Opiskelu | ErillisvalinnatItä-Suomen yliopisto valitsee vuosittain opiskelijoita sekä pää- että erillisvalinnoissa. Päävalinnat on tarkoitettu lukion ja ylioppilastutkinnon tai muun toisen asteen koulutuksen suorittaneille lähinnä ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville. Erillisvalinnat koskevat jo aiemmin korkeakouluopintoja harjoittaneita ja nyt kandidaatin (alempaan) ja/tai maisterin (ylempään) tutkintoon tähtääviin opintoihin hakeutuvia. Erillisvalintoja ovat mm. avoimen yliopiston opintojen perusteella valittavien valinnat, siirto-opiskelijavalinnat (toisesta yliopistosta siirtyvät ja yliopiston sisällä hakukohteesta toiseen siirtyvät), valinnat maisteriopintoihin ja erillisten maisteriohjelmien valinnat. Ulkomaalaisten hakijoiden valinnat sisältyvät useimmiten edellä mainittuihin. Myös Kansallisessa lukion matematiikan, fysiikan, kemian ja tietotekniikan kilpailussa sekä Suomen Akatemian lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa menestyneet hakijat hakevat erillisvalinnoissa. Opiskelijaksi hakevan on hyvä perehtyä valintaperusteiden lisäksi yhden opiskelupaikan säännökseen, opiskelupaikan vastaanottamiseen, valintakokeiden erityisjärjestelymahdollisuuksiin ja opiskelijavalinnan oikaisupyyntöön. Opiskelijavalintoihin liittyvää neuvontaa antaa Hakijapalvelut. Erillisvalinnoissa voivat hakea johonkin seuraavista ryhmistä kuuluvat hakijat:
Ulkomailla suoritetun Bachelor-tasoisen tutkinnon tulee vastata suomalaista kandidaatintutkintoa ja sen tulee olla suoritettu maisteriopintojen pääainetta vastaavalta alalta. HakulomakkeetErillisvalintojen hakuaika voi vaihdella koulutuskohtaisesti, joten tarkista hakuajat valintaperusteista. Erillisvalinnat eivät ole mukana yliopistojen sähköisessä haussa, joten erillisvalintoihin haetaan paperisilla, verkosta tulostettavilla hakulomakkeilla.
|