleisen teologian perus- ja aineopintoihin tulee sisältyä tai niiden lisäksi tulee (mahdollisen opinto-oikeuden alettua) suorittaa klassisten kielten opintoja 10 opintopistettä.
Toiseksi tarkastellaan suoritetun korkeakoulututkinnon soveltuvuutta teologian alaan nähden. Soveltuviksi aloiksi katsotaan ensisijaisesti humanistiset, kasvatustieteelliset ja yhteiskuntatieteelliset alat. Kolmanneksi valinnassa tarkastellaan aiemman tutkinnon tasoa, jolloin etusijalle asetetaan korkeamman tutkinnon suorittaneet.
Ulkomailla tutkintonsa suorittaneet hakijat ovat velvollisia esittämään tutkintotodistuksen lisäksi riittävän dokumentoinnin tutkinnon sisällöstä ja arvostelusta suomeksi tai englanniksi.
Hakemukseen on liitettävä jäljennökset niistä asiakirjoista (tutkintotodistus aiemmasta tutkinnosta, opintosuoritusote, mahdolliset muut asiakirjat), joihin hakija haluaa vedota. Kaikki asiakirjat tulee toimittaa hakuajan päättymiseen mennessä.
Hakijalla tulee olla opetuksen seuraamiseen riittävä suomen kielen taito.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään perjantaina 8.4.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDON VAIHTAMINEN
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa filosofisen tiedekunnan intranet-sivuilta osoitteesta www.uef.fi/intra/filtdk/. Hakemukseen tulee liittää opintosuoritusote.
Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto, Läntinen teologia, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 4, Agora, Joensuu.
Hakuaika on 28.3.–13.5.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehto
Läntisen teologian koulutusohjelman sisällä kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon pyrkivien suuntautumisvaihtoehdon vaihtajien valinta käsitellään kerran vuodessa erillisvalinnan yhteydessä. Valinta ratkaistaan tapauskohtaisesti. Vaihtoa hakevalla opiskelijalla tulee hakuajankohtana olla suoritettuna vähintään 60 opintopistettä teologian kandidaatin tai teologian maisterin tutkintoihin kuuluvia opintoja.
Opetusalan suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Opetusalan suuntautumisvaihtoon pyrkivien osalta suuntautumisvaihtoehdon vaihtaminen käsitellään päävalintojen yhteydessä. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon voidaan ottaa suuntautumisvaihtoehdon vaihtajia enintään 2 opiskelijaa vuosittain. Muutos on mahdollinen vain ennen teologian kandidaatin tutkinnon valmistumista. Opetusalan suuntautumisvaihtoehdossa ei voi suorittaa pelkkää teologian maisterin tutkintoa.
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Soveltuvuuskokeen yhteispistemäärä | 2 | Yksilöhaastattelu |
Valintakoe
Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon pyrkivien opiskelijoiden tulee osallistua soveltuvuuskokeeseen yhdessä päävalinnan hakijoiden kanssa. Soveltuvuuskokeeseen ei tule erillistä kutsua vaan siihen osallistuvat kaikki suuntautumisvaihtoehdon muutosta B-linjalle hakeneet. Soveltuvuuskoe järjestetään maanantaina 13.6.2011 alkaen klo 9.00 Agora-rakennuksessa, osoitteessa Yliopistokatu 4, Joensuu. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan paikan päällä.
Soveltuvuuskoe muodostuu henkilökohtaisesta haastattelusta ja ryhmätilanteesta. Soveltuvuuskokeen tavoitteena on saada käsitys hakijan soveltuvuudesta opetustyöhön, motivoituneisuudesta ja sitoutuneisuudesta. Ryhmätilanteessa kiinnitetään huomiota hakijan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin. Haastattelun aiheet keskitetään ammatinvalintaa ja urasuuntautumista koskeviin kysymyksiin.
Haastattelun pohjaksi hakija täyttää etukäteen palautettavan taustatietolomakkeen. Lomakkeen saa teologian osaston verkkosivuilta perjantaista 3.6.2011 alkaen. Lomake tulee palauttaa täytettynä teologian osaston osastosihteerille (osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto / osastosihteeri, PL 111, 80101 Joensuu) niin, että se on perillä viimeistään perjantaina 10.6.2011 klo 12.00. Taustatietolomakkeeseen tulee liittää yksi passivalokuva.
