Tapahtumat |
Mitä tapahtuu?
NEFA JÄRJESTÄÄ jäsenistölleen omanlaisiaan tapahtumia opiskelujen vastapainoksi ja vauhdittamiseksi. Perinteisiä vakitapahtumia ovat syksyllä pidettävät fuksiaiset sekä uusien ja vanhojen opiskelijoiden tutustumisilta. Joulukuussa fuksit pääsevät kiittämään tuutoreitaan ja muita Nefan toimijoita syksyn huolenpidosta järjestämällä pikkujoulut haluamallaan teemalla. Vuosimallia 2009 fuksit ottivat harmaasta alkutalvesta kaiken irti järjestämällä iloisesti Mustan joulun. Niissä pikkujouluissa joulupukki ei päässyt ahdistelemaan kilttejä lapsia vaan paketit jakoi mielivaltaisesti Musta Joulupukki. Tuoreimmat fuksit halusivat tarjota joulun lämpöä koko ainejärjestölle, joten Nefan Pako Pattayalle oli paikallaan vuoden 2010 joulukuussa.
Muuta vakiintunutta Nefa-toimintaa ovat esimerkiksi Makaronikerhon kokoontumiset. Noin kerran kuukaudessa Nefan kulttuurintutkijat kuvittelevat, että heillä on rahaa ja menevät yhdessä syömään johonkin joensuulaiseen ravintolaan. Kuluneen vuoden aikana olemme lanseeranneet Nefalle uusia tapahtumia kuten Punkkua ja punaviiniä & runoja. Sympaattinen ilta oli alku tapahtumaketjulle, josta on jo toteutettu toinen osa eli Kaljaa, kaskuja ja keppanaa. Jatko-osia on luvassa. Syksyllä 2010 nefalaiset suuntasivat sienimetsään ja reissun innoittamina metsäretkistä päätettiin tehdä perinne. Kevättalvella 2011 käytiinkin sitten hiihtämässä ja seuraavaksi nefalaisia ajateltiin innostaa ulkoilemaan järjestämällä patikkaretki jollekin laavulle.
Kulttuurintutkijoina emme halua käpertyä koloomme vaan järjestämme tapahtumia myös muiden ainejärjestöjen kanssa. Nefa, Kassos ja Ablaut ovat jo kahdesti yhdistäneet voimansa Michael Jackson bileissä. Kuluneen vuoden aikana herätimme henkiin myös Kirjallisuusillan Täkyn ja Echon kanssa. Uudistimme tapahtuman ohjelman, musiikin ja syötävät kokonaan. Nam, tuloksena maailma voi nauttia herkullisista Kalevalan päivä leivoksista, jotka Nefa Catering loihti kokeilevalla luovuudellaan, iloisella asenteellaan ja kulttuurirelativistisella otteellaan. Ainejärjestömme ei kuitenkaan aina tarvitse ympärilleen erityistä ohjelmaa tai spektaakkelia. Usein tapahtumaksi riittää tavallinen ilta Wanhassa Jokelassa. Nefa toiminta syntyy erilaisista ihmisistä, oudoista sattumuksista ja nauravista ilmeistä. Toivotamme Sinut tervetulleeksi mukaan Nefan tunnelmaan! | ||||