Tutkimus
Työterveyshuolto Suomessa – katsaus
Työterveyslaitos on tehnyt sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta vuodesta 1997 alkaen noin 3 vuoden välein kyselyn työterveyspalvelujen tuottajille. Kysely kertoo työterveyshuollon valtakunnallisesta kehittymisestä ja toimii samalla STM:n työterveyshuollon seurannan välineenä. Työterveysyksiköt voivat yhdessä asiakasyritystensä kanssa käyttää tuotettua tietoa vertailutietona arvioidessaan työterveyshuoltoon käyttämiään voimavaroja ja aikaansaamiaan suoritteita. Tuoreimman vuoden 2007-08 tietoja koskevan kyselyn tulokset on julkaistu huhtikuussa 2009. (Kimmo Räsänen, Kaj Husman)
Työterveyshuollon sairaanhoito
Yhteistyössä työterveyslaitoksen kanssa toteutettava tutkimuskokonaisuus, joka samalla on Annukka Kimasen väitöskirja työ (HY). Tutkimuksessa työterveyshuoltoa tarkastellaan Kelan työterveyshuoltotilastojen, Työterveyslaitoksen Työ ja terveys 2006 haastattelututkimuksen, Terveys 2000 aineiston sekä empiirisen työterveyslääkäreiden vastaanoton sisältö selvittävän lomakeaineiston avulla. Analyyseissa tarkastellaan työterveyshuollon sairausvastaanoton volyymin ja kustannusten kehitystä 10v jaksolla 1996-2005, työterveyslääkärin ja työterveyshoitajan palvelujen käyttöä ja niissä olevia eroja selittäviä tekijöitä sekä työterveyslääkärin vastaanottotyön sisältö. (Kimmo Räsänen, Kaj Husman)
Lääkärien työolot ja terveys 2006
Lääkärien työoloja ja terveyttä on kattavasti kartoitettu Suomessa vuosina 1986 ja 1997 sekä viimeksi vuonna 2006-7. Tutkimus toteutettiin Stakesin, Lääkäriliiton ja Työterveyslaitoksen yhteistyönä. Kyselytutkimuksen aineisto koottiin loppuvuoden 2006 ja alkuvuoden 2007 aikana postitse. Noin joka kolmannelle satunnaisotannalla valitulle lääkärille (1943 syntyneet tai sitä nuoremmat) lähetettiin kyselylomake (n = 5 000) ja vastauksia saatiin 2 841 (vastausprosentti 56,8 %) (Kimmo Räsänen, Kaj Husman).