Taustatietolomake toimii ilmoittautumisena haastatteluun. Jos hakija ei pysty saamaan lomaketta verkkosivuilta, hän voi ottaa yhteyttä teologian osaston osastosihteeriin, puh. 013 251 4338.
Pisteytys
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Soveltuvuuskoe | 10 | 20 |
a. Haastattelu | (5) | (10) |
b. Ryhmätilanne | (5) | (10) |
Mikäli hakija ei ole saavuttanut sekä haastattelu- että ryhmätilanteesta vaadittavaa vähimmäispistemäärää, koe hylätään.
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella (Tulliportinkatu 1). Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle soveltuvuuskokeessa olleelle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
OPINTO-OIKEUDEN MUUTOS TEOLOGIAN KANDIDAATISTA SUORAAN TEOLOGIAN MAISTERIN TUTKINTOON
A. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen sekä kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa filosofisen tiedekunnan intranet-sivuilta osoitteesta www.uef.fi/intra/filtdk/. Hakemukseen tulee liittää jäljennökset tutkintotodistuksista.
Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto, Läntinen teologia, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 4, Agora, Joensuu. Hakuaika on jatkuva.
Valintamenettely
Teologian kandidaatin (ja optiona teologian maisterin) opinto-oikeuden omaava opiskelija voi anoa teologian osastossa oikeutta siirtyä suorittamaan suoraan teologian maisterin tutkintoa seuraavin perustein: Opiskelijalla tulee olla suoritettuna muun alan alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Opiskelijalla tulee lisäksi olla suoritettuina yleisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov) vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin. Yleisen teologian perus- ja aineopintoihin tulee sisältyä tai niiden lisäksi tulee (mahdollisen opinto-oikeuden alettua) suorittaa klassisten kielten opintoja 10 opintopistettä.
Ammattikorkeakoulututkinto ei anna hakukelpoisuutta suoraan teologian maisterin tutkintoon. Pelkän teologian maisterin opinto-oikeuden saaneelle opiskelijalle ei myönnetä opinto-oikeutta myös teologian kandidaatin tutkintoon. Opetusalan suuntautumisvaihtoehdossa ei voi suorittaa pelkkää teologian maisterin tutkintoa.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos ilmoitetaan kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö.
Koulutusohjelman vaihtaminen läntisen teologian ja ortodoksisen teologian välillä on mahdollista teologian kandidaatin tutkinnon aikana vain niin, että opiskelija hakee uudestaan toivomaansa koulutusohjelmaan pää- tai erillisvalinnassa. Teologian kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen koulutusohjelman vaihtoa on mahdollista hakea siirto-opiskelijoiden kiintiössä ja siirto-opiskelijoiden valintaperusteilla.
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa filosofisen tiedekunnan verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/filtdk . Hakemukseen tulee liittää opintosuoritusote. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto, Läntinen teologia, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 4, Agora, Joensuu.
Hakuaika on 10.1.–28.2.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Läntisen teologian koulutusohjelmaan vuosittain otettavien sivuaineopiskelijoiden määrä on rajoitettu, mutta erillistä valintakoetta ei ole. Valinta tapahtuu aiempien suoritusten perusteella. Sivuaineopiskelijat suorittavat yleisen teologian perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (35 op). Opiskelijoita valitaan enintään 25.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään perjantaina 8.4.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö.
Erillisvalinnoissa valitaan vuonna 2011 opiskelijoita seuraavasti:
Avoimen yliopiston väylä
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) valitaan kaksi (2) opiskelijaa
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) valitaan yksi (1) opiskelija
D. Kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) ei oteta opiskelijoita
Siirto-opiskelijat (teologian alan alemman korkeakoulututkinnon kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet)
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) valitaan kaksi (2) opiskelijaa
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) ei oteta opiskelijoita
D. Kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) ei oteta opiskelijoita
Maisteriopinnot (muun kuin teologian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet)
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) valitaan kaksi (2) opiskelijaa
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) ei oteta opiskelijoita
D. Kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehtoon (Joensuu) valitaan kaksi (2) opiskelijaa
AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehto
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4067
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet . Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 28.3.–13.5.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 2. Opiskelemaan pyrkivien hakukelpoisuuden edellytyksenä ovat vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin avoimessa yliopistossa suoritetut ortodoksisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov). Opintojen tulee olla suoritettuina hakuajan päättymiseen mennessä. Todistus tulee liittää hakemukseen.
