Kulttuuri, terveys ja terveydenhuolto

Tausta ja tavoitteet

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella on tutkittu kulttuurin ja terveyden yhteyttä erilaisissa konteksteissa. Professori, emerita Pirkko Meriläinen aloittamaa tutkimusta on jatkanut dosentti Merja Nikkonen. Heidän ohjauksessaan on valmistunut useita väitöskirjoja ja muita opinnäytetöitä sekä lukuisia tieteellisiä julkaisuja useissa eri yliopistoissa. Viime vuosina hankkeessa on tuotettu tietoa muun muassa Suomessa asuvien etiopialaisnuorten terveydestä ja terveyden edistämisestä, ulkomaalaisten hoitajien akkulturaatiosta suomalaiseen työpaikkakulttuuriin ja monikulttuurisuus suomalaisten ja ulkomaalaisten hoitotyöntekijöiden näkökulmasta.

Toteutus

Tutkimusaineistoja on koottu monipuolisin menetelmin: haastatteluin, kyselyin, interventiotutkimuksin ja etnografiaa käyttäen.

Keskeiset tulokset

Yksilön käsityksiä terveydestä ja terveyskäyttäytymistä ohjaa hänen kulttuurinen taustansa. Terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin tunnistaa potilaiden ja asiakkaiden kulttuurinen tausta ja pyrkiä kulttuurinmukaiseen hoitamiseen. Monikulttuuristen työyhteisöjen toiminta on haasteellista ja ulkomaalaisten hoitajien perehdyttämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jatkotutkimuksissa tarkastellaan muun muassa ikääntyvien pakolaisten terveyden edistämistä ja nuorten terveyttä erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa.

Julkaisut

Tutkimuksesta on valmistunut ja tekeillä useita väitöskirjatöitä, pro gradu opinnäytteitä ja kansainvälisiä artikkeleita sekä oppikirja. Tuloksia on esitelty useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä konferensseissa.

Tutkimusryhmä

Hankkeen johtajat: Yliopistonlehtori, dosentti Päivi Kankkunen ja yliassistentti (eläk.) Itä-Suomen yliopisto, dosentti, Tampereen yliopisto Merja Nikkonen.