ajankohtaista

Myynnin johtamisen koulutus käyntiin Itä-Suomen yliopistossa

Pohjois-Savon ELY-keskus on myöntänyt ESR-rahoituksen Itä-Suomen yliopiston myynnin johtamisen koulutus- ja yhteistyöverkostolle. Savonia-ammattikorkeakoulu toteuttaa osan hankkeesta.

Hankkeessa kehitetään kolmen vuoden ajan myynnin johtamisen osaamista Pohjois-Savossa. Tavoitteena on vahvistaa sekä paikallisten yritysten koti- ja ulkomaista kilpailukykyä että työllisyyttä.

Hanke vastaa osaltaan itäsuomalaisen elinkeinoelämän toiveeseen kehittää myynnin osaamista alueellamme. Samalla laajennetaan ja vahvistetaan Itä-Suomen yliopiston kauppatieteellistä asiantuntemusta sekä Savonia-ammattikorkeakoulun työelämäyhteyksiä myyntityön perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Hankkeen myötä Itä-Suomen yliopistossa käynnistyy myynnin johtamisen erikoistumisalue. Opetus alkaa kevätlukukaudella 2011. Myynnin johtamisesta tulee osa Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden maisterin tutkintoa. Yliopiston muut opiskelijat voivat valita myynnin johtamisen sivuaineekseen. Opetus on kansainvälistä ja opetuskieli pääosin englanti. Myös Savonia-ammattikorkeakoulun peruskoulutukseen tulee uusia myyntityön ja myynnin johtamisen opintojaksoja.

Myynnin johtamisen täydennyskoulutuksen toteuttavat Savonia-ammattikorkeakoulu ja yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate.

Hankkeessa muodostuu Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun, paikallisten yritysten ja muiden toimijoiden yhteistyöverkosto, jonka avulla taataan myynnin johtamisen koulutuksen ja tutkimuksen jatkuva kehittäminen.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 700.000 €, josta on ESR-rahoitusta ja valtion kansallista vastinrahoitusta 585.000 €.

Lisätietoja:
ELY-keskus: EU-koordinaattori Anu Isoahde, anu.isoahde(a)ely-keskus.fi, puh. 040 820 4530
Itä-Suomen yliopisto: professori Päivi Eriksson, paivi.eriksson(a)uef.fi, puh. 0400 219 482
Savonia-ammattikorkeakoulu: osaamisaluejohtaja Kaija Sääski, kaija.saaski(a)savonia.fi, puh. 044 785 6922
Aducate: varajohtaja Veikko Karttunen, veikko.karttunen(a)uef.fi, puh. 050 550 9031
20.9.2010

« Takaisin