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Yhteispistemäärä | 2 | Valintakoe |
Yhteispistemäärä on ortodoksisen teologian perus- ja aineopinnoista saatavien pisteiden ja valintakokeesta saatavien pisteiden summa.
Valintakoe
Valintakoe järjestetään Carelia-rakennuksen salissa C1, osoitteessa Yliopistokatu 4, Joensuu, keskiviikkona 25.5.2011 klo 8.45 alkaen. Koe päättyy klo 13.00.
Valintakokeeseen ei tule erillistä kutsua. Valintakokeeseen tulee ottaa mukaan kirjoitusvälineet ja virallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti, passi tai henkilökortti. Henkilöllisyys tarkistetaan jätettäessä koepaperit valvojalle. Kaikki tarvittava materiaali jaetaan hakijoille valintakoetilaisuudessa.
Valintakoe on aineistokoe, johon liittyvä materiaali annetaan koetilaisuudessa. Aineistokoe on muodoltaan tarkastelu-, analysointi-, vertailu- tai jäsennystehtävä. Suomenkielisen materiaalin lisäksi aineistokokeessa on suppea vieraskielinen teksti, jonka voi valita joko englannin- tai saksankielisenä.
Pisteytys
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Valintakoe | 6 | 28 |
Avoimen yliopiston opinnot | 16,5 | 27,5 |
a. Ortodoksisen teologian perusopinnot | (7,5) | (12,5) |
b. Ortodoksisen teologian aineopinnot | (9) | (15) |
Yhteispistemäärä | 22,5 | 55,5 |
Aineistokokeen sekä suomenkielisestä että vieraskielisestä osuudesta tulee saavuttaa vähintään kolme (3) pistettä kummastakin. Mikäli hakija ei ole vastannut aineistokokeen kumpaankin osuuteen hyväksyttävästi, koe hylätään.
Avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista annetaan pisteitä seuraavan taulukon mukaan:
Opintokokonaisuus | Arvosana: Hyvä (3/5) | Arvosana: Kiitettävä (4/5) | Arvosana: Erinomainen (5/5) |
Ortodoksisen teologian perusopinnot | 7,5 | 10 | 12,5 |
Ortodoksisen teologian aineopinnot | 9 | 12 | 15 |
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle valintakokeessa olleelle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ
B. Opetusalan suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4067
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 28.3.–13.5.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 1. Opiskelija valitaan kahdessa vaiheessa. Vaihe 1 on kirjallinen koe, johon osallistuvat kaikki hakukelpoiset hakijat. Opiskelemaan pyrkivien hakukelpoisuuden edellytyksenä ovat vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin avoimessa yliopistossa suoritetut ortodoksisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov). Opintojen tulee olla suoritettuina hakuajan päättymiseen mennessä. Todistus tulee liittää hakemukseen. Vaihe 2 on soveltuvuuskoe, johon osallistuvat vain ne viisi opiskelijaa, jotka siihen kutsutaan vaiheen 1 tulosten perusteella.
Valinnan vaihe 1:
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Yhteispistemäärä | 5 | Valintakoe |
Yhteispistemäärä on ortodoksisen teologian perus- ja aineopinnoista saatavien pisteiden ja valintakokeesta saatavien pisteiden summa.
Valinnan vaihe 2:
Valintajono | Valittavat | Tasapisteissä ratkaisee |
1. Soveltuvuuskokeen yhteispistemäärä | 1 | Yksilöhaastattelu, tämän mennessä tasan vaiheen 1 valintakoe |
2. Varasijat, soveltuvuuskokeen yhteispistemäärä | 1 |
Valintakoe
Valinnan vaihe 1:
Valintakokeen kirjallinen osio järjestetään Carelia-rakennuksen salissa C1, Yliopistokatu 4, Joensuu, keskiviikkona 25.5.2011 klo 8.45 alkaen. Koe päättyy klo 13.00.
Valintakokeen kirjalliseen osioon ei tule erillistä kutsua. Valintakokeeseen tulee ottaa mukaan kirjoitusvälineet ja virallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti, passi tai henkilökortti. Henkilöllisyys tarkistetaan jätettäessä koepaperit valvojalle. Kaikki tarvittava materiaali jaetaan hakijoille valintakoetilaisuudessa.
