Itä-Suomen yliopiston julkaisuohjeet

Väitöskirjan julkaiseminen

Kun tiedekunta on myöntänyt väittelyluvan voi väitöskirjan julkaista. Väitöskirjan voi julkaista joko painettuna tai elektronisena tai molemmissa muodoissa. Itä-Suomen yliopistolla sekä monilla tutkimuslaitoksilla on omia julkaisusarjoja, jotka julkaisevat väitöskirjoja. Väitöskirja on julkaistava vähintään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta. Väittelijän tulee huolehtia siitä, että väitöskirja on nähtävissä yliopiston kirjastossa määräaikaan mennessä. Väitöskirjan painaminen ei ole välttämätöntä. Jos väitöskirja on julkaistu ainoastaan elektronisessa muodossa, on paperikopio toimitettava kirjastoon julkisesti nähtäväksi. Lisätietoa väitöskirjan elektronisesta julkaisemisesta julkaisupalvelun UEF Electronic Publications -sivuilta.

Itä-suomen yliopiston julkaisusarjat 

Itä-Suomen yliopiston julkaisusarjat

Itä-Suomen yliopiston julkaisusarjojen julkaisuohjeet

Julkaisusarjojen toimittajat 

Filosofinen tiedekunta 

  • Professori Jopi Nyman (vieraat kielet ja käännöstiede)
  • Varatoimittajat: professori Ritva Kantelinen (kasvatustiede ja opettajankoulutus) ja professori Matti Kotiranta (teologia)

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta 

  • Professori Pertti Pasanen (ympäristötieteet)
  • Varatoimittajat: professori Kai Peiponen (fysiikka), professori Pekka Kilpeläinen (tietojenkäsittelytiede), ja professori Matti Vornanen (eläinfysiologia).

Terveystieteiden tiedekunta 

  • Professori Veli-Matti Kosma (lääketiede)
  • Varatoimittajat: professori Hannele Turunen (hoitotiede) ja professori Olli Gröhn (A. I. Virtanen -instituutti).

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta 

  • Professori Kimmo Katajala (historia)
  • Tiedottaja Eija Fabritius (Kuopion kampus)

Yliopiston yleinen sarja 

  • Kirjastonjohtaja Jarmo Saarti
  • Varatoimittaja: suunnittelupäällikkö Soili Makkonen

ISBN-numerot: isbn@uef.fi tai lomakkeella 

Lisätietoja UEFin intrassa (vain käyttäjätunnuksilla) ja tiedekuntien www-sivuilla

 

Sivun vastuuhenkilö:

Jukka Kananen.