HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma

Henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen

HOPS-työskentelyn tarkoituksena on aktivoida opiskelijaa pohtimaan itsenäisesti omia henkilökohtaisia vahvuuksiaan, kiinnostuksen kohteitaan, tavoitteitaan ja opintojaan. HOPS-työskentelyssä opiskelija peilaa omia opiskelutoiveitaan siihen koulutustarjontaan, jota yliopistossa ja eri oppiaineissa kulloinkin on tarjottavana – HOPS on nimenomaan opiskelijan työkalu olemassa olevien mahdollisuuksien hahmottelemiseen.

Henkilökohtaisten opintojen suunnittelu on prosessi, jonka kuluessa opintosuunnitelma luonnollisesti elää. Ensimmäisen opiskeluvuoden syksyllä laaditun HOPSin ei ole tarkoituskaan olla sitova, vaan HOPS-työskentelyn perimmäisenä ajatuksena on pysäyttää opiskelija tietoisesti pohtimaan esimerkiksi ammattiin liittyviä tulevaisuuden toiveitaan ja näin ohjata opiskelun tietynasteiseen suunnitelmallisuuteen. Tämän prosessin aikana oikeustieteiden ja filosofian opiskelijatuutorit, opettajat ja muu henkilökunta pyrkivät tarjoamaan tukea ja ohjausta opiskeluun liittyvien valintojen tekemisessä ja osaltaan vaikuttamaan siihen, että tarvittaessa ohjaukseen hakeutumisen kynnys olisi matala.

HOPSin voi tehdä WebOodissa tai käyttää oikeustieteiden omaa HOPS-työkalua (excel). E-hopsin (WebOodi) käyttöohjeita ja linkki videoon HOPSin tekemiseksi WebOodissa (kuva alkaa 1 min 12 sek alkuesityksen jälkeen) .

Opiskelija laatii lähtökohtaisesti itse HOPSin, jonka opettaja tai muu opinnoista vastaava henkilö tarkastaa ja hyväksyy. HOPSiin voi mahdollisesti sisältyä virheitä, joita opettaja tai muu tarkastaja ei huomaa. Lähtökohtana on, että tiedekunnan vahvistamat opetussuunnitelmat ja opiskelijan tavoitetutkintoon jo suorittamat opinnot määrittelevät tutkinnosta puuttuvat opinnot. HOPS ei siis ole opiskelijan hakemus tutkintoon kuuluvista opinnoista eikä opettajan tai muun tarkastajan hyväksyntä tarkoita, että tutkinto myönnettäisiin HOPSissa esitetyn mukaisesti.

HOPS-työskentely

Oikeustieteiden pääaineet

  1. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opintojen suoritusjärjestys (ensimmäisen lukuvuoden HOPS-runko) on kirjoitettu osaksi opetussuunnitelmaa pääaineiden esittelyn yhteyteen. Suositeltavaa on, että kaikki HTK-tutkintoa suorittavat aloittavat opintonsa suorittamalla pakollisen Yleiset oikeusjärjestysopinnot (60 op) -kokonaisuuden, jonka kuluessa opiskelijalle muodostuu yleiskuva eri oikeudenaloista myös oppiaineina, mikä osaltaan edesauttaa HTK-tutkinnon pääaineen ja mahdollisen oikeustieteiden sivuaineen valintaa. Henkilökohtaisia opintopolkuja suunnitellaan opiskelijatuutoreiden ohjaamissa pienryhmissä, joiden toiminta käynnistyy ensimmäisen vuoden opiskelijoiden orientaatioviikolla. Alustava (väh. ensimmäisen vuoden opinnot) HOPS palautetaan sähköisesti e-HOPS –työkalulla tutkija Laura Tammenlehdolle viimeistään marraskuun loppuun mennessä. HUOM! Jos olet saanut opinto-oikeuden 1.8.2011 alkaen, valitse seuraava tutkintorakennepohja: Oikeustieteet, julkisoikeus (HTK) (2011-2112). HOPSin palauttamisen jälkeen jokainen ensimmäisen vuoden opiskelija käy HOPS-keskustelun Laura Tammenlehdon kanssa (puhelimitse tai työhuoneessa Aurora II 2. krs).
  2. HTK-tutkinnon pääaineen valittuaan opiskelija päivittää HOPSiaan eHOPS-työkalulla ja palauttaa suunnitelmansa valitsemansa pääaineen lehtorille/yliopisto-opettajalle, joka antaa palautteen suunnitelmasta. HOPSin palauttamisen jälkeen opiskelija käy HOPS-keskustelun pääaineen lehtorin/yliopisto-opettajan kanssa (puhelimitse tai työhuoneessa). Hyväksytyn HOPSin jälkeen opiskelija saa yhden opintopisteen rekisteriin.

Eurooppaoikeus: Mika Kaikkonen
Finanssioikeus: Niko Svensk
Hallinto-oikeus: Ulla Väätänen
Oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus: Riitta Ahtonen
Rikos- ja prosessioikeus ja rikolisuuden tutkimus: Mika Launiala
Siviilioikeus: Onerva Suhonen
Ympäristöoikeus: Kimmo Malin

  1. Maisterin opintoihin kuuluu pakollisena opintojaksona Henkilökohtainen opintosuunnitelma (5311001, 2 op). Opiskelija laatii suunnitelman maisterivaiheen opinnoistaan, josta käydään keskustelemassa maisteriopintojen pääaineen professorin kanssa. Tässä vaiheessa opiskelija saa ohjausta mm. maisterin tutkinnon sivuaineen/-aineiden valinnassa, pro gradu -tutkielmaprosessin käynnistämisessä sekä työelämävalmiuksien kehittämisessä. Henkilökohtainen opintosuunnitelma (5311001, 2 op) tallennetaan opintosuoritusrekisteriin, kun HOPS on hyväksytty.


Ympäristöpolitiikka ja -oikeus

Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden Hops-käytännöistä vastaa historia- ja maantieteen laitos.