|
uef.fi / | |
Hoitotieteen laitos | Kivun hoidon ja sen vaikuttavuuden tutkimusTausta ja tavoitteetHoitotieteessä potilaiden kivun hoidon ja sen arvioinnin tutkimus on ollut vähäistä ja hajanaista, joskin aikaisemman tutkimuksen perusteella on näyttöä kivun riittämättömästä hoidosta. Tämän pitkäkestoisen 1990-luvulla alkaneen tutkimuskokonaisuuden lähtökohta oli lasten kivun hoidon kehittämisessä kliinisessä toimintaympäristössä. Sittemmin tutkimus on laajentunut käsittelemään mm. toimenpidekipua ja pitkäaikaista kipua eri potilasryhmissä kuten lapset, nuoret, aikuiset ja ikääntyneet sekä muistisairaat ja kehitysvammaiset ihmiset. Tutkimuksissa on käytetty kuvailevia ja interventiotutkimuksen asetelmia. Hankkeeseen liittyy myös kulttuurista vertailua. ToteutusTutkimusaineistoja on koottu monipuolisin menetelmin: haastatteluin, hoitotilanteita havainnoiden, kyselyin ja fysiologisin mittarein. Hankkeessa on myös kehitetty ja testattu uusia kipumittareita. Tuotettu tieto on käytössä kliinisessä työssä ja hoitoalan koulutuksessa. Keskeiset tuloksetKivun hoidon menetelmät ovat tulosten mukaan suhteellisen yksipuolisia ja mm. lääkkeettömiä menetelmiä käytetään hoitotyössä vähän. Kuitenkin interventiotutkimuksissa on todettu mm. mielikuvien ja musiikin käytön lieventävän potilaiden kipua. Myös valmistuvat sairaanhoitajat arvioivat osaamisensa kivun hoidossa melko heikoksi. Vanhemmilla oli osittain virheellisiä käsityksiä lasten kivusta ja sen hoidosta. Muissa maissa kerätyt aineistot ovat tuottaneet samanlaisia tuloksia. Jatkotutkimuksissa keskitytään interventioiden arviointiin ja koulutuksen näkökulmiin sekä ihmisten kivun itsehoitoon. JulkaisutTutkimuksesta on valmistunut ja tekeillä useita väitöskirjatöitä ja lisensiaattitutkimuksia, pro gradu opinnäytteitä ja kansainvälisiä artikkeleita sekä oppikirjojen lukuja. Tuloksia on esitelty useissa kansainvälisissä konferensseissa. TutkimusryhmäHankkeen johtajat: professori Katri Vehviläinen-Julkunen ja dosentti Päivi Kankkunen Tutkimusryhmässä ovat työskennelleet mm. dosentti Tarja Pölkki, post doc tutkijat Rachel Yaffa ja He Honggu, TtT Eeva-Riitta Ylinen, TtT Sirkka-Liisa Halimaa, tohtoriopiskelija Anne Vaajoki, professori Anna-Maija Pietilä, professori Hannu Kokki, LKT Pirjo Lindfors, dosentti Markku Heikkinen, FM Pirjo Halonen, FL Vesa Kiviniemi, FM Helena Laukkala. Työryhmässä on työskennellyt useita kansainvälisiä tutkijoita ja muita asiantuntijoita sekä useita maisteriopiskelijoita. |