Valintakoe on aineistokoe, johon liittyvä materiaali annetaan koetilaisuudessa. Aineistokoe on muodoltaan tarkastelu-, analysointi-, vertailu- tai jäsennystehtävä. Suomenkielisen materiaalin lisäksi aineistokokeessa on suppea vieraskielinen teksti, jonka voi valita joko englannin- tai saksankielisenä.
Valinnan vaihe 2:
Soveltuvuuskokeen haastattelu ja ryhmätilanne järjestetään maanantaina 13.6.2011 alkaen klo 9.00 Agora-rakennuksessa, Yliopistokatu 4, Joensuu. Soveltuvuuskoe päättyy viimeistään klo 17.00. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan paikan päällä.
Soveltuvuuskoe muodostuu henkilökohtaisesta haastattelusta ja ryhmätilanteesta. Soveltuvuuskokeen tavoitteena on saada käsitys hakijan soveltuvuudesta opetustyöhön, motivoituneisuudesta ja sitoutuneisuudesta. Ryhmätilanteessa kiinnitetään huomiota hakijan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin. Haastattelun aiheet keskitetään ammatinvalintaa ja urasuuntautumista koskeviin kysymyksiin.
Haastattelun pohjaksi hakija täyttää etukäteen palautettavan taustatietolomakkeen. Lomakkeen saa teologian osaston verkkosivuilta (www.uef.fi/web/opiskelu/valintaperusteet/filtdk#lantinenteologia) perjantaista 3.6.2011 alkaen. Lomake tulee palauttaa täytettynä teologian osaston osastosihteerille (osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto / osastosihteeri, PL 111, 80101 Joensuu) niin, että se on perillä viimeistään perjantaina 10.6.2011 klo 12.00.
Taustatietolomakkeeseen tulee liittää yksi passivalokuva. Taustatietolomake toimii ilmoittautumisena haastatteluun. Jos hakija ei pysty saamaan lomaketta verkkosivuilta, hän voi ottaa yhteyttä teologian osaston osastosihteeriin, puh. 013 251 4338.
Pisteytys
Valinnan vaihe 1:
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Valintakoe | 6 | 28 |
Avoimen yliopiston opinnot | 16,5 | 27,5 |
a. Ortodoksisen teologian perusopinnot | (7,5) | (12,5) |
b. Ortodoksisen teologian aineopinnot | (9) | (15) |
Yhteispistemäärä | 22,5 | 55,5 |
Aineistokokeen sekä suomenkielisestä että vieraskielisestä osuudesta tulee saavuttaa vähintään kolme (3) pistettä kummastakin. Mikäli hakija ei ole vastannut aineistokokeen kumpaankin osuuteen hyväksyttävästi, koe hylätään.
Avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista annetaan pisteitä seuraavan taulukon mukaan:
Opintokokonaisuus | Arvosana: Hyvä (3/5) | Arvosana: Kiitettävä (4/5) | Arvosana: Erinomainen (5/5) |
Ortodoksisen teologian perusopinnot | 7,5 | 10 | 12,5 |
Ortodoksisen teologian aineopinnot | 9 | 12 | 15 |
Valinnan vaihe 2:
Saatavat pisteet | Saavutettava vähintään | Maksimi |
Soveltuvuuskoe | 10 | 20 |
a. Haastattelu | (5) | (10) |
b. Ryhmätilanne | (5) | (10) |
Mikäli hakija ei ole saavuttanut sekä haastattelu- että ryhmätilanteesta vaadittavaa vähimmäispistemäärää, koe hylätään.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valintakokeen ensimmäisen vaiheen tulokset postitetaan valintakokeissa olleille viimeistään perjantaina 3.6.2011. Soveltuvuuskokeeseen valituille postitetaan kutsu ja ohjeet jatkosta sekä lisäksi kaikille tieto valintatuloksen perusteista.
Valinnan lopullinen tulos julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle soveltuvuuskokeessa olleelle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
SIIRTO-OPISKELIJAT (teologian alan alemman korkeakoulututkinnon kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet)
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4067
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 10.1.–28.2.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 2. Siirto-opiskelijaksi voivat hakea teologian alan alemman korkeakoulututkinnon (kandidaatti tai bachelor) suorittaneet hakijat. Opinto-oikeus myönnetään teologian maisterin (120 op) tutkintoon. Hakijoiden paremmuusjärjestyksen ratkaisee aiemmassa tutkinnossa osoitettu opintomenestys.
