Kestävä kehitys ja UEF

Kestävä kehitys sisältyy Itä-Suomen yliopiston profiiliin ja vahvuusaloihin ja on siten jo lähtökohtaisesti oleellisesti sisäänrakennettu kaikkeen toimintaan. Kestävästä kehityksestä sen laajassa, opetusministeriönkin tarkoittamassa merkityksessä, mainitaan yliopiston strategiassa mm. seuraavissa kohdissa:

Uusiin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen, yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen, palvelutuotannon merkityksen kasvuun, kansainvälistymiseen sekä ympäristöarvojen ja ympäristöriskien korostumiseen, on vastattava ennakoivalla tutkimuksella ja joustavilla toimintatavoilla.

Yliopiston toimintaa ohjaa vastuu ympäristöstä. Itä-Suomen yliopisto kehittää toimintaansa ottaen huomioon kestävän kehityksen ekologiset, sosiaaliset, taloudelliset ja eettiset ulottuvuudet. Yliopisto toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Henkilöstöpolitiikan ytimenä ovat työhyvinvointi, akateemisen vapauden kunnioittaminen ja ammattimainen johtaminen. Henkilöstö, opiskelijat ja yhteistyökumppanit rakentavat ja kehittävät virikkeellistä ja kilpailukykyistä yliopistoa, joka toiminnallaan ja tuloksillaan innostaa tieteelliseen työhön sekä laadukkaaseen opetukseen ja oppimiseen.

Kaikessa opetustoiminnassa ja siihen liittyvässä muussa toiminnassa otetaan huomioon opiskelijan hyvinvointia edistävät ratkaisut.

Yliopistoyhteisön toiminta perustuu avoimuuteen päätöksenteossa, yksilöiden kunnioittamiseen, esteettömyyteen sekä henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseen. Yhteisön jäsenten työ on yhdenvertaista ja vahvistaa heidän henkistä kasvuaan.

Kampuksilla liikkuminen on helppoa ja esteetöntä, ja niiden rakennukset ovat ajanmukaisia. Luonto ja viihtyisä ympäristö ovat osa yliopiston kampusilmettä.