Harjoittelu – Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan yleisohjeet

Itä-Suomen yliopisto on antanut harjoittelua koskevan ohjeistuksen Dno 2452/ 12.00.00/ 2010 (10.12.2010). Tässä ohjeessa on kerrattu ja tarkennettu yliopiston antamaa ohjetta.

Yliopiston tukemalla harjoittelulla pyritään erityisesti tukemaan niiden alojen opiskelijoita, joiden on vaikeaa muuten saada palkallisia harjoittelupaikkoja ja/ tai joiden työllistyminen on haasteellista. Kotimaassa suoritettavaan harjoitteluun tuki maksetaan tukena työnantajalle harjoittelijan palkkaamista varten. Ulkomaiseen harjoitteluun tuki maksetaan apurahana.

Opiskelija voi saada harjoittelutukea vain kerran opintojen aikana. Harjoittelun tulee sisältyä tutkintoon: opintoihin sisällytettävä harjoittelu on opintosuoritus, josta on saatava opintopisteitä harjoittelun laajuuden ja sisällön mukaan. Suoritusta varten opiskelija tekee harjoittelun opetussuunnitelman mukaan ja suoritusmerkintään kuuluu esim. harjoitteluraportin tms. laatiminen.

Yliopiston tukemaan harjoitteluun tarkoitetut määrärahat sisältyvät tiedekunnan yksiköille myöntämään perusrahaan. Harjoittelutukea tulee käyttää ensisijaisesti yliopiston ulkopuolella tapahtuvaan harjoitteluun.

Harjoittelun vastuutahot

Tiedekunnan yksiköt varaavat budjeteissaan harjoittelutuen (-rahan) oppiaineittain ja vastaavat sen jakamisesta. Yksiköt vastaavat harjoittelutuen hallinnoinnista ja harjoittelusopimusten tekemisestä sekä harjoittelun hyväksymisestä tutkintoon.

Yksikön johtaja tekee päätöksen harjoittelutukikuukausien jakamisesta opiskelijoille. Tiedekunnan dekaani päättää kansainvälisen harjoittelun apurahojen myöntämisestä yksikön johtajan esityksestä.

Harjoittelua koskeva yliopiston ohjeistus ja harjoittelusopimukset löytyvät osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/tyoharjoittelu1. Tiedekuntatasolla harjoitteluasioita koordinoi hallintopäällikkö Kaisa Laitinen.

Yksiköiden harjoitteluvastaavat hyväksyvät harjoittelupaikat ja tarkistavat, että harjoittelun sisältö vastaa tutkintoon kuuluvalle harjoittelulle asetettuja kriteereitä. Harjoitteluvastaavat toimivat myös yhteyshenkilönä työpaikoille ja auttavat opiskelijaa harjoittelusopimuksen tekemisessä.

Yksikköjen harjoitteluvastaavia ovat oppiaineittain:

Biologian laitos, lehtori Tadeusz Aniszewski

Fysiikan ja matematiikan laitos, yliassistentti Raimo Silvennoinen

Kemian laitos, yliopistotutkija Sirpa Jääskeläinen

Metsätieteiden osasto, amanuenssi Markku Ropo      

Sovelletun fysiikan laitos, hallintoamanuenssi Tero Karjalainen

Tietojenkäsittelytiede, lehtori Pirkko Voutilainen (Joensuun kampus)

Tietojenkäsittelytiede, projektitutkija Tanja Toroi (Kuopion kampus)

Tilastotiede, lehtori Esko Valtonen

Ympäristötieteen laitos, lehtori Helvi Heinonen-Tanski

Ura- ja rekrytointipalvelujen puoleen voi kääntyä kaikissa harjoitteluun liittyvissä kysymyksissä, jossa harjoittelua koordinoi uraohjaaja Marika Tuupainen, p.044 500 5678.

Harjoittelutuki

Harjoittelutuella tarkoitetaan yksikön myöntämää tukea, joka myönnetään joko tukena harjoittelijan palkkaamiseen toteutettaessa harjoittelu Suomessa tai apurahana toteutettaessa harjoittelu ulkomailla.Opiskelija voi suorittaa harjoittelun omassa yksikössä ainoastaan, jos harjoittelu edistää tutkinnon jälkeistä työllistymistä. Harjoittelutukea myönnetään pääsääntöisesti yksi tukikuukausi/opiskelija (poikkeuksena ulkomailla suoritettava harjoittelu) edellyttäen, että työnantaja osallistuu kunkin harjoittelun kustannuksiin maksamalla omasta budjetistaan palkan harjoittelijalle myös lopuilta harjoittelukuukausilta harjoittelun pituudesta riippumatta.

Kotimaan harjoittelutuki vuonna 2011 on 1071 euroa kuukaudessa. Ulkomailla suoritettavaa harjoittelua varten myönnettävä harjoitteluapuraha on 500 euroa kuukaudessa. Yksiköiden tulee noudattaa ko. summia opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi.

Harjoittelu yliopiston ulkopuolella Suomessa

Yksikkö korvaa työnantajalle harjoittelusopimuksessa mainitun vähintään yhden harjoittelukuukauden tukisumman edellyttäen, että työnantaja osallistuu kunkin harjoittelun kustannuksiin maksamalla palkan harjoittelijalle myös lopuilta harjoittelukuukausilta harjoittelun pituudesta riippumatta. Palkan suuruus voi vaihdella työtehtävistä ja työpaikasta riippuen, mutta yliopiston tukikuukauden hinta on kiinteä (1071 euroa).

