|
uef.fi / | |
Opiskelu | AustraliaTäältä löydät Australiaa koskevat vaihtoraportit. Raporttivalikoima täydentyy ajan mittaan. Apteekkiharjoittelu ulkomailla
Raportti 1 (lukuvuosi 2010-2011) Päätin lähteä opiskelemaan ulkomaille jo ennen yliopisto-opintojeni alkamista sisarusteni esimerkin innoittamana. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani selvitin vaihtomahdollisuuksia ja päätin suorittaa opintoihimme kuuluvan vapaaehtoisen harjoittelun Australiassa Wollongongin yliopistossa. Monet alani opiskelijat ovat suorittaneet aikaisemmin saman harjoittelun samassa paikassa, joten vaihtopaikka oli siinä mielessä turvallinen valinta. Suoritin harjoittelun kolmannen opintovuoteni keväällä, minkä koin parhaaksi vaihtoehdoksi. Koska opiskelemme pääosin valmiin lukujärjestyksen mukaan, suoritin jo edellisenä vuonna harjoitteluaikani opintoja Suomessa, joten opiskeluaikani ei todennäköisesti tule pidentymään vaihdon vuoksi. Hakuprosessi sujui kaikin puolin hyvin ja sain hyväksymiskirjeen vajaa vuosi ennen lähtöä. Heti hyväksymiskirjeen saatuani hoidin vaihtoon lähtöön liittyvät viralliset asiat (mm. viisumin, opintotuen, vakuutukset ja lentoliput) kuntoon. Asumispaikan hankin kuitenkin vasta paikan päällä. Ennen lähtöä osallistuin yliopiston järjestämään lähtövalmennukseen, jonka koin hyödylliseksi. Lähdin Australiaan kaksi viikkoa ennen harjoitteluni alkamista tutustumaan maahan sekä hankkimaan asuntoa. Kanssani matkaan lähti kurssikaverini, joka tuli suorittamaan samaa harjoittelua. Harjoittelupaikassa oli alussa vaikeuksia mm. harjoittelutyön aiheen kanssa, sillä harjoitteluohjaajani oli äitiyslomalla. Noin parin viikon päästä harjoittelun alkamisesta minulle nimettiin kuitenkin uusi ohjaaja ja uusi aihe, ja harjoittelu alkoi sujua. Paikanpäällä muihin opiskelijoihin tutustuminen oli alussa vaikeaa, sillä harjoitteluni alkoi kuukausi ennen kuin muut opiskelijat aloittivat opiskelunsa, en asunut opiskelija-asuntolassa eikä minulla ollut mahdollisuutta osallistua tuutorointiin. Olin kuitenkin itse aktiivinen ja olin yhteydessä paikallisen yliopiston kv-vastaavaan, sekä osallistuin kaupungin ja yliopiston järjestämiin vaihto-opiskelijoille suunnattuihin tapahtumiin. Ennen harjoittelun alkua kuvittelin harjoittelun olevan erilainen, mutta uskon silti harjoittelusta olevan hyötyä alkaessani tekemään Pro Gradu –tutkielmaa sekä tulevaisuudessa siirtyessäni työelämään. Lisäksi kielitaitoni kehittyi ja sain paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa. Apteekkiharjoittelu ulkomailla Raportti 1 (lukuvuosi 2010-2011) Vuosi ennen toista apteekkiharjoittelua näin kv-osaston farmaseuttien ulkomaanvaihdon esittelytilaisuutta mainostettavan ja mietin, että olisi hienoa suorittaa toinen apteekkiharjoittelu Australiassa. Ennen ensimmäiseen harjoitteluun lähtemistä päätin yrittää onnea ja kirjoitin kv-osastolle letter of motivationin ja täytin tarvittavat haku paperit. Hakuprosessi sinänsä oli hyvin helppo. Valittavana oli Australian lisäksi mm. Irlanti ja Ghana, mutta itselleni Australia oli hyvin selvä valinta, koska olen aina halunnut käydä kyseisessä maassa ja harjoitteluvaihto olisi loistava tilaisuus päästä toteuttamaan unelmani helposti ja pienemmillä omakustannuksilla. Niin kuin edellä mainitsin, hakuprosessi oli helppo ja yksinkertainen. Harjoitteluun haettaessa täytetään lomake, johon mm. täytetään kohdemaa ja Australiaan haettaessa apteekit ja harjoittelun suoritusajat sijoitetaan mieleiseensä järjestykseen. Eli harjoittelupaikkoja ei tarvinnut itse etsiä vaan yliopiston kv-osasto oli jo niistä valmiiksi etukäteen sopinut. Kesällä kv-osastolta saapui vastaus, että pääsen suorittamaan harjoittelun Australiassa ja ajankohta oli aluksi toukokuusta heinäkuulle mutta onneksi vaihtui myöhemmin helmikuusta huhtikuulle suoritettavaksi (Australiassa syksyllä huhtikuusta alkaen ilmat alkavat kylmetä ja päivät lyhentyä). Kun selvisi keitä muita opiskelukavereita lähti samaan aikaan vaihtoon, aloimme