|
uef.fi / | |
Fysiikan ja matematiikan laitos | Matemaatikon maisterilinjaMatemaatikon opinnot antavat hyvän kokonaiskuvan matematiikasta ja sen sovelluksista. Opinnot antavat vankan pohjan monenlaisiin työtehtäviin sekä matematiikan jatko-opintoihin. Kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana matematiikan ja matematiikan aineenopettajankoulutuksen linjat eivät juuri eroa toisistaan. Maisteriopinnoissa valinnan mahdollisuus on laajempi. Maisteriopintojen aikana perehdytään syvällisemmin siihen matematiikan osa-alueeseen, joka erityisesti kiinnostaa. Sivuaineina opiskellaan tyypillisimmin fysiikkaa, kemiaa ja tietojenkäsittelytiedettä. Kuitenkin esimerkiksi biologia, metsätiede, tilastotiede ja taloustiede ovat myös mahdollisia. Monilla aloilla esiintyy matemaattisesti haastavia ja kiinnostavia ongelmia, joten sivuaineen valinta on merkittävä asia tulevaa työuraa ajatellen. |