Jatkokoulutus

Historia- ja maantieteiden laitoksen jatkokoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle perusteelliset tiedot omasta tutkimusalastaan, sekä taidot selvitä tieteenalansa vaativista tutkimus- ja asiantuntijatehtävistä. Jatko-opintojensa aikana opiskelija laatii itsenäistä ja kriittistä tieteellistä ajattelua osoittavan uutta tietoa tuottavan tutkimuksen tai tutkimuksia, jotka muodostavat hänen opinnäytteensä.

Laitoksella voi suorittaa filosofian lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot (maantiede, Suomen historia ja yleinen historia) tai yhteiskuntatieteiden lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot (yhteiskuntamaantiede ja ympäristöpolitiikka). Lisensiaatin tutkinto on vapaaehtoinen välitutkinto, eikä sitä edellytetä osana tohtorin tutkinnon opintoja.

Jatko-opiskelijaksi hakeutuvan tulee ensimmäisenä ottaa yhteyttä pääaineen professoriin ja keskustella hänen kanssaan tutkimusaiheesta, jatko-opintosuunnitelmasta, tutkimussuunnitelmasta ja ohjauksesta. Jatkotutkinto-oikeutta haetaan ohjaajaksi lupautuneen professorin tai oppiaineen professoreiden muutoin osoittaman ja tehtävään suostuneen vähintään dosenttitasoisen ohjaajan kirjoittaman puollon kanssa tiedekunnalta. Hakemus tehdään tiedekunnan Internet-sivuilta löytyvälle lomakkeelle. Hakemukseen liitetään perustutkintotodistus, tutkimussuunnitelma ja jatko-opintosuunnitelma.