yhdessä suunnitella matkaa. Asuntoa etsimme parikin kuukautta ennen reissua mutta se selvisi vasta viime hetkillä ennen matkaan lähtöä. Kyseinen asunto löytyi entisten vaihdossa olleiden opiskelijoiden suhteilla eli asuimme samassa asunnossa kuin eräät kolme aikaisempaa opiskelijaa. Lisäksi osallistuimme kv-osaston lähtöorientaatioon, josta saimme vielä hyödyllisiä vinkkejä matkaa varten ja tietoa kaikesta mitä tarvitsee matkaa varten tehdä. Lähtöorientaatiotilaisuus olisi mielestäni kuitenkin hyvä olla hieman aikaisemmin, jolloin jäisi enemmän aikaa järjestelyihin kaiken muun opiskeluasioiden ohella. Omassa harjoitteluapteekissani työtehtäviini kuului lähinnä teknisen apulaisen ja farmasistin assistentin tehtävät: reseptien vastaanotto, rahastaminen, tavaroiden purku ja hyllytys, reseptien kirjoittaminen ja toimittaminen. Aluksi neuvottiin miten mikäkin toimii ja avustettiin alkuun. Ja ensimmäiset pari viikkoa menikin ympäristön totutteluun, sillä Australian apteekit ovat melko erilaisia kotimaan apteekkeihin verrattuna. Australiassa esim. apteekeissa myydään paljon muutakin oheistavaraa vessapaperista tuulikelloihin. Jatkossa ohjaus oli kuitenkin vähäistä ja lähinnä ohjausta sai vain silloin kun itse sitä pyysi, joten kannattaa olla itse aktiivinen näissä asioissa ja kysellä paljon. Monellakin apteekeissa on sellainen kuva, että me olemme tulleet vain lomailemaan ja hengailemaan Australiaan ja kuvittelevat, että emme halua niinkään oppia mitään. Kun ensimmäisenä päivänä saavuimme Australiaan, fiilis oli aivan mahtava! Lämmin ilmasto ja hieman Suomesta poikkeava ympäristö oli uutta ja jännittävää. Kuitenkin plussaa oli, että kulttuuri Australiassa ei poikkea kovinkaan paljon Suomesta, joten suurta kulttuurishokkia en kokenut. Pari ensimmäistä viikkoa meni hyvin ja innostuneissa merkeissä, mutta sen jälkeen tuli vajaan parin viikon jakso, jolloin olisi vain halunnut takaisin Suomeen ja poikkeavuudet Suomen olosuhteista jopa ärsytti. Tällaisiin asioihin kuului mm. vesihanat ja liikennevalot. Lisäksi ihmisten kanssa keskusteltaessa/asioidessa tuntui, että australialaiset olettivat hyvin paljon mitä sinulla oli sanottavana eivätkä kuunnelleet loppuun asti. Myös muut minun kanssani harjoittelussa olleet yhtyvät tähän ja meiltä tämä asia vaati hyvin paljon kärsivällisyyttä. Tämän vajaan parin viikon jakson jälkeen alkoikin taas jakso jolloin kaikki Australiassa oli aivan ihanaa ja mahtavaa. Tämän vuoksi koti-ikävää en itse niinkään kokenut. Tietenkin joitakin tiettyjä asioita Suomesta kaipasi kuten ruisleipää ja saunaa ja pääsiäisen aikaan mämmiä. Lisäksi ikävä kohdistui enemmänkin ihmisiin, perheenjäseniin ja ystäviin, joita kaipasi Suomesta. Usein vitsailimmekin ystävieni kanssa, että itse voisimme jäädä Australiaan ja tutut voisivat tulla sinne perässämme. Harjoittelu ulkomailla oli itselleni hyvin hyödyllinen kokemus. Erityisesti kielitaitoni parani ja itsevarmuuteni lisääntyi siinä, että tulen toimeen ulkomailla ja pystyn työskentelemään englannin kielellä sujuvasti. Jos jotain ei osaa sanoa ensimmäisellä mieleen tulleella tavalla, aina on olemassa toinen tapa. Lisäksi oli hyvin hyödyllistä ja kiinnostavaa tutusta ja nähdä, miten muualla maailmalla apteekeissa toimitaan. Esim. itse sain vinkkejä siitä miten voisin kehittää omaa toimintaani ja asiakaspalveluani työssäni Suomessa. Lisäksi osaan nyt paremmin arvostaa joitakin Suomen käytäntöjä ja tapoja, kuten puhdastilavaatimuksia. Harjoittelu valitettavasti oli palkatonta, mutta kokemus jonka ulkomaanvaihdosta sai korvaa kaiken. Itse koen, että kasvoin hyvin paljon ihmisenä ja halu takaisin Australiaan on suuri. Itselleni ainakin tarttui australialaisten ”No worries”-asenne: ihmiset ottavat rennosti ja osaavat nauttia elämästä ja sen pienistä asioista. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti (niin kuin suomalaiset usein tekevät). Todellakin lämmöllä suosittelen harjoittelun suorittamista ulkomailla tai muuta ulkomaan vaihto-ohjelmaa! |