Työnantajan edellytetään huolehtivan työnantajamaksuista itse, eikä vähentävän niitä opiskelijalle myönnetystä tuesta.

Harjoittelun ehdoista sovitaan työnantajan ja yksikön välisellä harjoittelusopimuksella (www.uef.fi/opiskelu/tyoharjoittelu1), jossa määritellään opiskelijan saama harjoittelutuki sekä työnantajan omavastuuosuus kuukausina ja euroina. Harjoittelusopimuksen täyttää ja allekirjoittaa ensiksi työnantaja, sitten yksikön ko. oppiaineen harjoitteluvastaava, mikäli yksikön johtaja delegoi hänelle sopimuksen allekirjoittamisen. Muutoin sopimuksen allekirjoittaa yksikön johtaja. Harjoittelusopimusta tehdään kaksi samansisältöistä kappaletta, joista toinen toimitetaan työnantajalle laskutusohjeineen ja toinen jää yksikköön arkistoitavaksi.

Harjoitteluapuraha ulkomailla suoritettavaan harjoitteluun

Kansainväliseen harjoitteluun myönnetään tukea pääsääntöisesti 3 kk:lle. Kv-harjoittelun tuki on 500 euroa/kk ja se maksetaan opiskelijalle apurahana. Yksikköjen tulee noudattaa yhteisesti sovittua summaa opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi.

Kansainvälisestä harjoittelusta tehdään erillinen harjoittelusopimus, jonka allekirjoittavat opiskelija, työnantaja ja yksikön ko. oppiaineen harjoitteluvastaava, mikäli yksikön johtaja delegoi hänelle sopimuksen allekirjoittamisen. Muutoin sopimuksen allekirjoittaa yksikön johtaja. Sopimuksessa sovitaan harjoittelu sisällöstä, kestosta, harjoittelun ohjauksesta, sekä mm. vastuuvakuutuksesta. Kv-harjoittelusopimus löytyy osoitteesta www.uef.fi/opiskelu/tyoharjoittelu1

Kansainvälisen harjoittelun sopimukseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa voi olla yhteydessä Opinto- ja opetuspalveluiden kv-opiskelijapalveluihin.

Apurahasta päättäminen

Myönnetystä harjoitteluapurahasta tulee tehdä dekaanin päätös. Apurahapäätöksessä tulee mainita, että yliopiston kv-harjoittelutuki on toissijainen (so. ei myönnetä opiskelijoille, jotka saavat samanaikaisesti muuta yliopiston rahallista tukea tai yliopiston ulkopuolisen tahon myöntämää harjoittelutukea).

Mikäli harjoittelusopimuksessa ei ole sovittu siitä, että opiskelijan on toimitettava harjoittelustaan harjoitteluraportti/-kertomus tai -portfolio, se tulee mainita apurahapäätöksessä.

Apurahan maksaminen

Kopiot harjoittelusopimuksesta sekä apurahan maksatuslomakkeesta täytettynä, tiliöitynä ja hyväksyttynä tulee toimittaa sähköisesti osastosihteeri Anna-Leena Nylundille (anna-leena.nylund(at)uef.fi) dekaanin päätöksen tekemistä varten.

Harjoittelu tiedekunnan sisällä

Harjoittelu toteutetaan ensisijaisesti tiedekunnan ulkopuolella, mutta se on mahdollista toteuttaa myös tiedekunnan sisällä. Harjoittelijan palkka Itä-Suomen yliopistossa on Kelan vuosittain vahvistamaa työssäoloehtoa kartuttava minimipalkka, joka esimerkiksi vuonna 2011 on 1071 euroa kuukaudessa. Harjoittelijan palkkaavan yksikön tulee huomioida, ettei harjoittelutuki kata täysimääräisesti kaikkia kustannuksia. Täydentävällä rahoituksella toimiviin hankkeisiin otetaan harjoittelijoita vain poikkeustapauksessa. Tällöin tulee aina ottaa yhteyttä yksikön johtajaan.

Opiskelijan harjoitteluun ottava yksikkö tekee opiskelijan kanssa harjoittelusopimuksen, allekirjoittajina opiskelija ja yksikön johtaja. Harjoitteluun ottava yksikkö toimittaa tiedekunnan hallintopalvelukeskukseen (Aino Eskelinen/ Joensuun kampus, Satu Turunen/ Kuopion kampus) esityksen määräaikaiseen työsuhteeseen ottamisesta. Esitys tehdään yksikön toimintamenojen projektille, ja sen allekirjoittaa yksikön johtaja. Esityksen liitteenä tulee olla kopio harjoittelusopimuksesta.

Silloin kun tiedekunnan opiskelija suorittaa harjoittelun tiedekunnan sisällä muussa kuin omassa yksikössään, harjoittelusopimuksen laatii ja työsopimusesityksen valmistelee vastaanottava yksikkö.

Yhteystietoja

Yliopiston harjoitteluvastaava:  uraohjaaja Marika Tuupainen, p.044 500 5678

Talousasiat ja kv.harjoittelun apurahat: osastosihteeri Anna-Leena Nylund

Tiedekunta: hallintopäällikkö Kaisa Laitinen

Itä-Suomen yliopiston työharjoittelua koskeva sivusto http://www.uef.fi/opiskelu/tyoharjoittelu1

Dekaanin antamat tiedekunnan yleiset harjoitteluohjeet tiliöintiohjeineen löytyvät tiedekunnan intrasta