|
uef.fi / | |
Filosofinen tiedekunta | Lastentarhaopettajakoulutuksen opintojen esittelyLastentarhanopettajakoulutuksessa opiskellaan pääaineena kasvatustiedettä luokanopettajaopiskelijoiden tavoin. Opinnot sisältävät lisäksi erityisesti varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opintoja, jolloin opiskelija pääsee perehtymään ihmisen ensimmäiseen seitsenvuotisjaksoon perusteellisesti. Tätä varmistetaan päiväkodeissa ja esikouluissa tapahtuvilla harjoitteluilla, joissa opiskellaan omakohtaisesti hoidon, kasvatuksen ja opetuksen suunnittelemista, toteuttamista ja arvioimista. Koulutuksen aikana perehdytään tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ja tehdään kandidaatin tutkielma varhaiskasvatuksen alalta. Tutkimuksen ja tieteellisen ajattelun on tarkoitus johdattaa opiskelija kyvykkääksi kehittämään itseään ja alaansa ja työskentelemään harkitsevasti ja kasvatuksellisesti vuorovaikutuksessa lasten, vanhempien ja toisten ammatti-ihmisten kanssa. Kaiken tämän lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus opiskella taide- ja taitopainotteisessa koulutuksessamme luovia aloja. Niillä taidoilla voi pehmentää ihmisläheistä työtä kaikille hyvää tekeväksi ja eettiseksi kokemukseksi. Kaikki osallistuvat ammatillisiin opintoihin, ja lisäksi on mahdollista valita oma osuutensa laitoksessa tarjolla olevista sivuaineista. |