Lastentarhanopettajakoulutus

Lastentarhanopettajakoulutuksen tavoitteena on kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, jonka pääaineena on kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus. Lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijat opiskelevat yhdessä luokanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijoiden kanssa mm. yleistä kasvatustiedettä. Näin perehdytään kasvatuksen peruskysymyksiin ja kasvatustieteelliseen ajatteluun. Erityisesti varhaiskasvatuksen opinnoissa keskitytään pieniä lapsia koskevaan varhaispedagogiikkaan, leikkiin, lasten työhön ja esiopetukseen. Koulutuksemme on taide- ja taitopainotteinen ja siitä saavat osansa myös meidän opiskelijamme.

Uramahdollisuudet

Valmistuttuasi lastentarhanopettajaksi Sinulla olisi suurella todennäköisyydellä mahdollisuus päästä lastentarhanopettajan ammattiin päiväkotiin tai esiopettajaksi päiväkotiin tai kouluun. Lastentarhanopettajista on nykyään suuri puute. Lastentarhanopettaja on korkeasti koulutettu varhaiskasvatuksen ja päivähoidon ammattilainen. Opettaja on pätevä toimimaan myös päiväkodin johtajana. Tarvitaan myös henkilöitä, jotka vastaavat useiden päiväkotien hallinnollisesta johtamisesta. Varsinkin jos jatkat opintojasi varhaiskasvatuksen alalla, Sinusta voi kehittyä johonkin kuntaan koko varhaiskasvatuksen ja päivähoidon johtaja tai päällikkö.

Lastentarhanopettajan kandidaattitasoinen tutkinto antaa Sinulle lähtökohdan jatkaa opintoja myös erityislastentarhanopettajaksi, erityisopettajaksi, luokanopettajaksi, aikuiskouluttajaksi tai hakeutua taiteen opintoihin. Voit kehittyä kirjailijaksi, toimittajaksi, käsityöläiseksi, yrittäjäksi - itse löytämääsi suuntaan. Kannustamme kaikkia pienten lasten kasvatuksesta kiinnostuneita juuri varhaiskasvatuksen ja varhaispedagogiikan alalle. Halutessasi Sinulla on mahdollisuus jatkaa varhaiskasvatuksen opintoja tohtorin tutkintoon ja vaikka professoriksi saakka. Voit laajentaa toimintaasi kansallisista tehtävistä kansainvälisiin verkostoihin.

Lue ja kuuntele! Kantin juttu Savonlinnan lastentarhanopettajakoulutuksesta.

Hakeminen

Opiskelijavalinnoissa olemme kiinnostuneita monenlaisista ja erilaisista pienten lasten kasvatukseen määrätietoisesti suuntautuneista hakijoista. Koulutukseemme on valittu joka vuosi myös miesopiskelijoita.

LastentarhanopettajakoulutusHakeneetAloituspaikat
201159348
201045248
200940740

Lisätietoja hakemisesta löytyy yliopiston Opiskelu sivustolta ladattavasta Itä-Suomen yliopiston hakuoppaasta.

Lisätietoja

Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto/ Lastentarhanopettajakoulutus
Hallintopalvelukeskus, PL 86, 57101 Savonlinna
sln.haku(at)uef.fi
0294 45 2798
0294 45 2793
http://www.uef.fi/opiskelu/hae