Ulkomailla tutkintonsa suorittaneet hakijat ovat velvollisia esittämään tutkintotodistuksen lisäksi riittävän dokumentoinnin tutkinnon sisällöstä ja arvostelusta suomeksi tai englanniksi.
Hakemukseen on liitettävä jäljennökset niistä asiakirjoista (tutkintotodistus aiemmasta tutkinnosta, opintosuoritusote, mahdolliset muut asiakirjat), joihin hakija haluaa vedota. Kaikki asiakirjat tulee toimittaa hakuajan päättymiseen mennessä.
Hakijalla tulee olla opetuksen seuraamiseen riittävä suomen kielen taito.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään perjantaina 8.4.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
MAISTERIOPINNOT (muun kuin teologian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet)
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4067
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 10.1.–28.2.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 2. Maisteriopintoihin voivat hakea muun kuin teologian alan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet hakijat. Opinto-oikeus myönnetään teologian maisterin (120 op) tutkintoon.
Ammattikorkeakoulututkinto ei anna hakukelpoisuutta suoraan teologian maisterin tutkintoon. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut hakija voi hakea opinto-oikeutta päävalinnassa.
Valinnassa tarkastellaan ensin suoritettujen teologisten opintojen määrää ja opintomenestystä. Hakijalla tulee olla suoritettuina ortodoksisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov) vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin. Ortodoksisen teologian perus- ja aineopintoihin tulee sisältyä tai niiden lisäksi tulee (mahdollisen opinto-oikeuden alettua) suorittaa klassisten kielten opintoja 10 opintopistettä.
Toiseksi tarkastellaan suoritetun korkeakoulututkinnon soveltuvuutta teologian alaan nähden. Soveltuviksi aloiksi katsotaan ensisijaisesti humanistiset, kasvatustieteelliset ja yhteiskuntatieteelliset alat. Kolmanneksi valinnassa tarkastellaan aiemman tutkinnon tasoa, jolloin etusijalle asetetaan korkeamman tutkinnon suorittaneet.
Ulkomailla tutkintonsa suorittaneet hakijat ovat velvollisia esittämään tutkintotodistuksen lisäksi riittävän dokumentoinnin tutkinnon sisällöstä ja arvostelusta suomeksi tai englanniksi.
Hakemukseen on liitettävä jäljennökset niistä asiakirjoista (tutkintotodistus aiemmasta tutkinnosta, opintosuoritusote, mahdolliset muut asiakirjat), joihin hakija haluaa vedota. Kaikki asiakirjat tulee toimittaa hakuajan päättymiseen mennessä.
Hakijalla tulee olla opetuksen seuraamiseen riittävä suomen kielen taito.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään perjantaina 8.4.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle soveltuvuuskokeessa. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
MAISTERIOPINNOT (muun kuin teologian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet),
D. Kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Tiedustelut
Itä-Suomen yliopisto
Teologian osasto
puh. 013 251 4067
teologia.haku(at)uef.fi
käyntiosoite: Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu
www.uef.fi/filtdk
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/hakulomakkeet. Hakemukseen on liitettävä tutkintotodistus ja opintosuoritusote. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampuksen hakijapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora, Joensuu.
Hakuaika on 10.1.–28.2.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Aloituspaikkojen määrä on 2. Maisteriopintoihin voivat hakea Sibelius-akatemiassa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet hakijat. Opinto-oikeus myönnetään teologian maisterin (120 op) tutkintoon.
Hakukelpoisuuden edellytyksenä on, että musiikillinen osaaminen on osoitettu aiemmassa tutkinnossa. Edeltävinä opintoina suoritetuiksi edellytetään: pianonsoitto 3/3, soinnutus 1, musiikkianalyysi, laulu 2/2, kenraalibasson kirjoitus, musiikin teoria 1, säveltapailu 1, säveltapailu 2 (C), kontrapunkti 1 ja laulu D.
