Filosofinen tiedekunta | TaiteensosiologiaTaiteensosiologia tutkii taiteen ilmiöitä sosiaalitieteiden käsitteiden avulla, mutta se käyttää hyväksi myös humanistisessa taiteentutkimuksessa kehiteltyjä käsitteitä ja menetelmiä. Sen mielenkiinto ei kohdistu pelkästään taideteoksiin, vaan myös kaikkeen siihen toimintaan, joka tekee taiteen mahdolliseksi yhteiskunnassa: taiteen tuotantoon, välitykseen, vastaanottoon ja kulutukseen sekä näitä alueita koskevaan yhteiskunnalliseen sääntelyyn. Taiteensosiologian tavoitteet ovat osaksi samanlaiset kuin humanistisen taiteentutkimuksen. Senkin tehtäviin kuuluu käsitteellisten ja menetelmällisten välineiden kehittäminen kulttuuritradition tulkitsemista ja selittämistä varten. Taiteensosiologia kuuluu kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan, joka järjestää opetuksen yhteistyössä sosiologian laitoksen kanssa. Taiteensosiologia on perustettu Joensuuhun vuonna 1981, ja Suomessa sitä voi opiskella itsenäisenä oppiaineena vain Itä-Suomen yliopistossa. Taiteensosiologista voi suorittaa perusopinnot, aineopinnot ja syventävät opinnot, jotka suoritetaan kulttuurintutkimuksen syventävinä opintoina, erikoistumislana taiteensosiologia. HakeminenOpiskelijat valitaan kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan, jossa voi suorittaa humanististen tieteiden kandidaatin (180 op) ja filosofian maisterin (120 op) tutkinnot. Pääaineensa opiskelijat valitsevat opintojen kuluessa. Taiteensosiologiaa voi opiskella vapaasti sivuaineena. Opinto-oikeutta ei tarvitse hakea. |