Etäopiskelu
Oikeustieteen ja filosofian opintojen suorittaminen etäopintoina vaatii aina erityistä suunnittelua. Pääsääntöisesti opintoja voi suorittaa kirjatentteinä, koska luennoille osallistuminen ei yleensä ole pakollista. Kuitenkin luennoille osallistumisesta on hyötyä erityisesti asian omaksumisessa ja tenttiin valmistauduttaessa. Etäopiskelijankin on muistettava, että seminaarimuotoiset opintojaksot vaativat aktiivista läsnäoloa. Tällaisia opintojaksoja ovat esimerkiksi kandidaatin tutkielmaan liittyvä kandidaattiseminaari ja pro gradu -tutkielmaan liittyvä pro gradu -seminaari. Mahdollisista poissaoloista on aina neuvoteltava opintojakson vastuuhenkilön kanssa.
Etäopiskelijan tärkeimpiä työkaluja on WebOodi, johon kirjaudutaan sisälle yliopiston sähköpostitunnuksilla (opintojaksojen kuvauksia ja aikatauluja pääsee selaamaan myös ilman kirjautumista). WebOodissa opiskelija voi selata opintosuorituksiaan, jotka päivittyvät samanaikaisesti, kun kuulustelujen tulokset tallennetaan. Huomaathan, että rikos- ja prosessioikeuden peruskurssin kuulustelun tuloksia ei tallenneta ennen kuin tuomioistuintoiminnan seuraaminen on suoritettu. WedOodista löytyvät myös opintojaksokuvaukset sekä luentojen ajankohdat (mahdollisia luentorunkoja on saatavissa ainoastaan luentojen ajan laitoksen toimistosta, joitakin luentorunkoja tallennetaan WebOodiin opintojaksokuvauksiin).
Muutamia ohjeita etäopiskelijoille:
- Tuomioistuintoiminnan seuraamisen voi suorittaa kaikissa käräjäoikeuksissa ja muissa tuomioistuimissa, joiden käsittelyjä pääsee seuraamaan. Ollessasi epävarma, ota yhteyttä opintojakson vastuuhenkilö Matti Tolvaseen.
- Halutessasi henkilökohtaisen opintosuunnitelman, ota yhteyttä oman pääaineesi lehtoriin tai yliassistenttiin.
- HUOM! Etätentteihin ei missään tapauksissa hyväksytä jälki-ilmoittautumisia.
- Asiaa ei voi kiertää ilmoittautumalla tenttiin ajoissa (ilman mainintaa etätenttimisestä) ja jälkikäteen (ilmoittautumisen jo päätyttyä) ilmoittaisi etätenttipaikan.
Asiaa ei voi kiertää myöskään niin, että ilmoittautumisen yhteydessä mainitsee ”tentin joko Joensuussa tai etänä” tai ”tentin etänä”. Ja ilmoittautumisen päätyttyä ilmoittaisi etätenttipaikan. - Etätenttiminen on sovittava ajoissa etätenttipaikan kanssa niin, että etätenttipaikan voi ilmoittaa samassa yhteydessä, kun ilmoittautuu itse tenttiin.
- Etätenttimisestä on AINA ilmoitettava samalla, kun ilmoittautuu itse tenttiin ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mikäli etätenttipaikan täsmälliset tiedot puuttuvat ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, käsittelemme ilmoittautumisen tenttimiseksi Joensuussa salissa C1.
- Etätenttimisestä ovat tarkemmat ohjeet alla.
etätenttiminen
Tenttipaikka ja -tilaisuus:
- Opiskelija huolehtii itse tenttipaikan ja valvonnan järjestämisestä sekä vastaa mahdollisista kustannuksista.
- Sopivia tenttipaikkoja ovat esimerkiksi muut yliopistot, kesäyliopistot ja kansalaisopistot. Suomen ulkopuolella mahdollisia tenttipaikkoja ovat mm. Suomen suurlähetystöt ja konsulaatit. Tenttiminen ei ole mahdollista omalla työpaikalla eikä kirjastoissa. Tenttipaikan soveltuvuudesta päättää oikeustieteiden laitos.
- Tenttien tulee olla samoina päivinä kuin Joensuussa.
- Perjantaina olevan tentin tulee alkaa klo 8.00 ja päättyä viimeistään klo 12.00 (tentti kestää neljä tuntia).
- Maanantaina olevan tentin tulee alkaa klo 17.00 ja päättyä viimeistään klo 21.00 (tentti kestää neljä tuntia).
- Tentistä saa poistua 30 minuutin jälkeen tentin aloittamisesta.
- Tentin tulee olla koko tentin ajan valvottu. Tentin valvoja ei saa olla esteellinen valvomaan tenttiä.
- Tenttivastauspapereina käytetään tenttipaikan leimalla varustettua paperia
- Opiskelijoilla saa olla mukana vain kirjoitusvälineet (jos muuta ei mainittu), finanssioikeuden tenteissä saa olla mukana laskin.
Opiskelija vastaa itse etätentti-ilmoittautumisen oikeellisuudesta (valvojan oikea yhteystieto, tenttipaikkaan ilmoittaminen). On tärkeää, että opiskelija sopii etätenttipaikan kanssa tentin suorittamisesta ja ilmoittautuu vasta sitten WebOodiin. Esteen sattuessa ilmoittautumisen voi peruuttaa itse neljä päivää ennen tenttiä.
Ilmoittautuminen tenttiin:
Etätenttien ilmoittautumisohjeet
WebOodissa tenttiin ilmoittauduttaessa etätenttitietoja koskevassa kohdassa ilmoitetaan tentin suorituspaikka, yhteyshenkilö ja yhteyshenkilön yhteystiedot. Joensuussa suoritettavaan tenttiin ilmoittauduttaessa kenttään ei kirjoiteta mitään.
Mallisuoritus:
ETÄTENTTI, tentin suorituspaikka Lapin yliopisto, Oikeustieteiden tiedekunta, yhteyshenkilö assistentti Paavo Pesusieni, sähköposti paavo.pesusieni@ulapland.fi, GSM 050-9999999
Mainitut tiedot on esitettävä täydellisinä. Jos tiedot ovat puutteelliset, ilmoittautumista ei käsitellä.
- Amanuenssi lähettää tenttikysymykset sähköpostilla suoraan valvojalle. HUOM! Opiskelijan olisi hyvä tarkastaa tenttipaikasta tenttiä edeltävänä päivänä, että kysymykset ovat saapuneet perille.
Tenttivastausten toimittaminen:
- Tentin valvoja lähettää vastaukset (ei suoraan tentaattoreille) osoitteeseen:
Hanna Partinen
Itä-Suomen yliopisto
Joensuun kampus
Oikeustieteet
PL 111
80101 JOENSUU