Ympäristötieteet
Ympäristötieteitä ja KalPan fanitusta
Ympäristötieteitä Kuopion kampuksella opiskeleva Matti Peltonen kertoo, että koulutusohjelma koostuu hyvin monialaisista opinnoista.
– Ensimmäisenä vuonna aloitettiin kemialla ja fysiikalla, joilla luodaan pohja sille, että pystytään tutkimaan ihmisen vaikutuksia ympäristöön ja sitä, miten ympäristö käyttäytyy ihmisen kanssa.
– Hyvin mielenkiintoinen ala, sanoo Matti.
Koulutusohjelma antaa valmiuksia monenlaisiin tehtäviin työelämässä.
– Suurin osahan meistä lähtee tutkimuksen puolelle. Jatketaan sitä tutkimusta, mihin opiskeluaikana on tullut vankka pohja.
– Sitten on asiantuntijatehtäviä valtionkoneistossa. Uusimpana on tullut rakennusalan tutkimus. Itse olen mukana hankkeessa, joka tutkii rakennusten sisäilmaa.
– Tämä eurooppalainen hanke selvittää toimistorakennusten sisäilman laatua. Tarkoitus on tutkia sitä, mitkä tekijät, yhdisteet tai altistukset vaikuttavat ihmisten terveyteen. Ja miten suuri vaikutus niillä on yhdessä kaikkien muiden tekijöiden kanssa tähän meidän sairastavuuteen ja terveyteen, Matti kertoo.
– Sisäilman lisäksi ympäristötieteiden koulutusohjelmassa on mahdollista syventyä myös esimerkiksi jätehuoltoon ja vesitutkimukseen. Yhdistävänä tekijänä kaikille on mikrobiologia.
Opiskelijalta ympäristötieteiden koulutusohjelma vaatii lukiossa hankittuja luonnontieteellisten aineiden perustietoja.
– Lukiossa saatu pohja on tärkeä. Pitää olla kemia, fysiikka, biologia ja maantiede vahvalla pohjalla, ja näitä lähdetään viemään eteenpäin.
Matti kertoo olevansa omien suuntautumisvaihtoehtojensa kanssa tiehaarassa.
– On mahdollisuus valita tutkimustyö, mutta kenttätyö ja tutkiminen siellä kiinnostaa myös.
– Kenttätyössä saa olla enemmän ihmisten kanssa tekemisissä ja tuottaa heille tärkeää tietoa. Matti pohtii.
Opiskelupaikka Kuopiossa oli Matille luonnollinen valinta.
– Olen kotoisin Kuopion naapurista Suonenjoelta. Kuopiossa minulla aloitin ensin opinnot tietojenkäsittelytieteessä, mutta sitten huomasin, että ala ei sopinutkaan minulle.
– Piti katsoa jotain muuta. Farmasian ja ympäristötieteen välillä pohdin pitkään. Ympäristötieteet kiinnostivat enemmän, ja ensimmäisenä vuotena selvisi, että tämä on se, mitä haluan opiskella ja tehdä työkseni.
Jääkiekosta pitävälle Matille Kuopio tarjoaa mahdollisuuden seurata lajia huipputasolla. KalPan menestys kiinnostaa. Lisäksi aikaa jää myös omaan liikuntaharrastukseen.
– Meillä on hyvä opiskelijaporukka, jonka kanssa olemme muodostaneet lentopallojoukkueen ja pelaamme nelosdivarissa.
Teksti Kari Salmela Kuva Raija Törrönen 23.11.2011