Hoitotieteen laitos | Tieteellinen jatkokoulutus hoitotieteessäTerveystieteiden maisteri voi jatkaa opintojaan terveystieteiden lisensiaatin ja/tai tohtorin tutkintoihin hoitotiede pääaineenaan. Jatko-opiskelijat valitaan vuosittain erillisen valinnan kautta. Jatkokoulutuksen opiskelijaksi hyväksyminen perustuu opiskelijaksi pyrkivän laatimaan tutkimussuunnitelmaan, tiedenäkemystä kuvaavaan esseeseen ja voimavarasuunnitelmaan. Tieteellisestä jatkokoulutuksesta valmistuneita on noin 140, joista terveystieteiden tohtoreita on 86. Tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteena on opiskelijan perehdyttäminen hoitotieteen tutkimusalaan ja hänen valmentamisensa uuden tieteellisen tiedon tuottamiseen. Tieteellisen jatkokoulutuksen laajuus on 60 opintopistettä. Opinnot koostuvat yleisistä tieteenteoreettisista ja metodologisista, hoitotieteen ja muiden omaa tutkimusalaa tukevien tieteiden opinnoista ja tutkijaseminaarista. Tutkintoon kuuluu lisensiaatintutkimus ja/tai väitöskirja. Tutkimuksen tekijä puolustaa väitöskirjaansa julkisessa tilaisuudessa. Hoitotieteellisen jatkokoulutuksen opetussuunnitelma noudattaa Itä-Suomen yliopiston jatkotutkintoja koskevia säädöksiä sekä hoitotieteen valtakunnallisen tutkijakoulun ohjelmaa. Jatko-opiskelu toteutuu yksilöllisen opetussuunnitelman mukaisesti. Turun yliopisto koordinoi Hoitotieteen valtakunnallista tohtoriohjelmaa, joka on Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen ja Vaasassa toimivan Åbo Akademin hoitotieteen laitosten yhteinen tutkijakoulu. Hoitotieteen laitos on myös mukana eurooppalaisessa 10 yliopiston yhteisessä hoitotieteen PhD-koulutuksessa. Hoitotieteen valtakunnallinen tohtoriohjelma järjestää 6-7 tutkijakoulutuskurssia vuosittain. Yliopistot vastaavat kurssien toteutuksesta vuorotellen. Kurssien opettajina toimivat sekä kansalliset että kansainväliset hoitotieteen asiantuntijat. Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella on pidetty useita kansainvälisiä ja kansallisia tieteellisiä tutkijakoulutuskursseja mm. terveysalan koulutuksesta, preventiivisestä hoitotieteestä, terveydenhuoltotutkimuksesta sekä laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien käytöstä hoitotieteessä. |