ajankohtaista

Itä-Suomen yliopisto kehittää pienyritysten markkinointia

Itä-Suomen yliopiston Kauppatieteiden laitos ryhtyy kehittämään alueen pienten ja keskisuurten yritysten markkinointiosaamista. Hankkeessa tarjotaan markkinoinnin koulutusta, jota räätälöidään myös toimialoittain. Näin vahvistetaan yritysten johdon ja henkilöstön markkinointiosaamista ja autetaan turvaamaan yritysten kilpailukyky kiristyvillä kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla.

- Keväällä 2009 tekemämme esiselvitys osoitti selviä puutteita yritysten markkinointiosaamisessa. Yritykset eivät esimerkiksi kerää aktiivisesti tietoa asiakkaistaan tai kilpailijoistaan. Kestävää kilpailuetua ei kuitenkaan voi luoda ilman markkinatietoa, toteaa hankkeesta vastaava professori Tommi Laukkanen Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselta.

Hankkeesta hyötyvät erityisesti pohjoiskarjalaiset pienet ja keskisuuret yritykset.
- Markkinointiosaaminen on heikkoa kaikkein pienimmissä yrityksissä. Talouden laskusuhdanne ja globaalit markkinat koettelevat kuitenkin näitä yrityksiä kaikkein rankimmin, sanoo Tommi Laukkanen.

Hankkeen tavoitteena onkin vahvistaa näiden yritysten iskukykyä talouden laskusuhdanteen jälkeen avautuvilla markkinoilla.

- Selvitämme ensin tarkasti yritysten markkinointiosaamisen tason. Koulutukset suunnitellaan vastaamaan yritysten tarpeita ja ne toteutetaan vuosina 2011 ja 2012, kertoo hankkeen projektipäällikkö Helen Reijonen.

Markkinointiosaamisen kehittyminen edesauttaa yrityksiä lisäämään työpaikkoja ja parantaa siten Itä-Suomen elinvoimaisuutta. Lisäksi hanke edistää yliopiston, kehittäjäorganisaatioiden ja yritysten vuorovaikutusta ja verkottumista ja arvokkaan tutkimustiedon siirtymistä yliopistosta elinkeinoelämään.

Pohjois-Karjalan ELY-keskus myönsi hankkeelle ESR-rahoitusta. Muita rahoittajia ovat Joensuun seudun kehittämisyhtiö JOSEK Oy, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Hankkeen kokonaisbudjetti on 622 000 euroa.

Lisätietoja:
www.uef.fi/markos
Helen Reijonen, projektipäällikkö, 050 435 2408, helen.reijonen(a)uef.fi
Tommi Laukkanen, professori, 050 438 7423, tommi.laukkanen(a)uef.fi
21.9.2010

« Takaisin