Valituiksi tulleille määritellään suoritettavaksi 60 op:n laajuiset täydentävät opinnot, jotka suoritetaan ennen maisterin tutkintoon kuuluvien opintojen aloittamista.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään perjantaina 8.4.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella (Tulliportinkatu 1). Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle soveltuvuuskokeessa olleelle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö ja opiskelupaikan vastaanottaminen.
SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDON VAIHTAMINEN
A. Kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehto, Joensuu
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa filosofisen tiedekunnan intranet-sivuilta osoitteesta www.uef.fi/intra/filtdk/. Hakemukseen tulee liittää opintosuoritusote.
Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto, Ortodoksinen teologia, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 4, Agora, Joensuu.
Hakuaika on 28.3.–13.5.2011. Hakuaika päättyy klo 15.00.
Valintamenettely
Ortodoksisen teologian koulutusohjelman sisällä kirkon ja kulttuurin suuntautumisvaihtoehtoon pyrkivien suuntautumisvaihtoehdon vaihtajien valinta käsitellään kerran vuodessa erillisvalinnan yhteydessä ja ratkaistaan tapauskohtaisesti. Muutos on mahdollinen vain ennen teologian kandidaatin tutkinnon valmistumista.
Opetusalan ja kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehtoihin ei oteta suuntautumisvaihtoehdon vaihtajia vuonna 2011.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos julkistetaan viimeistään keskiviikkona 22.6.2011 filosofisen tiedekunnan ilmoitustaululla Joensuun kampuksella osoitteessa Tulliportinkatu 1. Tulos ilmoitetaan myös kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö.
OPINTO-OIKEUDEN MUUTOS TEOLOGIAN KANDIDAATISTA SUORAAN TEOLOGIAN MAISTERIN TUTKINTOON
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, jonka saa filosofisen tiedekunnan intranetsivuilta osoitteesta www.uef.fi/intra/filtdk/. Hakemukseen tulee liittää jäljennökset tutkintotodistuksista. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Filosofinen tiedekunta, Teologian osasto, Ortodoksinen teologia, PL 111, 80101 Joensuu. Käyntiosoite: Yliopistokatu 4, Agora, Joensuu. Hakuaika on jatkuva.
Valintamenettely
Teologian kandidaatin (ja optiona teologian maisterin) opinto-oikeuden omaava opiskelija voi anoa teologian osastossa oikeutta siirtyä suorittamaan suoraan teologian maisterin tutkintoa seuraavin perustein: Opiskelijalla tulee olla suoritettuna muun alan alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Opiskelijalla tulee lisäksi olla suoritettuina ortodoksisen teologian perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov) vähintään arvosanalla hyvä (3/5) enintään kymmenen vuotta aikaisemmin. Ortodoksisen teologian perus- ja aineopintoihin tulee sisältyä tai niiden lisäksi tulee (mahdollisen opinto-oikeuden alettua) suorittaa klassisten kielten opintoja 10 opintopistettä.
Ammattikorkeakoulututkinto ei anna hakukelpoisuutta suoraan teologian maisterin tutkintoon. Pelkän teologian maisterin opinto-oikeuden saaneelle opiskelijalle ei myönnetä opinto-oikeutta myös teologian kandidaatin tutkintoon. Opetusalan suuntautumisvaihtoehdossa ei voi suorittaa pelkkää teologian maisterin tutkintoa.
Valinnan tuloksen julkistaminen
Valinnan tulos ilmoitetaan kirjallisesti jokaiselle hakijalle. Ks. Opiskelijavalintaa koskeva oikaisupyyntö.
Koulutusohjelman vaihtaminen läntisen teologian ja ortodoksisen teologian välillä on mahdollista teologian kandidaatin tutkinnon aikana vain niin, että opiskelija hakee uudestaan toivomaansa koulutusohjelmaan pää- tai erillisvalinnassa. Teologian kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen koulutusohjelman vaihtoa on mahdollista hakea siirto-opiskelijoiden kiintiössä ja siirto-opiskelijoiden valintaperusteilla.
Ortodoksisen teologian koulutusohjelmaan vuosittain otettavien sivuaineopiskelijoiden määrää ei ole rajoitettu eikä erillistä valintakoetta ole. Sivuaineopiskelijat suorittavat ortodoksisen teologian perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (35 op). Sivuaineen opiskelun aloittamisesta tehdään ilmoitus teologian osaston osastosihteerille.